Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntarakennelautakunta
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 20



 

 

Maa-aines- ja ympäristölupa, Tornator Oyj (0162807-8) Tölpänvaara, 176-410-1-21

 

Kuntarakennelautakunta 21.09.2022 § 20  

201/11.01.00.05/2022  

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Kallinen Jarmo 040 104 2620

 

Asian tausta Tornator Oyj (01622807-8) hakee maa-aineslain (555/1981) mukaista maa-aineslupaa ja ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista ympäristölupaa Juuan kunnassa Petrovaarassa sijaitsevalle Tölpanvaara nimiselle tilalle, jonka kiinteistötunnus on 176-410-1-21.

 Toiminta-alue sijoittuu Juuan taajaman lounaispuolelle, noin 15,5 kilometrin päähän taajamasta. Aisusjärven ja Tölpanlammin väliin

 

 Lupaa haetaan alueella tapahtuvaa kalliokiviaineksen louhintaa ja louheen murskausta varten. Kyseessä on uusi toiminta, sillä alueella ei ole ollut aikaisempaa maa-ainestenottotoimintaa.

 

 Lupahakemusta koskevan alueen (suunnitelma-alue) kokonaispinta-ala on 3,9 ha. Varsinaisen ottamisalueen pinta-alue on 1,4 ha. Alueelta otettava aines on kalliokiviainesta, jonka suunniteltu ottomäärä on 80 000 m³ktr. Lupaa haetaan 10 vuodeksi.

 

 Lupahakemuksesta on kuulutettu Juuan kunnan internetsivuilla 2.6.2022 alkaen. Lisäksi kuulutus on ollut paikallislehti Vaarojen Sanomissa 2.6.2022. Ottoalueen lähialueille on laitettu erillinen kuulemiskirje. Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta on pyydetty lausunto lupahakemuksen käsittelyä varten.

 

 POK-ELYllä ei ole huomautettavaa lupahakemuksen johdosta. Asiasta on jätetty 4 kirjallista muistutusta lähialueen asukkailta. Luvan hakija on antanut vastineen muistutusten johdosta.

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Kallinen Jarmo

 

Päätösehdotus Kuntarakennelautakunta myöntää Tornator Oyj:lle maa-aines- ja ympäristöluvan liitteen mukaisesti.

 

Perustelut Maa-aineslain 4 § mukaan maa-ainesten ottamiseen on oltava lupa.

 

 Ympäristölupahakemus perustuu ympäristönsuojelulain 27 § taulukon 2 kohtaan 7 c ja e: kivenmurskaamo, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää.

 

 Maa-aineslain 4 a § ja ympäristönsuojelulain 47 a § mukaan maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristölupahkemus on käsiteltävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä, jollei sitä ole erityisestä syystä pidettävä tarpeettomana.

 

 Maainesten ottamista koskevan lupa-asian ratkaisee kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain (64/1986) mukainen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Kunnan ympäristösuojeluviranomaisen toimivallan siirtämisestä säädetään kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain 7 §:ssä. Edellä 4 a §:ssä tarkoitetun lupa-asian ratkaisee ympäristönsuojelulain 34-37 §:ssä säädetty toimivaltainen lupaviranomainen. (10.4.2015/424)

 

 Juuan kunnan hallintosäännön 5. luvun 5 § mukainen ympäristönsuojeluviranomainen on kuntarakennelautakunta.

 

 Noudatettaessa hakemuksen liitteenä olevaa ottamissuunnitelmaa ja päätöksessä annettuja määräyksiä maa-ainesten ottaminen ei ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Ottamissuunnitelma on esi­tet­ty lupahakemuksen yhteydessä.

 

Kun toimintaa harjoitetaan päätöksessä esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä, niin toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset sekä ne vaatimukset, jotka luonnonsuojelulaissa on säädetty (YSL 48 §).

 

Maa-aineslain 6 § mukaan lupa ainesten ottamiseeen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus.

 

Päätös Hyväksyttiin