Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 20.05.2022/Pykälä 61


Arviointikertomus 2021, allekirjoitettu

 

 

Arviointikertomus vuodelta 2021

 

Tarkastuslautakunta 09.03.2022 § 17 

 

 

 Tarkastuslautakunnan tehtävänä on laatia arviointikertomus.
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet, ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
 

Päätösehdotus Lautakunta aloittaa arviointikertomuksen valmistelun ja aikataulutuksen sen laatimiseksi.

 

Päätös  Lautakunta aloitti arviointikertomuksen valmistelun ja laati aikataulun sen toteuttamiseksi.

Seuraavat kokoukset päätettiin pitää 11.4. klo 10, 19.4., 25.4. ja 13.5. klo 9 kunnantalolla. Aikaisemmin on jo sovittu kokous pidettäväksi 31.3. klo 9.

 

 

Tarkastuslautakunta 31.03.2022 § 22 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

 

Päätös Tarkastuslautakunta aloitti vuoden 2021 arviointikertomuksen laatimisen.

Puheenjohtaja päätettiin valtuuttaa pyytämään kaikkia arviointikertomusta varten tarvittavia tietoja viranhaltijoilta ja luottamushenkilöiltä.

Arviontikertomuksen laadintaa jatketaan seuraavassa kokouksessa.  

 

 

Tarkastuslautakunta 11.04.2022 § 25 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa.

 

 

Tarkastuslautakunta 19.04.2022 § 29 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 25.04.2022 § 35 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 29.04.2022 § 45 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 11.05.2022 § 48 

 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 13.05.2022 § 52 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa.

Tarkastuslautakunta päätti pyyttää talouspäällikkö Ilpo Huurinaisen 18.5.2022 kokoukseen kuultavaksi vesihuoltolaitoksen taloustilanteesta.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 18.05.2022 § 55 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Kuultiin talouspäällikkö Ilpo Huurinaista vesihuoltolaitoksen taloustilanteesta ja jatkettiin arviointikertomuksen laadintaa.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 20.05.2022 § 61  

81/00.03.00/2022  

 

Esittelijä Lautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa, allekirjoitti arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja saattaa sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.