Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 298


 

 

Sitoumus Juuan Mielenterveysyhdistys Mielekäs ry:n toimintatilojen kustantamiseen

 

Kunnanhallitus 12.09.2022 § 298  

320/00.04.02/2022  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta ja perustelut Juuan Mielenterveysyhdistys Mielekäs ry on tekemässä vuotuista avustushakemusta päärahoittajalleen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselle (STEA).

 

 Avustushakemustaan varten Juuan Mielenterveysyhdistys Mielekäs ry on pyytänyt Juuan kunnalta sitoumusta siitä, että Juuan kunta kustantaisi yhdistyksen toimintaa varten tilat myös jatkossa.

 

 Juuan kunta on tukenut Mielenterveysyhdistys Mielekäs ry:tä jo pidempään kustantamalla yhdistyksen tilat. Yhdistykselle kustannetut tilat ovat pitäneet sisällään toimintatilat, puutyötilat sekä arkisto/varastotilat.  Syyskuussa 2021 Juuan kunnanhallitus sitoutui kustantamaan Juuan Mielenterveysyhdistys Mielekäs ry:lle toimintaan soveltuvat tilat vuodelle 2022 ja talousarvioon varattiin 10 000 euron määräraha tilojen kustantamista varten.

 

 Juuan kunta vastaa asukkaidensa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä 31.12.2022 saakka yhdessä Siun soten kanssa. Tällä perusteella Juuan kunnan on ollut perusteltua tukea Mielekkään toimintaa, koska Mielekäs ry:n toiminta on osaltaan tukenut mielenterveyspalvelujen avopalveluiden toimintaa ja vaikuttanut siten suoraan Juuan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuuteen ja kunnalle syntyviin kustannuksiin.

 

 Vuoden 2023 alussa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu ja kustannusvastuu siirtyvät hyvinvointialueille suoraan lain nojalla. Koska Mielekäs Ry:n kohdalla Pohjois-Karjalan hyvinvointialue ja Juuan kunta eivät ole sopineet tarkemmasta tehtäväjaosta, Juuan kunta sitoutuu vielä yhdeksi vuodeksi maksamaan tiloista koituvat kustannukset.

 

 Vuoden 2023 aikana tuen maksamista on arvioitava yhdessä hyvinvointialueen kanssa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Juuan kunta sitoutuu kustantamaan Juuan Mielenterveysyhdistys Mielekäs ry:lle toimintaan soveltuvat tilat vuodelle 2023. Vuoden 2023 talousarvioon esitetään 10 000 euron määräraha hallinnon kustannuspaikalle, tilojen kustantamista varten.

Tekninen toimiala päättää soveltuvien toimitilojen luovuttamisesta yhdistykselle.

 

Sovellettavat säädökset Juuan kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n 2 momentin 22 kohta.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.