Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 8


 

 

Virkavapaus anomus / Anna-Liisa Pitkänen

 

Henkilöstöjaosto 07.06.2022 § 8  

206/00.02.05/2022  

 

Valmistelija halllintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Perusopetuksen luokanopettaja Anna-Liisa Pitkänen on hakenut virkavapaata ajalle 1.8.2022-31.7.2023., jolloin hän toimisi toisen työnantajan palveluksessa. Hän ollut virkavapaalla virastaan ajalla 1.8.2021-31.7.2022.  Hänen esimiehensä perusopetuksen rehtori puoltaa virkavapauden myöntämistä myös seuraavaksi vuodeksi.

 

 Virkavapaan myöntäminen kyseissä tapauksissa on aina työnantajan tapauskohtaisesti harkittavissa.  Kunnanhallitus on delegoinut toimivaltaansa henkilöstöasioissa siten, että henkilöstöjaosto päättää yli 12 kuukautta kestävien virka- ja työvapaiden myöntämisestä.

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Jäppinen Aki

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää myöntää Anna-Liisa Pitkäselle palkattoman virkavapaan perusopetuksen luokanopettajan virasta ajalle 1.8.2022-31.7.2023.

 

Päätös Hyväksyttiin.