Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 28.10.2024/Asianro 293


 

 

Keski-Karjalan Jetina ry:n käsittelypyyntö Nuoriso-Leader toiminnasta yli jäävän kuntarahan kohdentamisesta

 

273/00.02.01.00.00/2024

 

Kaupunginhallitus 28.10.2024     

 

  

Keski-Karjalan Jetina ry on yhteistyössä Kiteen, Tohmajärven ja Rääkkylän kuntien nuorisotyöntekijöiden kanssa kokeillut Nuoriso-Leader toimintaa vuosina 2022-2023. Kokeilu toteutettiin hankerahoituksella ja se oli erittäin onnistunut. Kokeilussa jokaiseen kuntaan perustettiin yhdessä kuntien nuorisotyöntekijöiden kanssa kunnassa asuvista nuorista koostuvat nuorisohallitukset. Nuoriso-Leader rahoituksen hakemiseen avattiin nuorille rahoitushakuja. Nuorisohallitukset päättivät tukien jakamisesta alueillaan itse laatimiensa kriteerien mukaisesti.

 

Nuoriso-Leader rahoitusta myönnettiin vuosina 2022-2023 yhteensä 17 eri hakijalle (Kitee 9 hanketta, Rääkkylä 4 hanketta, Tohmajärvi 4 hanketta) yhteensä noin 9000 euroa. Hakijana voi olla yksittäinen nuori, mikäli rahoitusta haettiin yritystoiminnan kaltaiseen toimintaan tai nuorten porukka, mikäli rahoitusta haettiin vapaa-ajan toimintaan. Hankkeissa toteutettiin esimerkiksi soittimien hankintoja, frisbeegolfradan rakentaminen, nuorten yritystoiminnan käynnistämisen tarvikkeita kuten lettubaarin tarvikkeet ja raivaussahavälineet, pakohuoneen perustaminen ja erilaisten retkien järjestämistä. Kielteinen päätös tehtiin yhteensä seitsemälle hankkeelle, jotka eivät täyttäneet nuorten laatimia kriteereitä. Rahoitukselle oli selkeästi kysyntää ja nuoret innostuivat sekä hallitustoiminnasta että rahoituksen hakemisesta.  Nuoriso-Leaderin kohderyhmänä olivat 13-25 vuotiaat nuoret. Nuorille tehdyn kyselyn mukaan kaikki hakijat kannattivat toiminnan jatkamista Keski-Karjalassa.

 

Kokeiluhanke on päättymässä vuoden 2024 lopussa ja toiminnan jatkorahoitus tulisi varmistaa. Varsinaista virallista Leader-tukea ei voida jakaa nuorille, koska siinä tulee olla hakijana täysi-ikäinen henkilö, y-tunnuksen omaava yritys tai yhdistystoimija. 

 

Useissa Leader-ryhmissä ympäri Suomea ja Pohjois-Karjalan muissa kunnissa on turvattu Nuoriso-Leaderin jatkuva toiminta siten, että nuorille myönnettävään rahoitukseen on voitu käyttää muilta Leader-hankkeilta yli jäänyttä kuntarahaa. Keski-Karjalassa on ohjelmakaudelta 2014-2020 säästymässä käyttämätöntä kuntarahaa noin 145 000 euroa. Summa tarkentuu viimeistään toukokuussa 2025, kun kaikki ohjelmakauden aikana rahoitetut hankkeet ovat päättyneet. Normaalisti käyttämättä jäänyt kuntaraha on palautettu kunnille takaisin hankekauden päätyttyä.

 

Säästynyt 145 000 euroa jakautuu kunnittain asukaslukujen suhteessa suunnilleen seuraavasti: 

Kitee 61 % eli 88 450 euroa

Tohmajärvi 26 % eli 37 700 euroa

Rääkkylä 13 % eli 18 850 euroa.

 

Nuoriso-Leader toiminnan vakiinnuttamista varten Keski-Karjalan Jetina ry pyytää Keski-Karjalan kunnilta lupaa ohjelmakaudelta 2014-2020 yli jäävän kuntarahan uudelleen kohdentamiseen siten, että yli jäävästä kuntarahasta (noin 145 000€) puolet (72 500€) voitaisiin käyttää Nuoriso-Leader toiminnan vakiinnuttamiseen Keski-Karjalassa tulevina vuosina. Tämä summa turvaisi Nuoriso-Leader toiminnan jatkon ja vakiinnuttamisen Keski-Karjalassa tulevina vuosina siten että toiminnasta olisi hyötyä useille ikäluokille. Keski-Karjalan Jetina ry on esittänyt rahoitusta kohdennettavaksi Nuoriso-Leaderiin kunnittain seuraavasti:

 

Kitee 44 225 euroa

Tohmajärvi 18 850 euroa

Rääkkylä 9 425 euroa

YHTEENSÄ 72 500 euroa.

 

Raha tultaisiin käyttämään tulevina vuosina Keski-Karjalan nuorten toteuttamiin Nuoriso-Leader toimenpiteisiin ja nuorisohallituksen työskentelystä aiheutuviin kustannuksiin.

 

Keski-Karjalan Jetina ry on pyytänyt Kiteen kaupunginhallitukselta lupaa kohdentaa Nuoriso-Leader toimintaan 44 225 euroa ohjelmakaudelta 2014-2020 yli jäävää kuntarahaa. Loput ohjelmakaudelta 2014-2020 yli jäävästä kuntarahasta palautetaan takaisin kunnille vuonna 2025 kun lopullinen yli jäävä summa on varmistunut ja kaikki ohjelmakauden aikana rahoitetut hankkeet ovat päättyneet.

 

 

Valmistelija ja esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

 

 

Päätösehdotus Kiteen kaupunginhallitus myöntää Keski-Karjalan Jetina ry:lle luvan kohdentaa Nuoriso-Leader toimintaan 44 225 euroa ohjelmakaudelta 2014-2020 yli jäävää kuntarahaa. Loput ohjelmakaudelta 2014-2020 yli jäävästä kuntarahasta tulee palauttaa takaisin kaupungille vuonna 2025, kun lopullinen yli jäävä summa on varmistunut ja kaikki ohjelmakauden aikana rahoitetut hankkeet ovat päättyneet.

 

Päätös