Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 38


 

 

Varhaiskasvatuksen erityisopettajien virkojen perustaminen

 

Yhteistyötoimikunta 14.06.2022 § 49 

 

 

Varhaiskasvatuslaki muuttuu 1.8.2022 lukien. Varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistuu merkittävästi 1.8.2022 lukien.

Lapsen oikeutta tukeen vahvistetaan varhaiskasvatuksessa, jatkossa tehostetun tuen ja erityisen tuen päätöksiä tehdään myös varhaiskasvatusikäisille lapsille.

 

Lain myötä varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä tukea osana varhaiskasvatuksen laadukasta perustoimintaa. Tukea on annettava viivytyksettä tuen tarpeen ilmettyä.

 

Jos yleinen tuki ei ole riittävää voidaan tukea antaa tehostettuna tai erityisenä tukena. Lapsen tehostetun ja erityisen tuen antamisesta tulee tehdä hallintopäätös. Päätöksessä on aina mainittava tuen muodot, varhaiskasvatuksen järjestämispaikka ja tukipalvelut. 

 

Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ovat aiemmin laatineet tehostetun tuen asiakirjat esiopetuksessa, mutta vastaavat jatkossa tehostetun tuen viranhaltijapäätösten valmistelusta ja tekemisestä kaikissa ikäluokissa. He valmistelevat päätökset varhaiskasvatuksen opettajan ja päiväkodin johtajan kanssa yhdessä käytyjen keskustelujen pohjalta ja tekevät viranhaltijapäätökset Dynasty-ohjelmaan.

 

Varhaiskasvatuksen erityisopettajien tehtävänkuvaa päivitetään varhaiskasvatuslain päivityksen myötä siten, että varhaiskasvatuksen erityisopettajat tekevät tehostetun tuen viranhaltijapäätökset 1.9.2022 lukien.

 

Tehtävänkuvan muutoksen takia heidän työsuhteensa tulee muuttaa virkasuhteiksi.  

 

Viranhaltija voi lakiin perustuvan toimivaltansa perusteella yksipuolisesti päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta tai viranhaltija voi yksipuolisesti antaa toista henkilöä velvoittavan määräyksen tai muulla tavalla puuttua toisen etuun tai oikeuteen.

 

Vaikka henkilön tehtäviin sisältyisi vain vähän julkisen vallan käyttöä, hänen tulee olla virkasuhteessa.

 

Erityisen tuen viranhaltijapäätöksistä vastaa jatkossa varhaiskasvatuksen päällikkö erityisopettajien toimittamien asiakirjojen pohjalta.

 

Kiteen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma on päivitetty lakiuudistuksen mukaiseksi, joka vastaa valtakunnallisten perusteiden muutoksia ja korostaa paikallisia erityispiirteitä ja painotuksia.

 

Voimassa olevan hallintosäännön 5. luvun 6 §:n mukaan uuden viran pe­rus­ta­mi­ses­ta päättää kaupunginvaltuusto. Lisäksi hallintosäännön 5. lu­vun 8 §:n mukaan kaupunginvaltuusto päättää viran kel­poi­suus­eh­dois­ta virkaa perustettaessa.

 

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan virkaan kelpoisuusvaatimuksena on:
1. kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, tai
2. kasvatustieteen maisterin tutkinto pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus)

 

Asiasta on järjestetty varhaiskasvatuksen erityisopettajien kuulemiset.

 

 

Valmistelija ja esittelijä: henkilöstösihteeri Eeva Tenhonen,
puh. 040 105 1311, eeva.tenhonen@kitee.fi

 

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta esittää kaupunginhallitukselle, että

Kaupunginhallitus päättää varhaiskasvatuksen erityisopettajien toimien (vakanssit 31410 ja 31406 lakkauttamisesta, sillä edellytyksellä, että kaupunginvaltuusto perustaa kaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan virkaa ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

1.  Perustaa kaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan virkaa 1.9.2022 alkaen, joihin siirretään nykyiset varhaiskasvatuksen erityisopettajat suostumuksensa mukaisesti.

 

Kelpoisuusehdoksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan virkaan määritellään varhaiskasvatuslain mukaisesti:

  a. kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, tai
  b. kasvatustieteen maisterin tutkinto pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus)

2. Tekee voimassa olevaan hallintosääntöön tarvittavat muutokset.

 

Päätös Hyväksytty yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 08.08.2022 § 201 

 

  

Varhaiskasvatuslaki luku 6, § 30 määrittelee varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävän kelpoisuusvaatimukset.

1.8.2022 voimaan tuleva lakimuutos vaikuttaa kaikkiin varhaiskasvatuksen ikäluokkiin. Vaikutus varhaiskasvatuksen erityisopettajien tehtävänvaativuuteen on uusi ja tuo virkavastuun koko ikäluokkaa koskevista viranhaltijapäätöksistä.

 

Erityisopettajien kuulemiset on suoritettu.

Tehtäväkohtaisia palkkoja tarkistetaan yhdellä tva tekijällä ylöspäin.

 

Valmistelija: henkilöstösihteeri Eeva Tenhonen,
puh. 040 105 1311, eeva.tenhonen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, pekka.hirvonen@kitee.fi,

puh. 040 105 1001

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää varhaiskasvatuksen erityisopettajien toimien (vakanssit 31410 ja 31406 lakkauttamisesta, sillä edellytyksellä, että kaupunginvaltuusto perustaa kaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan virkaa
ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

1.  Perustaa kaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan virkaa 1.9.2022 alkaen, joihin siirretään nykyiset varhaiskasvatuksen erityisopettajat suostumuksensa mukaisesti. Kelpoisuusehdoksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan virkaan määritellään varhaiskasvatuslain mukaisesti:

  a. kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, tai
  b. kasvatustieteen maisterin tutkinto pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus)

2. Tekee voimassa olevaan hallintosääntöön tarvittavat muutokset.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

230/01.04.00.00/2021

 

Kaupunginvaltuusto 12.09.2022 § 38  

 

  

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto

1.  Perustaa kaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan virkaa 1.9.2022 alkaen, joihin siirretään nykyiset varhaiskasvatuksen erityisopettajat suostumuksensa mukaisesti. Kelpoisuusehdoksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan virkaan määritellään varhaiskasvatuslain mukaisesti:

  a. kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, tai
  b. kasvatustieteen maisterin tutkinto pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus)

2. Tekee voimassa olevaan hallintosääntöön tarvittavat muutokset.
 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.