Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 317


 

 

Tarkastuslautakunnan huomiot vuoden 2021 arviointikertomuksessa

 

Kunnanhallitus 24.10.2022 § 317  

344/02.02.00/2022  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen

 

Asian tausta Tarkastuslautakunta esitti vuoden 2021 arviointikertomuksessa  huomioinaan asioita ja edellytti, että kunnanhallitus antaisi vastauksensa 

 lokakuun 2022 aikana. Huomiot ovat seuraavat:

 

  1. Konsernin sisäisen valvonnan ohjeistuksen päivittäminen:

Sisäisen valvonnan perusteet on hyväksytty 2016 ja kunnanhallitus on antanut sisäisen valvonnan ohjeistuksen 2017.

  1. Kunnan strategisen ohjauksen dokumenttien tarkastelu ja päivittäminen:

Kaikkien kunnan toimintaa ohjaavien asiakirjojen on oltava uuden tulevan kuntastrategian mukaisia. Strategisessa valmistelussa tulee ottaa huomioon myös seuranta ja raportointi.

  1. Hankintaohjeen päivittäminen:

Nykyinen hankintaohje on tarkoituksenmukaiseen toimintaan liian

      jäykkä.

  1. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatiminen:

Lakisääteinen (YTL 4 a §) henkilöstö- ja koulutus suunnitelma tulee ensi tilassa kirjata ajan tasalle.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa vastauksenaan seuraavaa:

 

  1. Sisäisen valvonnan ohje uudistetaan monelta osin ja päivitetään ajanmukaiseksi vuoden 2023 keväällä. Sisäisen valvonnan toimivuus on käyty läpi kunnan johtoryhmässä syksyn 2022 aikana ja todettu ohjeen olevan pääasiassa ajantasainen. Sisäinen valvonta toimii niin päätösten tarkastusten sekä talouden valvonnan osalta. Mahdolliset muutokset ovat luonteeltaan teknisiä sekä ohjeistusta on tarkoitus selkeyttää.
  2. Juuan uusi kuntastrategia vuosille 2022-2026 on hyväksytty ja se toimii ohjaavana asiakirjana valmistelussa oleville suunnitelmille ja ohjelmille. Seurannasta ja raportoinnista on tehty ylätason kirjaukset kuntastrategiaan ja tarkemmat tavoitetasot, toteutumat ja seurannat huomioidaan edellä mainituissa suunnitelmissa sekä talouden seuranta-asiakirjoissa.
  3. Hankintaohjeen päivittämisestä hallitus on antanut kommenttinsa ja ohje on loppuvaiheen valmistelussa.
  4. Koulutussuunnitelma tulee vielä hyväksyttäväksi loppusyksyn aikana ja käyttöön otettavaksi vuoden 2023 alusta lukien.

 

Päätös Hyväksyttiin.