Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 4


Liite 1 Kuntalaisaloite Kiteen rantakentän pysäköintitilasta

 

 

Kuntalaisaloite Kiteen rantakentän pysäköintitilasta

 

Kaupunginhallitus 24.02.2020 § 47 

 

 

Martti Mielonen on tehnyt kuntalaisaloitteen 14.2.2020. Aloitteessa hän ehdottaa Kiteen rantakentälle pysäköintitilaa.

 

Kuntalaisaloitteen on allekirjoittanut yksi henkilö. Kuntalain (410/2015) 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Kiteen kaupungin hallintosäännön 9 luvun 6 § :n mukaan kuntalaisaloite viedään valmisteluun sille toimielimelle, jolla on asian valmistelu- tai päätösvalta. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa yhteenveto tehdyistä aloitteista maaliskuun loppuun mennessä.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Teppo Koskinen, puh. 040 105 1012, teppo.koskinen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen, puh. 040 105 1001,
eeva-liisa.auvinen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää kuntalaisaloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tekninen lautakunta 19.05.2020 § 34 

 

 

Martti Mielosen valtuustoaloite on esityslistan liitteenä.

 

Valmistelija, esittelijä: tekninen johtaja Kari Siponen, puh. 040 105 1201, kari.siponen@kitee.fi.

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee aloitteen tiedoksi. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

 

 

Tekninen lautakunta 15.12.2022 § 107 

 

 

Rantakentän pysäköintitila (Rantaparkki) sisällytettiin teknisen lautakunnan vuosien 2021 ja 2022 investointiohjelmiin. Martti Mielosen kuntalaisaloitteen mukainen Rantakentän pysäköintitila valmistui kesällä 2022.

 

Valmistelija ja esittelijä: tekninen johtaja Kari Siponen, puh. 040 105 1201,

kari.siponen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy asiasta annetun selvityksen ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja siitä edelleen kaupunginvaltuustolle vastauksena kuntalaisaloitteeseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Kaupunginhallitus 16.01.2023 § 375 

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy asiasta annetun selvityksen ja esittää sen kaupunginvaltuustolle vastauksena kuntalaisaloitteeseen

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

24/00.02.00.00.04/2020

 

Kaupunginvaltuusto 20.02.2023 § 4  

 

  

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy asiasta annetun selvityksen ja päättää merkitä kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Aki Sutinen liittyi kokoukseen etäyhteydellä asian käsittelyn aikana klo. 17:07.