Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 25


2 Juuan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 2022

 

 

Juuan kunnan varhaiskasvatussuunnitelman hyväksyminen 1.8.2022 alkaen

 

Hyvinvointilautakunta 21.06.2022 § 25  

74/12.07.00.00/2022  

 

Valmistelija varhaiskasvatuksen päällikkö

 

Asian tausta 

 Varhaiskasvatuslain (540/2018) 16.12.2021 mukaiset muutokset astuvat voimaan 1.8.2022. Opetushallitus on päättänyt uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista, jotka vastaavat varhaiskasvatuslain muutoksia. Opetushallituksen antaman määräyksen mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjät laativat perusteiden pohjalta paikallisen varhaiskasvatuksen suunnitelman.

 

 Varhaiskasvatuslakiin 1.8.2022 tulevat isoimmat muutokset kohdistuvat lapsille annettavaan tukeen, sen järjestämiseen ja toteuttamiseen. Varhaiskasvatussuunitelman perusteissa 2022 sen 5. luku tarkentaa lain määräyksiä lapselle annettavasta tuesta. Tuen järjestämisen luku on laadittu seudullisesti Heinäveden, Ilomantsin, Juuan, Kontiolahden, Liperin, Outokummun ja Polvijärven kuntayhteistyönä. Aiheesta on järjestetty avoimia tilaisuuksia kuntien henkilökunnalle sekä tehty huoltajille kysely. Kaikkea koottua tietoa on käytetty seudullisissa linjauksissa ja kunnan varhaiskasvatussuunnitelmassa.

 

 Varhaiskasvatussuunnitelmassa on korostettu varhaiskasvatuksen järjestämistä, toimintakulttuurin kehittämistä ja lasten osallisuutta koskevaa sisältöä. Lisäksi on avattu lapsen itsesäätelytaitoja, positiivisen toimintakulttuurin kehittämistä ja myötätunnon lisäämistä toiminnassa. Painotukset vaikuttavat yleiseen tukeen, koko ryhmän toimintaan ja hyvinvointiin, mutta erityisesti tukea tarvitseviin lapsiin.

 

 Laaja-alaisen osaamisen alueet ovat lisääntyneet viidestä kuuteen: monilukutaito ja digitaalinen osaaminen ovat nyt erillisiä alueita. Monilukutaito ja digitaalinen osaaminen ovat tulevaisuuden taitoja, jotka edistävät koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista.

 

 Juuan varhaiskasvatussuunnitelma sisältää varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tekstisisällöt sekä perusteita täydentävät paikalliset kuntakohtaiset osat.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Leinonen Joona

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan Juuan kunnan varhaiskasvatussuunnitelman otettavaksi käyttöön 1.8.2022 alkaen.             

 

Päätös Hyväksyttiin.