RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 26.02.2026/Asianro 22
Kiteen keskustan kiertoliittymän katusuunnitelman nähtäville asettaminen
65/10.03.01.00/2026
Tekninen lautakunta 26.02.2026
Maankäyttö- ja rakennuslain 85 §:n mukaan katu rakennetaan kunnan
hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Katu on suunniteltava ja rakennettava siten, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset. Suunnitelmaa laadittaessa on vastaavasti noudatettava, mitä MRL:n 62 §:ssä säädetään.
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaan katusuunnitelmaehdotus on pidettävä kunnassa julkisesti nähtävillä vähintään 14 päivän ajan. MRL:n 62 §:n tarkoittamilla osallisilla on oikeus tehdä muistutuksia ehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävillä oloajan päättymistä.
Alueelle on aiemmin hyväksytty asemakaava.
Valmistelija: kuntatekniikan päällikkö Mika Niskanen, puh. 040 105 1204, mika.niskanen@kitee.fi
Esittelijä: tekninen johtaja Petri Moisio puh. 040 105 1225, petri.moisio@kitee.fi
Päätösehdotus
Kiteen kaupunki asettaa MRA 43 §: n mukaisesti Kiteen keskustan kiertoliittymän katusuunnitelman nähtäville 14 päivän ajaksi. Suunnitelmat pidetään nähtävillä Kiteen kaupungin verkkosivuilla.
Päätös