Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 306



 

 

Pielisen rantaosayleiskaavan muutos, 176-408-18-79, Louhiranta ja 176-408-18-78, Lähteelä, kaavaehdotus

 

Kunnanhallitus 15.08.2022 § 271 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Möttönen Timo 040 104 2601

 

Asian tausta Kaavoituskonsultti (Suunnittelu Haltilahti) on pyytänyt Juuan kuntaa asettamaan vireille ja asettamaan kaavaluonnoksen nähtäville koskien Pielisen rantaosayleiskaavan muutosta koskien tiloja 176-408-18-79, Louhiranta ja 176-408-18-78, Lähteelä. Kaavamuutosalue sijaitsee yksityisen maanomistajan tiloilla Juuan Nunnanlahdessa.

 

 Kaavamuutos on aloitettu maanomistajan aloitteesta. Tavoitteena on siirtää yksi lomarakennuspaikan korttelialue paremmin rakennettavaan sijaintiin matalan lahden kohdalta syvemmän ja kiinteän rannan kohdalle saman maanomistajan eri tilojen välillä.

 

 Rakennuspaikkojen määrää / kaavan mukaista rantamitoitusta ei muuteta. Rakennusoikeutta ja rakennuispaikan pinta-ala päivitetään riittäväksi.

 

 Keskeisiä osallisia ovat kaava-alueen ja sen vaikutusalueen maanomistajat ja asukkaat, sekä viranomaistahoista Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Pohjois-Karjalan alueellinen vastuumuseo.

 

 Luonnosvaiheen kaavaselostuksesta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta käy ilmi kaavatyön tavoitteellinen aikataulu, vaikutusmahdollisuudet, kaavatyön tavoitteet, lähtötiedot ja tehdyt selvitykset. Lisäksi kaavaselostuksessa on arvioitu rantaosayleiskaavamuutoksen vaikutuksia.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää että:
1.) Pielisen rantaosayleiskaavan muutos tiloille 176-408-18-79, Louhiranta ja 176-408-18-78, Lähteelä kuulutetaan vireille
2.) asetetaan kaava-asiakirjat nähtäville 30 päivän ajaksi
3.) pyydetään asianomaisten viranomaistahojen lausunnot

 

Perustelut Maankäyttö- ja rakennuslain 63 § ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen § 30a.

 

 Kaava-asiakirjojen asettaminen nähtäville kuuluu kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen tehtäviin ja toimivaltaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 10.10.2022 § 306  

203/10.02.02/2022  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Timo Möttönen, 040 104 2601

 

Asian tausta Pielisen rantaosayleiskaavan muutos tiloille 176-408-18-79 Louhiranta ja 176-408-18-78 Lähteelä on edennyt ehdotusvaiheeseen. Kaavaluonnos ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä 25.8. - 26.9.2022 välisenä aikana.

 

 Kaavaluonnoksen nähtävilläolosta kuulutettiin paikallislehti Vaarojen Sanomissa, kunnan kotisivuilla ja ilmoitustaululla. Nähtävilläoloaikana on ollut mahdollista jättää mielipide kaavamuutoksesta.

 

 Kaavaluonnoksesta ja OAS:sta pyydettiin lausunnot Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta ja Pohjois-Karjalan vastuumuseolta.

 

 Kaavaluonnoksesta ei jätetty yhtään mielipidettä. Pohjois-Karjalan maakuntaliitolla ja Pohjois-Karjalan vastuumuseolla ei ollut lausuttavaa kaavamuutoksesta. POK-ELY kiinnitti huomiota rakennusoikeuden lisäykseen ja sen suhdetta rakennuspaikkojen haltioiden yhdenvertaisuuteen. Tähän on otettu kantaa päätöksen perusteluissa.

 

 Pielisen rantasosayleiskaavan muutosta koskeva kaavaehdotus on asetettavissa julkisesti nähtäville (MRA 19 §) ja siitä on pyydettävissä asianomaisten viranomaisten lausunnot. Kaavaehdotuksesta on oikeus tehdä muistutus kunnan jäsenellä ja niiden joiden etuihin kaavamuutos vaikuttaa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää että:

1.) Kaavaehdotus, Pielisen rantaosayleiskaavan muuttamiseksi tiloille 176-408-18-79, Louhiranta ja 176-408-18-78, Lähteelä, asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi.
2.) Pyydetään asianomaisten viranomaistahojen lausunnot kaavaehdotuksesta.

 

Perustelut Maankäyttö- ja rakennuslain 63 § ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen § 30a.

 

 Kaava-asiakirjojen asettaminen nähtäville kuuluu kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen tehtäviin ja toimivaltaan.

 

Rakennusoikeuden lisäys verrattuna entiseen on normaalikäytäntö Pielisen rantaosayleiskaavan muutoksissa, koska kaava on vuodelta 2000. Kaava ei myöskään täytä nykypäivän vaatimuksia. Jokaisella rakennuspaikan omistajalla on mahdollisuus hakea kaavamuutosta, jos rakennusoikeus ei ole riittävä.

 

Päätös Hyväksyttiin