Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 28.10.2024/Asianro 292


 

 

Henkilöstöpäällikön viran täyttäminen

 

Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 236 

 

 

Henkilöstöpäällikön virkatehtäviä on hoidettu henkilöstösihteerin virassa (vakanssi 24008) kaupunginvaltuuston 24.6.2019 § 36 päätöksen mukaisesti 1.9.2019 lukien.

 

Henkilöstöpalveluissa tapahtuvien organisaatiomuutosten vuoksi tehtäviä ei voida järjestellä sisäisesti ja virka esitetään täytettäväksi henkilöstöpäällikön virkana (vakanssinumero 24001).

 

Voimassa olevan hallintosäännön 5. luvun 7 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, joka valitsee viranhaltijan. Hallintosäännön 5. luvun 9:n mukaan kaupunginhallitus täyttää vakinaisesti tulosyksiköidensä esihenkilöiden sekä itsenäisessä asemassa olevien virat ja toimet.

 

Kelpoisuusehtona virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus henkilöstöhallinnon tehtävistä.

 

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan viran hakuajan tulee olla vähintään 14 vuorokautta siitä, kun hakuilmoitus on julkaistu kuntalain mukaisesti. Hakuilmoitus julkaistaan Kiteen kaupungin kotisivuilla, Kuntarekryssä, TE-palveluiden verkkopalveluissa sekä kaupungin omilla facebook-sivuilla.

 

Viran hakuilmoitusluonnos oheismateriaalina.

 

Valmistelija: talousjohtaja Kaisa Lappalainen, puh. 040 105 2002, kaisa.lappalainen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh 040 105 1001,

pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää julistaa henkilöstöpäällikön viran haettavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 07.10.2024 § 264 

 

 

Henkilöstöpäällikön virka oli haettavana 30.9.2024 kello 15.00 mennessä.

 

Määräaikaan mennessä virkaa haki kaksikymmentäkaksi (22) henkilöä. Hakijayhteenveto on esityslistan oheismateriaalina.

 

Hallintosäännön 7. luvun 9 § mukaan kaupunginhallitus päättää henkilöstöpäällikön valinnasta.

 

Valmistelija: talousjohtaja Kaisa Lappalainen, puh. 040 105 2002,

kaisa.lappalainen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh 040 105 1001,

pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Esittelijän päätösehdotus kokouksessa:

Kaupunginhallitus päättää, että henkilöstöpäällikön viran hakuaikaa jatketaan ajalla 8. - 22.10.2024 kello 15.00 saakka siten, että aiemmin virkaa hakeneet huomioidaan valinnassa.

Kokouksessa annettu muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

173/01.01.01.01.00/2024

 

Kaupunginhallitus 28.10.2024     

 

 

Henkilöstöpäällikön viran hakuaikaa jatkettiin 22.10.2024 klo 15 saakka.

Määräaikaan mennessä saapui seitsemän (7) uutta hakemusta, joista yksi ei-kelpoinen.  

 

Virankelpoisuusvaatimuksena oli soveltuva ylempikorkeakoulututkinto, sekä riittävä osaaminen ja perehtyneisyys henkilöstöasioihin.

 

Yhteensä henkilöstöpäällikön virkaa on hakenut 29 henkilöä. Heistä yksi perui hakemuksen ja neljä on ei-kelpoista.   

 

Valmistelija: talousjohtaja Kaisa Lappalainen, puh. 040 105 2002,

kaisa.lappalainen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh 040 105 1001,

pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös