Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 237


 

 

Juuan Tahkovaaran alueen luontomatkailun toteutettavuusselvitys -hankeen rahoitushakemus Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle.

 

Kunnanhallitus 16.05.2022 § 237  

188/14.02.02/2022  

 

Valmistelija Elinkeinosuunnittelija Antti Asikainen

 

Asian tausta Juuan kunta on omissa työryhmissä selvittänyt luontomatkailun kehittämistä Juuan Tahkovaaran alueelle. Työryhmän ja alueen toimijoiden kanssa on käyty neuvotteluja syksystä 2021 alkaen. Maakuntaliiton kanssa on käyty alustavat rahoituskeskustelut alueen luontomatkailun kehittämisestä. Työryhmissä on todettu, että parhaimmat valmiudet alueen kehittämiseen saadaan, kun tehdään alueen kehittämissuunnitelma, jossa samalla hankkeella selvitetään alueen potentiaali uudeksi Pohjois-Karjalaan perustettavaksi kansallispuistoksi tai toissijaisesti retkeilyalueeksi. Alue on erittäin potentiaalinen, sillä siellä on jo nyt luonnonsuojelualueita ja osin reitistöä. Sijainti on erinomainen lähellä Juuan keskustaajamaa. Alueen omistajuus on myös vain muutamalla erillisellä toimijalla. Myös kunnalla on alueella maanomistusta. Asia täytyy kuitenkin valmistella yhteistyössä kuntalaisten kanssa ja esiselvitys antaisi selvyyden siitä, mitä lopullinen hakemus Suomen eduskunnalle sisältäisi ja mitä asioita kunnan täytyisi huomioida.

 

 Juuan Tahkovaaran alueen luontomatkailun toteutettavuusselvitys -hankeen tarkoitus on selvittää Juuan Tahkovaaran alueen kehittäminen alueen kansallispuistoksi. Samalla selvityksellä selvitetään laajemmin kunnan ja lähialueiden soveltuvuutta palveluiden ja infran osalta mahdollisuuksiin tuottaa palveluita kansallispuiston kävijämäärää varten. Kansallispuistojen ja luontomatkailun kasvaessa moni kunta hakee kansallispuisto-statusta omille luontokohteille, joten kilpailu näistä statuksista on kova. Hankkeen selvitystä on tarkoitus käyttää kehityssuunnitelmana joka tapauksessa Tahkovaaran alueen kehittämiseen luontokohteena, mikä tukisi mm. Kolin alueen luontomatkailua.

 

 Juuan Tahkovaaran alueen luontomatkailun toteutettavuusselvitys -hankeen kustannusarvio on 45 000 euroa, josta kunnan rahoitusosuus

 9 000 euroa ja maakuntaliitolta haettava rahoitusosuus 36 000 euroa. Hankeen toteutusaika on 1.6.2022-31.12.2022.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ottaa asian ylimääräisenä asiana käsittelyyn.

Kunnanhallitus päättää, että Juuan kunta hakee Juuan Tahkovaaran alueen luontomatkailun toteutettavuusselvitys -hankeen maakuntaliiton AKKE-rahoitusta. Kunnanhallitus oikeuttaa elinkeinosuunnittelijan allekirjoittamaan hankkeen rahoitushakemuksen maakuntaliitolle.

 

Perustelut Juuan kunta on sitoutunut kehittämään alueensa elinvoimaa, matkailua sekä edistämään luonnonsuojelua. Kunta on myös yhteistyössä Lieksan kaupungin kanssa edistänyt Kolin alueen isoa kuvaa ja vienyt strategisesti Koli-Ahmovaaran aluetta maakunnallisesti ja kansallisesti eteenpäin. Tähän isoon kuvaan kunta on kytkemässä Pielisen alueen kehittämisen, Juuan uuden sataman rakentamisen, kunnan uudisrakentamisen vauhdittamisen, kaavoituksen uudistamisen sekä useita muita elinvoimaa tukevia hankkeita ja suunnitelmia. Uuden kansallispuiston selvittäminen tukee näitä asioita. Kansallispuistoverkoston laajentaminen on myös nykyisessä Marinin hallituksen hallitusohjelmassa.

 

Sovellettavat säädökset Juuan kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n 2 momentin 1 kohta.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.