Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 339


 

 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelman päivitys

 

Työsuojelujaosto 04.10.2022 § 16 

 

 

Työterveyshuollon päivitetty toimintasuunnitelma vuosille 2022-2023 on hyväksytty kaupunginhallituksessa joulukuussa 2021.

 

Työterveyshuoltolailla säädetään työnantajan velvollisuudesta yhteistoimintaan työterveyshuollon järjestämisessä ja lisäksi työterveyshuoltolain soveltaminen on sidottu työturvallisuuslakiin.

Työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi, torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi.

Työterveyshuolto tulee järjestää ja toteuttaa siinä laajuudessa kuin työstä, työjärjestelyistä, henkilöstöstä, työpaikan olosuhteista ja niiden muutoksista johtuva tarve edellyttää.

 

Työterveyshuollon palveluntuottajana on toiminut Siun Työterveys Oy.

Toimeksiantosopimus Siun Työterveyshuollon myynnin ja palvelutuotannon kilpailuttamisen kriteereiden valmistelusta on annettu BDO Oy:lle. Laatukriteereiden valmistelu on toteutettu yhteistyössä kuntien ja BDO:n edustajien kanssa. Kilpailutus on ollut avoinna 30.9.2022 saakka.

 

Kun työnantaja valmistelee työterveyshuollon toteuttamiseksi tarpeellisia päätöksiä, työnantajan tulee toimia yhteistoiminnassa työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa.

Yhteistoiminnalliset asiat liittyvät työpaikan työterveyshuollon järjestämisen yleisiin suuntaviivoihin ja toiminnan suunnitteluun mukaan lukien työterveyshuollon toimintasuunnitelma, sisältö, laajuus sekä työterveyshuollon toteutus ja vaikutusten arviointi. Työnantajan tulee antaa työntekijöille tai heidän edustajilleen riittävän ajoissa asioiden käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot.

 

Toimintasuunnitelma esitetään päivitettäväksi seuraaville neljälle vuodelle 2023-2026, koska kilpailutuksessa kuntien sitoutuminen työterveyshuollon mahdollisen uuden toimijan kanssa on neljä vuotta ja hyvinvointialueen muodostuminen osaltaan vaikuttaa työterveyshuollon toimintasuunnitelman muutos- ja päivitystarpeisiin.
 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan esitetään tarkistettavaksi päivitettäviä kohtia tavoitteiden ja toiminnan osalta. Lisäksi tarkistetaan mahdollisia muutostarpeita työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan mm. lakien puitteissa.
 

Päivitystarpeissa tulee huomioida, jos hankintaprosessin päätteeksi lopputulema on se, että yhtiön osakkeita (Siun työterveyttä) ei myydä, kunnat eivät voi tehdä myöskään palvelusopimuksia/hankkia työterveyspalveluita hyvinvointialueelta.

 

Toimintasuunnitelmaa ehditään käsitellä kahdessa yhteistyötoimikunnan kokouksessa ennen kaupunginhallituksen käsittelyä.

 

Valmistelija: henkilöstösihteeri, työsuojelupäällikkö Eeva Tenhonen,

puh. 040 105 1311, eeva.tenhonen@kitee.fi.

 

Esittelijä: puheenjohtaja Erja Törönen, puh. 040 105 1014,

 erja.toronen@kitee.fi.

 

Päätösehdotus Työsuojelujaosto valmistelee Työterveyshuollon toimintasuunnitelman 2023-2026 päivitystarpeita yhteistyötoimikunnan käsittelyyn.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Yhteistyötoimikunta 07.12.2022 § 94 

 

 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma vuosille 2022 -2023 on hyväksytty kaupunginhallituksessa 7.12.2021 ja päivitetty Epassiin liittyvien henkilöstön hyvinvointietujen osalta 14.2.2022. Suunnitelma hyväksyttiin kahdeksi vuodeksi hyvinvointialueen muodostumisen vuoksi.

 

Kiteen kaupunki osallistui kuntien yhteiskilpailutukseen työterveyshuollon palveluista (1.1.2023 alkaen). Yhteiskilpilutus ei tuottanut toivottua tulosta.

 

Kiteen kaupunki tulee todennäköisemmin näillä näkymin kilpailuttamaan työterveyshuollon palvelut vuoden 2023 aikana. Koska kilpailutus vie oman aikansa, on Kiteen kaupungin työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja päivitykset laadittu Siun työterveyden dokumenttipohjalle vuosille 2023 - 2026. Työterveyshuollon toimintasuunnitelma pohja oli yksi vaadittu ehto yhteiskilpailutuksessa.

 

Toimintasuunnitelman päivittäminen edellyttää työterveyshuollon ammattihenkilön eli työterveyshoitajan. Toimintasuunnitelma ja päivitystarpeet on hiottu työterveyshoitajan kanssa yhteistyössä huomioiden työsuojelujaostossa esille tuodut Kiteen kaupungin henkilöstön osalta työterveysyhteistyön toimintatarpeet.

 

Työterveyshuollon toiminta perustuu mm. työterveyshuoltolakiin, hyvään työterveyshuoltokäytäntöön, työturvallisuuslakiin ja sairausvakuutuslakiin.

Siun Työterveyden tuottamien työterveyshuollon palveluiden sopimuksen irtisanomisaika on kolme (3) kuukautta.

 

Kiteen kaupungin työterveyshuollon toimintasuunnitelmaluonnos vuosille 2023 -2026 liitteenä.
 

 

Valmistelija ja esittelijä: henkilöstösihteeri Eeva Tenhonen,

puh. 040 105 1311, eeva.tenhonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta käsittelee työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuosille 2023- 2026 sekä esittää sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

230/01.04.00.00/2021

 

Kaupunginhallitus 12.12.2022 § 339  

 

    

Työterveyshuollon palveluntuottajana on toiminut Siun Työterveys Oy.

Kiteen kaupungin työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja päivitykset on laadittu Siun työterveyden dokumenttipohjalle vuosille 2023 - 2026.

Mikäli Kiteen kaupunki irtisanoo nykyisen voimassa olevan työterveyshuollon sopimuksen ja kilpailuttaa työterveyshuollon palvelut, laaditaan toimintasuunnitelma tarvittaessa uudestaan.
 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma esityslistan liitteenä.

 

Valmistelija: henkilöstösihteeri, työsuojelupäällikkö Eeva Tenhonen,

puh. 040 105 1311, eeva.tenhonen@kitee.fi.

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka hirvonen, puh 040 105 1001,

pekka.hirvonen@kitee.fi.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuosille 2023 - 2026.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: henkilöstösihteeri Eeva Tenhonen oli läsnä kokouksessa etäyhteydellä  asian käsittelyn ajan klo. 16:18 - 16:40.