Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 37


 

 

Tutkimuslupahakemus, Piilo-tutkimus 2023

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 15.12.2022 § 130 

 

 

Sivistyskeskukseen on saapunut 7.12.2022 Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimuslupahakemus: Piilo-tutkimus 2023 - Pienten lasten liikunnan ilon, fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen seuranta Pilottitutkimus.

 

Piilo 2023 - Pienten lasten liikunnan ilon, fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen seuranta -tutkimuksen tavoitteena on toteuttaa aiempaan kehittämistyöhön pohjautuva väestötasoinen, maantieteellisesti ja asukastiheyden perusteella edustava tiedonkeruu 4-6-vuotiaiden lasten liikkumiseen liittyvistä tekijöistä. Vuonna 2023 toteutettavaan tutkimukseen tavoitellaan yhteensä 2400 lasta, kaikista kolmesta ikäluokasta 800 lasta.

 

Tutkimukseen kutsutuille annetaan mahdollisuus vastata anonyymisti sähköiseen huoltajien kyselyyn, jos heillä ei ole mahdollisuutta osallistua liikemittauksiin. Tutkimuksessa varaudutaan neljän vuoden välein toteutettavaan seurantaan. Lisätietoa aiempaan kehitystyöhön liittyen löytyy Likesin verkkosivuilta osoitteesta www. jamk. fi/fi/projekti/piilo.

 

Tämän pilotin tarkoituksena on testata mittausmenetelmiin liittyvien prosessien kulun sujuvuutta Jyväskylän ammattikorkeakoulun tiloissa. Pilotti toteutetaan menetelmiltään samoin kuin vuonna 2023 toteutettavat väestötason mittaukset. Pilottimittaukset on tarkoitus toteuttaa joulu-tammikuun välisenä aikana Kiteen kunnallisten päiväkotien kautta: Kellonsoittajan päiväkoti, Kieppi, Kesälahti ja Puhos.

 

Kaikkien kutsuttujen osallistuminen pilottitutkimukseen on vapaaehtoista. Osallistumisen voi keskeyttää milloin tahansa tutkimuksen aikana. Tutkimuksesta pois vetäytymisestä ei aiheudu mitään negatiivista seurausta, mutta siihen asti kerättyä aineistoa voidaan käyttää tutkimukseen.

 

Tutkimusluvan hakija: Anette Mehtälä, projektipäällikkö, Likes, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylä.

 

Valmistelija: varhaiskasvatuksen päällikkö Heli Okkonen, puh. 040 105 0241, heli.okkonen@kitee.fi

 

Esittelijä: sivistysjohtaja Matias Valoaho, puh. 040 105 1137.

matias.valoaho@kitee.fi

 

Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta myöntää tutkimusluvan Piilo-tutkimus 2023 :lle. 

Tutkimuksen valmistuttua lautakunnalle esitellään raportti tutkimuksen tuloksista.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

105/12.00.02.01/2022

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 28.03.2023 § 37  

 

  

Raportti Piilo 2023-tutkimuksen tuloksista on tullut sähköpostitse varhaiskasvatuksen päällikölle 21.2.2023 yhteenvetona. Tutkimukseen osallistuneet perheet ovat saaneet henkilökohtaiset tutkimuspalautteet, ja varhaiskasvatuksen toimipaikat ovat saaneet päiväkotikohtaiset palautteet tutkimuksen tuloksista. Piilo 2023- tutkimus- Yhteenveto varhaiskasvatusyksiköiden lasten tuloksista liitteenä.

 

Yhteenveto sisältää

1.Tietoa liikkumisen merkityksestä ja mittaamisesta

2. Lasten liikkuminen ja suositukset

3. Lasten liikkuminen päivän aikana-kevyt ja vauhdikas liikunta

4. Lasten liikkuminen varhaiskasvatuksessa ja koko päivän aikana

5. Vinkkejä lasten liikkeen lisäämiseen

 

Yhteenvedosta poimittuna alueen yksiköiden keskiarvo päiväkohtaiseen liikkumiseen kevyen ja vauhdikkaan liikunnan suosituksien osalta ylittyy. Myös liikkuminen varhaiskasvatuksessa ja koko päivän aikana yksiköiden keskiarvo ylittää suositukset.

 

Valmistelija: varhaiskasvatuksen päällikkö Heli Okkonen,

puh. 040 105 0241, heli.okkonen@kitee.fi

 

Esittelijä: sivistysjohtaja Matias Valoaho, puh. 040 105 1137,

matias.valoaho@kitee.fi

 

Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta merkitsee saadun raportin Piilo-tutkimus 2023 tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.