Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 06.09.2023/Pykälä 22


 

 

Perusopetuksen, lukion ja kansalaisopiston yhteinen musiikin lehtorin viran (0229) virkanimikkeen muuttaminen

 

Henkilöstöjaosto 06.09.2023 § 22  

266/01.01.00.01/2023  

 

Valmistelija Vs. hyvivointijohtaja, lukion- ja kansalaisopiston rehtori Joona Leinonen

 

Asian tausta Perusopetuksen, lukion ja kansalaisopiston yhteinen musiikin

 lehtorin (0229) virka on avautumassa täyttöä varten viranhaltijan irtisanouduttua tehtävästä. Viran täyttäminen vakituisesti on valmistelussa ja se tulee täyttää vakituisesti 29.11.2023 alkaen.

 

 Musiikin aineenopetuksen tuntien lisäksi perusopetuksessa ja lukiossa viranhaltijan työhön luetaan jatkossa luokanohjaajan velvollisuutta, opetuksen ulkopuolisia tehtäviä ja kehittämistehtäviä. Lisäksi rekrytointiprosessissa pyritään löytämään henkilö, jolla on musiikin opetuspätevyyden lisäksi kelpoisuus hoitaa muiden oppiaineiden aineenopetuksen ja/tai luokanopetuksen tunteja. Lehtorin virka on oppialaltaan ainoa musiikissa. Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadukas opetuksen toteuttaminen edellyttää pääaineopintoja musiikissa. Edellä mainitut työtehtävät riittävät pitkällä aikavälillä lehtoraatin vakituiseen täyttämiseen.

 

 Virkanimikkeeseen on sisältynyt tähän mennessä myös kansalaisopisto. Opiston opetusta ei ole kuitenkaan toteutunut viranhaltijalle ja sitä ei voida lukea osaksi viranhaltijan tunteja. Opiston musiikin opetuksen järjestämisen pystyvät hoitamaan myös jatkossa vakituinen ja tuntiopetushenkilöstö. Näin ollen virkanimikkeen osalta jatkossa oppilaitosmuotoina painottuvat perusopetus ja lukio.

 

 Hallintosäännön 5 luvun 3 § mukaan henkilöstöjaosto päättää virkanimikkeiden muuttamisesta.

 

 Tämän asian käsittelyn ajan kokouksessa on läsnä asiantuntijana vs. hyvivointijohtaja, lukion- ja kansalaisopiston rehtori Joona Leinonen.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Jäppinen Aki

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää muuttaa perusopetuksen, lukion ja kansalaisopiston yhteisen lehtorin (0229) viran virkanimikkeen muotoon perusopetuksen ja lukion yhteinen musiikin lehtori (0229).

 

 

Päätös Hyväksyttiin.