RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osavuosikatsaus 1/2022
Kunnanhallitus 20.06.2022 § 259
Valmistelija talouspäällikkö Ilpo Huurinainen
Asian tausta Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti laaditaan osavuosikatsaukset neljännesvuosittain. Osavuosikatsauksessa esitetään keskeinen taloustilanne ja tavoitteiden toteutuminen alkuvuoden aikana ja alustava kuvaus toteuttamisesta loppuvuoden aikana.
Käyttötalousosan toteutuminen 31.3.2022
Toimintatuotot ovat toteutuneet kokonaisuutena hieman talousarviossa suunniteltua paremmin toteutuma prosentin ollessa 27 %. Tuet ja avustukset ryhmän tulot toteutuvat yleensä merkittäviltä osin ensimmäisen neljänneksen aikana, toteutuma 94%. Myynti- ja maksutuottojen toteutuma-% on 23 %. Vesimaksujen osalta talousarviossa olleet 1.2. voimaan tulevaksi suunnitellut hinnankorotukset peruttiin, kun asia siirrettiin uuteen valmisteluun. Tämä on vaikuttanut myyntituottojen toteutumaa alentavasti.
Toimintakulut ovat toteutuneet 24,6% tasossa, eli likipitäen talousarvion mukaisesti. KVTES-neuvotteluissa ei kevään aikana saavutettu sopua ja myöhemmin maksuun voi tulla palkankorotuksia helmi-maaliskuun ajalta. Kulujen arvioinnissa on hyvä tiedostaa, että raportointijaksolla on vain kolme kuukautta ja sisältää mm. talvikauden, ja monien toimintakuluerien kertyminen on kausiluonteista.
Toimintakate on toteutunut hieman talousarviossa ennakoitua parempana.
Verotulot ja valtionosuudet ovat toteutuneet hieman talousarviota paremmin, verotulojen toteutumisprosentti oli 31,5 % ja valtionosuuksien 25,5%.
Rahoitustuotot- ja kulut ko. jaksolla olivat -1469 euroa. Tälle jaksolle ei kirjautunut PKSn osinkotuottoja, jotka ovat päätösa rahoitustuotoista. Kokonaisuudessaan rahoitustuottojen ennakoidaan koko vuoden tasolla toteutuvan hieman talousarviota paremmin.
Investoinnit 31.3.2022
Investointien toteumaprosentti on 9 %. Investointeihin varattua määrärahaa oli käytetty 1 446 000 eurosta 55 839 euroa. Vuoden 2022 investoinnit ajoittuvat pääosin myöhempään ajankohtaan. Suurista investoinneista kunnantalon ulkopuolisen alueen peruskorjaus on menossa, mutta työn laskutus ajoittuu myöhemmälle ajankohdalle.
TILIKAUDEN 2022 TOTEUTUMA-ARVIO
Vuoden 2022 talousarviossa on arvioitu tilikauden tuloksen olevan noin 718 248 euroa negatiivinen ja alijäämän olevan 445 388 euroa. Ottaen huomioon alla mainitut seikat odotetaan kokovuoden tilanteen jäävän alijäämäiseksi huolimatta alkuvuonna ennakoitua paremmin toteutuneista verotuotoista.
Tilikauden tuloksen ennustaminen ensimmäisen kolmen kuukauden toteutuman perusteella, ottaen huomioon maailmanpolitiikan ja talouden kehittymisen, inflaation kasvun, Siun soten mahdollisen alijäämän vuodelta 2022 sekä Siun soteen liittyvän palkkaharmonisointiasian ja sen keskeneräisyyden, on varsin hankalaa.
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Leinonen Joona
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen 1.1 - 31.3.2022 tiedoksi ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Perustelut Osavuosikatsauksessa esitetään alkuvuoden toteutumat ja jatkosuunnitelma loppuvuodelle.
Päätös Tämän pykälän aikana paikalla oli talouspäällikkö Ilpo Huurinainen
Hyväksyttiin
Kunnanvaltuusto 26.09.2022 § 25
244/02.02.02.00/2022
Päätösehdotus Kunnanhallitus saattaa osavuosikatsauksen 1.1 - 31.3.2022 valtuustolle tiedoksi.
Päätös Osavuosikatsaus merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |