Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.01.2023/Pykälä 5


Liite 3 Eduskuntavaalin vaalikuulutus 2023

 

 

Eduskuntavaalin 2023 vaalikuulutus

 

241/00.00.00.02/2022

 

Keskusvaalilautakunta 11.01.2023 § 5  

  

Keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava, sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset kuntalain 108 §:n mukaan saatetaan tiedoksi, seuraavat asiat:

 

Vaalin vaalipäivä sekä äänestysalueiden äänestyspaikkojen nimet, käynti-osoitteet ja äänestysaika, ja ennakkoäänestysajanjaksot sekä kunnan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen nimet, käyntiosoitteet, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat.

 

Lisäksi keskusvaalilautakunta voi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänes-tyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta.

 

Valmistelija ja esittelijä: Keskusvaalilautakunnan sihteeri Tuula Miinin, puh. 040 105 1008, tuula.miinin@kitee.fi.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta hyväksyy liitteen mukaisen vaalikuulutuksen.

Kuulutus julkaistaan Koti-Karjalaan 15.2.2023 ja Puruvesi-lehteen 16.2.2023 sekä ilmoitustaululla ja kotisivuilla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.