Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 21


 

 

Varajäsenen valita hyvinvointilautakuntaan Kimmo Koivusen sijaan

 

Kunnanhallitus 29.08.2022 § 290 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Hyvinvointilautakunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan Tiina Pitkäsen henkilökohtainen varajäsen Kimmo Koivunen on menehtynyt elokuussa 2022.

 

 

 Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin säädetään kuntalain 71 §:ssä. Sillä tarkoitetaan edellytyksiä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet ylipäänsä voidaan valita kunnan luottamustoimeen. Kuntalain 73 - 77 §:ssä säädetään toimielinkohtaisista vaalikelpoisuuden rajoituksista.

 

 Vaalikelpoisuuden rajoitukset ovat poikkeus kuntalaisten oikeudesta osallistua kunnan hallintoon. Yleinen periaate tämän tyyppisten säännösten tulkinnassa on, että niitä on tulkittava suppeasti. Käytännössä tämä merkitsee, että rajatapauksessa henkilö on katsottava vaalikelpoiseksi.

 

 Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on

 henkilö:

 

 - jonka kotikunta on asianomainen kunta. Kotikunta määräytyy

 kotikunta­lain perusteella.

 

 - jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona

 valtuutetut valitaan tai muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

 

 - jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

 Luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Luottamushenkilö, joka on ehdolla muuhun luottamustoimeen kuin valtuutetuksi, on valtuuston tai asianomaisen toimielimen pyynnöstä esitettävä selvitys seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen vaalikelpoisuutensa arvioinnissa.

 

  Kuntalain 74 §:ssä rajoitetaan vaalikelpoisuutta toimielimiin seuraavasti:

  Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

 1. asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

  Lautakunnan alainen kunnan henkilöstö:

 

 Lautakunnan alainen henkilöstö on asemastaan riippumatta vailla vaalikelpoisuutta. Vaalikelpoisuuden rajoitus koskee vain sitä lautakuntaa, jonka alainen henkilö on. Väliaikainen, enintään kuuden kuukauden palvelussuhde, ei aiheuta vaalikelpoisuuden menetystä. Palvelussuhteen aikana asianomainen henkilö ei kuitenkaan voi hoitaa luottamustointaan. Jos palvelussuhde on voimassa toistaiseksi tai kestää yli kuusi kuukautta, henkilö ei ole vaalikelpoinen.

 

 

  Kuntakonsernin palveluksessa olevat henkilöt:

 

 Jos kunnan määräämisvallassa oleva yhteisö tai säätiö toimii lautakunnan tehtäväalueella, yhteisön palveluksessa oleva henkilö ei ole vaalikelpoinen lautakuntaan.

 

 Säännöksen soveltaminen edellyttää, että kuntakonserniin kuuluva yhteisö toimii lautakunnan tehtäväalueella. Säännöksessä tarkoitettu yhteys voi olla esimerkiksi sosiaaliasioita hoitavan lautakunnan ja vanhustenkotiyhdistyksen välillä, liikunta-asioita hoitavan lautakunnan ja liikuntapaikoista vastaavan yhteisön välillä sekä asunto- ja kiinteistöasioita hoitavan lautakunnan ja asunto- ja kiinteistöyhtiön välillä. Näiden yhteisöjen palveluksessa olevat eivät ole vaalikelpoisia asioiden hoidosta vastaavaan kunnan lautakuntaan. Säännös koskee kaikkia lautakunnan tehtäväalueella toimivan yhteisön palveluksessa olevia, kun valtuustossa ja kunnanhallituksessa rajoitus koskee vain johtavassa tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä toimivia.

 

 Säännöksessä kuntayhtymät ovat samassa asemassa kuin muutkin yhteisöt. Säännöksen soveltaminen kuntayhtymän palveluksessa olevaan henkilöön edellyttää, että kunnalla on kuntayhtymässä määräämisvalta.

 

 

 Liikeyritysten johtohenkilöt:

 

 Säännös kunnassa toimivan liikeyrityksen johtohenkilöiden vaalikelpoisuu­desta lautakuntaan vastaa sitä, mitä säädetään vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen.

 

 Kunnan ja liikeyrityksen intressit saattavat olla toisilleen vastakkaisia. Yksittäistapauksissa sovelletaan esteellisyyssäännöksiä. Jos esteellisyystilanteita saattaa syntyä usein ja, jos kunnan etu on niin muodoin usein ristiriidassa liikeyrityksen edun kanssa, vaalikelpoisuutta on rajoitettu.

 

 Vaalikelpoisuusrajoitusta sovelletaan vain, jos

 

  - liikeyrityksen asema suhteessa kuntaan on sellainen kuin säännös edellyttää, ja

 

  - henkilön asema liikeyrityksessä on sellainen kuin säännös edellyttää.

 

 Kummankin edellytyksen on täytyttävä. Koska säännös koskee vain liiketoimintaa harjoittavia yhteisöjä, aatteelliset yhteisöt jäävät yleensä soveltamisalan ulkopuolelle, samoin kuin yksityiset yrittäjät, jotka eivät harjoita liiketoimintaa yhteisömuodossa.

 

 Liikeyritystä koskevista vaatimuksista ensimmäisenä edellytyksenä on, että liikeyrityksellä on liiketoimintaa asianomaisessa kunnassa. Toiseksi liikeyritykselle pitää syntyä lautakunnassa käsiteltävistä asioista hyötyä tai vahinkoa eli liikeyrityksellä pitää olla niissä intressi ja intressin on oltava olennainen. Kolmantena edellytyksenä on, että niitä asioita, joissa liikeyrityksellä on tärkeitä intressejä, käsitellään lautakunnassa tavanomaisesti, jolloin asioita on oltava esillä useita kertoja vuodessa. Liikeyritystä tai sen kilpailijoita koskevia asioita on oltava lähes jatkuvasti vireillä tai valmisteltavina lautakunnassa.

 

 Liikeyrityksen johtohenkilöltä säännös edellyttää joko yrityksen hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenyyttä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto                      valitsee hyvinvointilautakunnan jäsenen Tiina Pitkäsen henkilökohtaiseksi varajäseneksi uuden henkilön Kimmo Koivusen sijaan jäljellä olevalle toimikaudelle. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 26.09.2022 § 21  

308/00.00.01.00/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto                      valitsee hyvinvointilautakunnan jäsenen Tiina Pitkäsen henkilökohtaiseksi varajäseneksi uuden henkilön Kimmo Koivusen sijaan jäljellä olevalle toimikaudelle.   

 

Päätös Kunnanvaltuusto valitsi hyvinvointilautakunnan jäsenen Tiina Pitkäsen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Katri Kallisen jäljellä olevalle toimikaudelle.