RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 04.02.2026/Pykälä 4
Vuoden 2026 talousarvion täytäntöönpano-ohje ja ympäristölautakunnan käyttösuunnitelmat
390/02.02.00.00.00/2025
Ympäristölautakunta 04.02.2026 § 4
Hallintosäännön (11 luku 47 §) mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvat tulosyksikkökohtaiset käyttösuunnitelmat. Kaupunginhallitus antaa erilliset talousarvion täytäntöönpano-ohjeet.
Kaupunginhallitus on 12.1.2026 § 6 hyväksynyt talousarvion vuoden 2026 täytäntöönpano-ohjeen ja antanut ne toimialoille tiedoksi ja noudatettavaksi. Täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielimet hyväksyvät talousarvioon perustuvat tulosyksikkötasoiset käyttösuunnitelmat vuoden alussa.
Kiteen kaupunginvaltuuston 15.12.2025 § 86 hyväksymän talousarvion 2026 tulosalueiden talouden ja toiminnan tavoitteet on johdettu ympäristölautakunnan 25.11.2025 § 68 hyväksymän talousarvion 2026 tulosyksikkötason talouden ja toiminnan tavoitteista. Talousarvion 2026 valtuustokäsittelyn jälkeen ei ole tarpeen tehdä muutoksia tulosyksikkötason käyttösuunnitelmiin.
Tulosyksiköiden ympäristölautakuntaan nähden sitovat määrärahat ovat seuraavat:
Tulosyksikkö | Toiminkate € |
rakennusvalvonta | -137 191 |
ympäristötoimi | -87 081 |
Yhteensä | -225 000 |
Liitteenä tulosyksikkötason käyttösuunnitelmat ja talousarvion täytäntöön-pano-ohje.
Valmistelija ja esittelijä: Ympäristöpäällikkö Marjo Tikka,
puh. 040 105 1304, marjo.tikka@kitee.fi.
Päätösehdotus
Lautakunta merkitsee kaupunginhallituksen antaman vuoden 2026 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen tiedokseen ja antaa ne edelleen alaisilleen tulosalueille ja tulosyksiköille tiedoksi ja noudatettavaksi.
Ympäristölautakunta hyväksyy vuoden 2026 talousarvion tulosyksikkötason käyttösuunnitelmat.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.