Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 357


 

 

Eduskuntavaalin 2023 ennakkoäänestyspaikat

 

241/00.00.00.02/2022

 

Kaupunginhallitus 12.12.2022 § 357  

  

Ennakkoäänestyksen ajanjakso on 22. - 28.3.2023.

 

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Ennakkoäänestyspaikkoja tulisi perustaa riittävä määrä ja eri puolille kuntaa/kaupunkia, jotta äänestäjät jakaantuisivat mahdollisimman tasaisesti eri paikkojen kesken, jolloin suuria ruuhkia ei syntyisi. Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja määrätessään kunnanhallituksen on otettava huomioon äänestyspaikkojen esteettömyys, järjestyksenpito ja vaalimainontakielto.

 

Kunnan on huolehdittava, että äänestyspaikat ovat tiloissa, joissa on hyvät edellytykset turvavälien ylläpitämiseen äänestäjien kuin vaalivirkailijoiden osalta. Ennakkoäänestyspaikat on syystä sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin vaivattomasti osaavat. Viimeisimmissä Suomen vaaleissa hyviä kokemuksia on saatu mm. kunnantaloista ja muista kunnan virastoista, kirjastoista, erilaisten liike- ja kauppakeskustelun aulatiloista ja oppilaitoksista.

 

Ennakkoäänestyspaikkojen olisi hyvä pysyä samoina vaaleista toiseen. Näin edistetään sitä, että äänestäjät tietävät, missä äänestyspaikka on.

 

Kunnanhallitus päättää yleisen ennakkoäänestyspaikan päivittäisistä aukioloajoista. Arkipäivisin aukioloaika voi olla klo 8 - 20 välisenä aikana ja viikonloppuisin klo 9 - 18. Päätöksestä tulee käydä ilmi yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat.

 

Ennakkoäänestyspaikkoina olivat v. 2022 aluevaalissa:

 

K-Supermarket Kupiainen, aula

Kiteen kaupungintalo, valtuustosali

Kesälahti, Kesälahden kirjasto.

 

Äänestyspaikat tulee merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) pe 13.1.2023 klo 12 mennessä.

 

Valmistelija: keskusarkistonhoitaja Tuula Miinin, tuula.miinin@kitee.fi, puh. 040 105 1008.

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, pekka.hirvonen@kitee.fi, puh. 040 105 1001.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että ennakkoäänestyspaikat 22. - 28.3.2023 ovat

K-Supermarket Kupiaisen aula, Kiteentie 6,
Kiteen kaupungintalo, valtuustosali, Kiteentie 25, ja
Kesälahden kirjasto, Pyhäjärventie 3.

Ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna

ke - pe klo 12 - 18
la - su klo 10 - 14
ma - ti klo 12 - 18.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: pykälä käsiteltiin järjestysnumerolla § 356.