Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 12



 

 

Kansalaisopiston kiinteistön myyminen ja tontin lohkaiseminen

 

Kunnanhallitus 11.04.2022 § 206 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Möttönen Timo

 

Asian tausta Juuan kunnan elinkeinopalveluissa on käyty keskusteluja hotellihankkeesta ja hankkeen yrittäjien ostohalukkuudesta Kansalaisopiston rakennuksesta. Kansalaisopiston rakennuksen myynti yritystoimintaan tukee kunnan nykyistä kiinteistöstrategiaa ja vahvistaa alueen elinkeinoelämää niin työllisyyden kuin matkailun osalta. Alkuvuodesta 2022 on tehty selvitys kansalaisopiston rakennuksen myynnin vaikutuksista kansalaisopiston opetuksen järjestämiseen ja kunnan rakennusten käyttöön. Selvitys on annettu kunnanhallitukselle tiedoksi. Kunnanhallitus 14.03.2022 § 202.

 

 Kansalaisopiston rakennus sijaitsee Juuan kunnan keskustassa ositteessa Rakkaudenkuja 1. Kohde on rakennettu vuonna 1931. Rakennuksen kerrosala on noin 1 021m2 ja tilat ovat kolmessa kerroksessa. Rakennus on peruskorjattu 1995.

 

 Kiinteistö sijaitsee Juuan kunnan kirkonkylän asemakaava-alueella. Kaavamerkintä on YL-1, Julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue. Alueelle ollaan päivittämässä uutta asemakavaa, jonka arvioidaan valmistuvan vuoden 2022 aikana. Kiinteistöllä on suojelumerkintä sr-1 (suojeltava rakennus).

 

 Rakennus sijaitsee Särkkälä II kiinteistöllä (176-403-0120-0009). Koko kiinteistön pinta-ala on 787,6 ha, josta tulisi lohkoa noin 0,24 ha määräala rakennukselle tontiksi.

 

 Kiinteistöllä on seuraavat liittymät. Kaukolämpöliittymä (9 891,00), sähköliittymä (1 493,37 €) ja vesihuoltolaitoksen liittymä (vesi ja jätevesi). Vesihuoltolaitokseen liittymä on tehty ennen vuotta 2004 ja se arvoa ei ole taseessa.

 

 Kohteen kirjanpitoarvo 31.03.2022 oli 168 818,56 euroa.

 

 Kansalaisopiston kiinteistöstä on teetetty ulkopuolisella kiinteistönarvioitsijalla arviokirja maaliskuussa 2022. Arvioitavan kohteen markkina-arvo arviointihetkellä on suurusluokkaa 320 000 euroa. Arvion tarkkuus +/- 15 %.

 

 Kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 § mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden myynnistä, kun myytävän omaisuuden kirjanpitoarvo tai kauppahinta ovat alle 100 000 euroa. Kun kun myytävän omaisuuden kirjanpitoarvo tai kauppahinta ovat yli 100 000 euroa, kiinteän omaisuuden myynnistä päättää kunnanvaltuusto.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus päättää, että kohde asetetaan julkiseen tarjouskilpailuun ja pohjahinnaksi määritetään 350 000,00 euroa.

2. Kunnanvaltuustolla on oikeus hyväksyä tai hylätä kiinteistön ostotarjous.

 

Päätös Kai Iiskola poistui yleislausekejäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

Tämän asian käsittelyn ajan kokouksessa oli läsnä tekninen johtaja Timo Möttönen.

Hyväksyttiin.

Kunnanhallitus totesi, että esiselvityksessä mainitsemattomat näyttämömusiikin tilajärjestelyt huomioidaan erikseen sijoitusjärjestelyissä.

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 16.05.2022 § 235 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Möttönen Timo

 

Asian tausta Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 11.04.2022 § 206, että kansalaisopiston kiinteistö osoitteessa Rakkaudenkuja 1 asetetaan julkiseen tarjouskilpailuun ja pohjahinnaksi määritetään 350 000,00 euroa.

 

 Kiinteistön julkinen tarjouskilpailu avattiin 28.4.2022 ilmoittamalla siitä paikallislehdessä, Juuan kunnan internet- ja facebooksivuilla. Myynti-ilmoitus oli myös maakunnallisessa lehdessä 3.5.2022. Tarjoukset pyydettiin jättämään 11.5.2022 kello 12.00 mennessä Juuan kunnan kirjaamoon (kirjaamo@juuka.fi).

 

 Annettuun määräaikaan mennessä tuli yksi tarjous Kylä Hotelli Puu-Juualta (Kai Iiskola, Jouni Porokka ja Marjo Pääskyvuori). Tarjous Kansalaisopiston kiinteistöstä tontteineen on 180 000€.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja päätösesitys kokouksessa:

 

 Esitän kunnanhallitukselle seuraavaa:

 

 1.Ettei kunnanhallitus hyväksy esitettyä kauppahintaa.

 2.Kunnanhallitus asettaa tarjouksen jättäneille vastatarjouksen, johon tulee antaa vastaus sunnuntaihin 22.5.2022 mennessä.

  

Vastatarjous pitäisi sisällään liittymät sekä lohkaistavan maa-alueen. Lohkomiskulut menevät normaalin käytännön mukaan ostajalle.

 

Perustelut  Esitetty tarjous on markkinahintainen, sillä kohde on ollut julkisessa myynnissä (Kuntalain 130 §:n 1 momentti). Tähän nähden arviokirjan osoittama arviohinta on kuntalain näkökulmasta toissijainen.

Ottaen kuitenkin huomioon kohteen tasearvon sekä muut kunnalle tulevat kustannukset, kauppahinta ei kattaisi kunnan kuluja. Lisäksi tarjouksen hyväksymistä vastaan on esitettävissä argumentti siitä, ettei kunnan ole välttämätöntä luopua rakennuksesta, jossa on sille tärkeää kuntalaistoimintaa. Näin ollen vastatarjouksen esittäminen on perusteltua.

 

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

Kunnanhallitus asetti vastatarjouksena 210 000 euroa.

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 23.05.2022 § 244 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Kunnanhallitus asetti tarjouksen jättäneille 210 000 euron vastatarjouksen, johon tulee antaa vastaus sunnuntaihin 22.5.2022 mennessä.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Jäppinen Aki

 

Päätösehdotus Esittelijän päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

 

Päätös  

 Hallintojohtajan päätösehdotus kokouksessa:

 

 Kansalaisopistosta tarjouksen jättäneet Kylä Hotelli Puu-Juuka (Kai Iiskola, Jouni Porokka ja Marjo Pääskyvuori) eivät vastanneet  kunnanhallituksen  asettamaan 210 000 € vastatarjoukseen 22.5.2022 mennessä.

 

 

 Kunnanhallitus päättää esittää edelleen kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto päättää hylätä Kylä Hotelli Puu-Juuan (Kai Iiskola, Jouni Porokka ja Marjo Pääskyvuori) tekemän 180 000 € tarjouksen Kansalaisopiston kiinteistöstä tontteineen.

 

 Matti Halonen oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn ajan klo 10.34 -10.38.

 

 Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 30.05.2022 § 12  

93/02.07.00/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päätti esittää edelleen kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto päättää hylätä Kylä Hotelli Puu-Juuan (Kai Iiskola, Jouni Porokka ja Marjo Pääskyvuori) tekemän 180 000 € tarjouksen Kansalaisopiston kiinteistöstä tontteineen. 

 

Päätös Kai Iiskola poistui yhteisöjäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Hänen sijaansa kokoukseen tämän asian käsittelyn ajaksi saapui varavaltuutettu Pertti Wickström.
Ari Koivuselkä esitti, että asia palautetaan kunnanhallitukseen. Sakari Timonen kannatti Ari Koivuselän esitystä. Leo Ryynänen esitti, että asian käsittelyä jatketaan tässä kokouksessa ja että kiinteistö myydään yrittäjien tekemän tarjouksen mukaisesti 180 000 eurolla. Pertti Wickström ja Jari Miettinen kannattivat Leo Ryynäsen esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että on tullut kannatettu esitys asian palauttamisesta kunnanhallitukseen sekä kannatettu esitys asian käsittelyn jatkamisesta tässä kokouksessa ja kiinteistön myymisestä yrittäjien tekemän tarjouksen mukaisesti 180 000 eurolla. Puheenjohtaja totesi, että suoritetaan nimenhuutoäänestys jossa JAA on asian palauttaminen kunnanhallitukseen ja EI on asian käsittelyn jatkaminen tässä kokouksessa. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 15 JAA ääntä ja 8 EI ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto päätti palauttaa asian kunnanhallitukseen.