Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 95



 

 

Oikaisuvaatimus kaupunginjohtajan tekemään viranhaltijapäätökseen elinkeinopäällikön vakanssin (29101) täyttämisestä

 

294/01.01.00.00.00/2022

 

Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 95  

 

  

Kiteen kaupungin kirjaamoon saapui 14.4.2023 klo 12.38 oikaisuvaatimus kaupunginhallitukselle liittyen elinkeinopäällikön vakanssin (29101) täyttämiseen. Oikaisuvaatimuksen on jättänyt kuntalainen ja oikaisuvaatimus on saapunut määräajan sisällä.

 

Kiteen kaupungilla oli julkisesti avoinna laillisen määräajan elinkeinopäällikön tehtävä 1.3.2023 kello 12 mennessä. Tehtävää haki määräaikaan mennessä 4 henkilöä. Haastatteluun heistä kutsuttiin 2 henkilöä. Hakijoiden vähäinen määrä ei ole peruste hakuprosessin epäonnistumiselle, koska kyse ei ole viran auki julistamisesta. Työsopimussuhteeseen voidaan tarvittaessa esimerkiksi kutsua henkilö.

 

Viranhaltijapäätös on sähköisesti allekirjoitettu 30.3.2023 klo 17.48 ja viranhaltijapäätös on tehty Kiteen kaupungin hallintosäännön luku 5, § 9 mukaisesti. Hallintopäätös on perusteltu ja haastatteluryhmä on arvioinut haastateltavat. Asianosaiset ja kaupunginhallitus ovat saaneet tiedoksiannon valinnasta 31.3.2023 klo 8.13. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan viranhaltijapäätöksen kumoamista.

 

Virkasuhde ja työsuhde eroavat toisistaan palvelussuhteeseen ottamista koskevien säännösten osalta. Virkasuhteissa hakumenettely on pääsääntö ja siitä säädetään kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa. Työsuhteeseen ottamista koskevasta hakumenettelystä ei säädetä laissa, vaan kunnat voivat itse päättää menettelytavoista.

 

Työsuhteeseen ottamista koskevan päätöksen työsopimuslain vastaisuutta ei voi tutkia hallintolainkäytön järjestyksessä, koska työsopimus on yksityisoikeudellinen sopimus.

 

Kuntalain 140 §:ssä on säädetty päätöksen tiedoksiannosta kunnan jäsenelle verkossa seuraavasti:

 

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.

 

Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

 

Kiteen kaupunki julkaisee verkkosivuilla virkasuhteisia viranhaltijoita koskevat päätökset kunnallisen viranhaltijalain mukaisesti. Työsopimussuhteisia koskevia päätöksiä ei pääsääntöisesti ole julkaistu verkkosivuilla. Kaupunginhallituksen jäsenille julkaistaan kaikki viranhaltijoiden tekemät päätökset, koskivat ne virkasuhteisia tai työsopimussuhteisia.

 

Elinkeinopäällikön tehtävä on toimi ja siten työsopimussuhteinen. Toimeen ei liity julkisen vallan käyttöä. Julkisen vallan käyttämisellä tarkoitetaan lakisääteistä toimivaltaa antaa velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Keskeisin ero virka- ja työsuhteen välillä on palvelussuhteen oikeudellinen luonne. Tämän vuoksi myös elinvoimapäällikön tehtävän täyttäminen on poistettu Kiteen kaupungin 12/2022 kaupunginvaltuuston hyväksymästä hallintosäännöstä.

 

Työnjohto-oikeuden perusteella annetut määräykset ja päätökset eivät ole muutoksenhakukelpoisia, ellei päätöksessä ole muotovirhettä, joten niiden tietoverkkoon laitto perustuu kaupungin omaan tiedottamiseen. Päätöksen lainvoimaisuuteen verkkoon laitolla ei ole vaikutusta.

 

Kuntaliiton näkemys on, että myös työsopimuksissa noudatetaan lähtökohtaisesti samoja sääntöjä kuin virkasuhteissa ja että työsopimuksen, kuten muidenkin sopimusten, tekemisestä pitäisi päättää hallintopäätöksellä. Näin siitä huolimatta, että työsopimus on luonteeltaan yksityisoikeudellinen sopimus.

 

Päätös työsopimuksen tekemisestä tai muutoksista siihen on kuitenkin hallintopäätös, josta voisi valittaa laillisuusperusteilla esimerkiksi muotovirheen vuoksi siksi, että päättäjä on ollut esteellinen, tehnyt sukupuolta syrjivän päätöksen tai ylittänyt toimivaltansa.  Oikaisuvaatimus voidaan hylätä, jos päätöksessä ei todeta laillisuus- tai muotovirhettä.

 

Mikäli työntekijän kanssa on tehty työsopimus, se sitoo kuntaa työsopimuslain mukaisesti mahdollisesta valitusprosessista riippumatta.

 

Kunnallishallinnossa ei sovelleta ns. toisen asteen jääviä, joten osallistuminen saman asian käsittelyyn sen eri vaiheissa ei aiheuta esteellisyyttä. Oikaisuvaatimuksella jatketaan saman asian käsittelyä hallintoasiana eikä oikaisuvaatimuksen käsittelyä pidetä lainkäyttönä. Jos päätös on oikaisuvaatimuksella saatettu toimielimen käsiteltäväksi, asiaa aiemmin käsitellyttä luottamushenkilöä tai viranhaltijaa ei pidetä esteellisenä. Asiassa aiemmin päätöksen tehnyt viranhaltija voi yleensä osallistua oikaisuvaatimuksen käsittelyyn ja toimia esittelijänä.

 

Oheismateriaalina olevan oikaisuvaatimuksen verkkojulkisuus on rajattu, koska se sisältää henkilötietoja.

 

Hakuilmoitus ja viranhaltijapäätös liitteinä.

 

Valmistelija: henkilöstösihteeri Eeva Tenhonen, 040 105 1311,

eeva.tenhonen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, 040 105 1001,

pekka.hivonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen ja katsoo ettei hallintopäätöksessä ole tapahtunut laillisuus- tai muotovirhettä.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Tero Nenonen teki Osmo Pirhosen kannattamana muutetun päätösehdotuksen seuraavasti:

"Mielestäni haku-ja valintaprosessi eivät ole olleet hyvien tapojen, sekä Kiteen kaupungin edun mukaisia. Olen alusta saakka vaatinut lyhyen hakuajan jatkamista sekä kaupungin strategian mukaista avointa ja oikeudenmukaista hakumenettelyä, mutta siihen ei kuitenkaan ole suostuttu.

Tämä kuntalaisen tekemä oikaisuvaatimus tukee myös laajempaa kuntalaisten näkemystä tähän valintaprosessiin. 

Vaadin edellä kuvattujen asioiden perusteella että kaupunginhallitus hyväksyy kuntalaisen tekemän oikaisuvaatimuksen elinkeinopäällikön vakanssin (29101) valintapäätöksestä siten, että kaupunginjohtajan tekemä elinkeinopäällikön valintapäätös kumotaan ja hakuprosessi aloitetaan uudelleen sille kuuluvan arvostuksen, avoimuuden ja yksinomaan kaupungin edun mukaisesti." 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty päätösehdotuksesta poikkeava, kannatettu vastaehdotus ja asiasta on tarpeen suorittaa nimenhuutoäänestys. Äänestyksessä JAA on esittelijän pohjaehdotus ja EI on Tero Nenosen muutosehdotus.

Äänestyksen tulos: JAA 6 EI 3. Äänestyspöytäkirja liitteenä.

Puheenjohtaja totesi, että äänin 6-3 esittelijän päätösehdotus jää kaupunginhallituksen päätökseksi.