Dynasty tietopalvelu
Juuan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 134


Osavuosikatsaus 1-6.2025 KH

 

 

Osavuosikatsaus 1-6/2025 sekä lähtökohdat talousarviotyöhön vuodelle 2026

 

Kunnanhallitus 08.09.2025 § 134 Julkinen

141/02.02.02.01/2025  

 

Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen

 

Asian tausta Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti kunnan toinen osavuosikatsaus laaditaan tilanteesta 1.1.- 30.6. Osavuosikatsauksessa esitetään keskeinen taloustilanne ja tavoitteiden toteutumisen alkuvuoden tilanne tammi-kesäkuun aikana.

 

 Vuoden alkupuoliskolla käyttötalouden talousarvio on toteutunut lähes suunnitellun mukaisesti. Tarkastelussa tulee huomioida, että kuuden kuukauden jakson perusteella ei suoraan tule arvioida koko vuoden tilannetta erilaisten kertaluonteisten erien, vuoden toiselle puoliskolle painottuvien kiinteistöverotulojen ja vuodenaikojen erilaisuuden johdosta.

 

 Toimintatuottojen toteutuma on n. 48 % ja toimintakulujen toteutuma on n. 51 %.

 

 Verotuloja on talousarvioon budjetoitu 8,69 milj. euroa ja toteutuma on 4,05 milj. euroa, 46,6 % talousarviosta. Kunnan tuloveron toteutuma-% on 53 ja yhteisöveron toteutuma-% 64.

 

 Kiinteistöveron toteutuma on 0,1 milj. euroa, mutta se tuloutuu pääosin heinä-lokakuussa, joka alentaa alkuvuoden verotulojen toteutumaprosenttia.

 

 Valtionosuuksia on talousarvioon budjetoitu 2,78 milj. euroa, toteutuma on 1,36 milj. euroa, 51 % talousarviosta.

 

 Toteutunut vuosikate 1,15 milj. euroa joka riittää alkuvuoden 0,82 milj. euron poistoihin. Vuoden 2025 talousarviossa tilikauden tulosarvio on +3 611 euroa ja ylijäämä 285 411 euroa. Alkuvuoden tulos on -0,33 milj euroa ja alijäämä  -0,18 milj.  euroa. Erityisesti kiinteistöveron sekä metsänmyyntitulojen kertymisen loppuvuonna ennakoidaan lähentävän tilannetta talousarviossa budjetoituun suuntaan.

 

Alkuvuoden 2025 aikana ei ole nostettu uutta lainaa. Lainaa on lyhennetty 0,37 milj. eurolla lyhennyssuunnitelman mukaisesti. Lainaa on jäljellä 4,8 milj.euroa, Vuoden 2025 sovitut lyhennyserät on maksettu vuoden alkupuoliskolla. Kunnan maksuvalmius on pysynyt riittävällä tasolla.

 

 Talouden toteutumaluvut ja tavoitteiden alkuvuoden toteutuman tilanne esitellään tarkemmin osavuosikatsauksessa.

 

 Lisäksi poiketen normaalisti osavuosikatsausraportoinnista talouspäällikkö kertoo kunnanvaltuustolle tulevan talousarvion 2026 valmistelusta.

 

 Osavuosikatsaus esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen ja talousarviotyön lähtökohdat tiedokseen ja saattaa asiakokonaisuuden edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Perustelut Uuden kunnanvaltuuston on perusteltua saada tietoonsa talouden tilannekuva.

 

Sovellettavat säädökset  Kuntalain 39 §

 

 

Päätös Hyväksyttiin.