Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 310


 

 

Kuolinpesän omaisuuden hakeminen kunnalle

 

Kunnanhallitus 10.10.2022 § 310  

297/02.07.02/2022  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen

 

Asian tausta ja perustelut ----------------------- on kuollut vuoden 2021 aikana viimeisenä kotikuntanaan Juuka. Häneltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on siirtynyt perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.

 

 Valtiokonttori on toimittanut Juuan kunnalle ilmoituksen mahdollisuudesta hakea kuolinpesän omaisuutta kunnalle. Perintö voidaan luovuttaa joko kokonaan tai osittain.

 

 Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunta voi hakea kiinteistöä.

 

 Julkisuuslain (1999/621) 24 §:n 1 momentin kohdan 23 mukaan salaisia asiakirjoja ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön vuosituloista tai kokonaisvarallisuudesta taikka tuen tai etuuden perusteena olevista tuloista ja varallisuudesta taikka jotka muutoin kuvaavat hänen taloudellista asemaansa. Tästä syystä tarkemmat tiedot menehtyneestä henkilöstä ja tämän omaisuudesta on salattu. Todettakoon omaisuuden olevan huomattava, mutta ei kuitenkaan niin suuri, että valtioneuvoston tulisi päättää perinnön luovuttamisesta kunnalle.

 

 Omaisuutta haetaan lomakkeella Valtiokonttorilta ja hakemus pyydetään toimittamaan Valtiokonttoriin 18.11.2022 mennessä. Kunnan tulee ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Valtiokonttori luovuttaa omaisuuden tähän tarkoitukseen.

 

 Juuan uusi kuntastrategia vuosille 2022-2026 painottaa nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia, syrjäytymisen ehkäisemistä, ikäihmisten aseman parantamista, osallistamista sekä monia muita kuntalaisia koskettavia asioita.

 

 Kunta hakee perintöä kokonaisuudessaan. Saatu omaisuus on tarkoitus käyttä ikäihmisten palveluneuvontaan, mielen hyvinvoinnin edistämiseen, yksinäisyyden vähentämiseen, ikääntyvän väestön virkistys- ja kulttuuritoiminnan tukemiseen sekä ikäihmisten auttamiseen ja palveluihin liittyvän järjestöyhteistyön ja vapaaehtoistoiminnan koordinointiin.

 

 Kunta korostaa muun muassa seuraavia tärkeitä kohteita näiden lisäksi:

 

-          Haastavassa taloudellisessa asemassa olevien perheiden lasten harrastustoiminnan tukeminen rahastosta

 

-          Nuorisovaltuuston toiminnan tukeminen

 

-          Ikääntyneiden kotona asumisen tukeminen

 

-          Kohtaamispaikka Ellinkulman ikäihmisten toiminnan tukeminen

 

-          Nuorison työpajatoiminnan tukeminen

 

-          Mielenterveystyön (Mielekäs Ry) tukeminen.

 

-          Juuan kuntastrategia painottaa elinvoimaisia ja yhteisöllisiä kyläyhteisöjä. Onkin perusteltua hakea perintöä ylläpitämään Pohjois-Karjalaista kyläkulttuuria tukemalla kylien toimintaa.

 

Edellä mainittu lista ei ole tyhjentävä ja tarkoitus on, että kunnan viranhaltijat tekevät varsinaisen hakemuksen tässä mainittujen seikkojen pohjalta.

 

Mahdollisen perinnön käyttö keskitetään kolmelle seuraavalle vuodelle (2023-2025). Mikäli varat antavat myöden, edellä mainittuja käyttökohteita tuetaan näiden vuosien jälkeenkin. Tarkoitus on, että varallisuutta käytetään kestävällä tavalla.

 

Kiinteistöjä ei ole tarkoitus ensisijaisesti realisoida vaan niistä saatava tuotto käyttää kestävällä tavalla.

 

Varoista osa voidaan sijoittaa ajallisesti hajauttaen vähäriskiseen rahastoon tai muuhun vähäriskiseen omaisuuteen, josta saadut tuotot käytetään edellä mainittuihin toimintoihin. Tilivarojen tultua mahdollisesti käytetyksi varoja jaetaan muuta omaisuutta realisoimalla.

 

Mikäli valtiokonttorin päätös on myönteinen (vähintään 50 % omaisuudesta), kunta vastaisi omalla kustannuksellaan perillisettä kuolleen perinnönjättäjän haudanhoidosta vähintään vuoteen 2033 saakka.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus päättää hakea edellä mainitun kuolinpesän omaisuutta kokonaisuudessaan Juuan kunnalle käytettäväksi kuntalaisten hyvinvoinnin ja kulttuurin edistämiseen.

 

2. Kunnanhallitus valtuuttaa viranhaltijat valmistelemaan yksityiskohtaisemman hakemuskirjelmän.

 

Sovellettavat säännökset Juuan kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n 2 momentin 23 kohta.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin lisäyksellä että lisätään kohteisiin vammaispalvelujen tukeminen.