Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 15


Henkilöstöraportti 2021 khall

 

 

Henkilöstöraportti 2021

 

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 46 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Kunnan henkilöstöraporttiin on kerätty keskeisiä tietoja kunnan henkilöstöstä vuodelta 2021.

 

 Henkilöstöraportissa on tietoja mm. henkilöstönmäärästä, henkilöstökuluista, ikäjakaumasta, sairauspoissaoloista ja työnantajan toimenpiteistä työhyvinvoinnin tukemisessa. Henkilöstöraportin tarkoituksena on antaa tietoa organisaation henkilöstönvoimavaroista, niissä tapahtuneista muutoksista. Raportin avulla voidaan arvioida niitä muutos -ja kehityssuuntia, joilla voidaan edesauttaa henkilöstöntyökykyä ja työssäjatkamista pitkäjänteisesti.

 

 Henkilöstöraportti on käsitelty YT-elimessä 25.3.2022.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee henkilöstöraportin tietoonsa saatetuksi ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 30.05.2022 § 15  

115/01.00.02/2022  

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päätti saattaa henkilöstöraportin kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin.