Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 103


Liite 8 Luonto Saimaa 2.0_hanke_esittely_05042023

 

 

Yhteistyö Savonlinnan Matkailu Oy:n kanssa

 

120/00.01.05.01/2023

 

Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 103  

  

 

Vetovoimaisen ympärivuotisen matkailualueen rakentamiseksi tarvitaan hyvää yhteistyötä seudun yrittäjien kesken ja ylimaakunnallista lähestymistapaa asiakasnäkökulma huomioon ottaen. Tuotekehitys, saavutettavuuden parantaminen, verkostojen rakentaminen, yhteismarkkinointi ja yrittäjien kansainvälistymisvalmiuksien vahvistaminen ovat pääroolissa, kun tavoitellaan voimakasta kansainvälistä kasvua alueelle.

 

Myös välillisesti matkailusta hyötyvien tahojen osallistuminen yhteiseen tekemiseen on seudun menestymisen kannalta oleellista.

 

Savonlinnan seudun matkailu Oy (SSM) on seudun matkailuyritysten omistama yhtiö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on alueen markkinointi ja sen houkuttelevuuden lisääminen. Suorien lentoyhteyksien saaminen Euroopasta Savonlinnaan on yksi tärkeimmistä tavoitteista. Yhteistyötä tehdään vahvasti eri sidosryhmien, niin yritysten, yhdistysten kuin kunta- ja koulutussektorin, kanssa.

 

Kiteen kaupungin kanssa on yhteistyösopimus entisen Kesälahden kunnan osalta, jonka hinta on ollut 3500 €/vuosi. Tämä on mahdollistanut Kesälahden yritysten liittymisen SSM Oy:n osakkaiksi ja yrityksillä on ollut mahdollisuus osallistua omarahoitteisesti SSM Oy:n hankkeisiin. Lisäksi on tehty yhteinen kääntöesite Savonlinna/Sydänkarjala ja Kesälahden pitäjän tapahtumat ja kohteet ovat saaneet visitsavonlinna.fi alustalla näkyvyyttä.

 

Kuntien omarahoitus on myös edellytys kuntien yritysten osallistumiselle Savonlinnan seudun matkailun toimenpiteisiin ja kehityshankkeisiin. Kuntien rahoitusosuudet määräytyvät tällä hetkellä pääsääntöisesti kuntien asukasmäärän mukaan Savonlinnaa lukuun ottamatta.

 

Savonlinnan Seudun Matkailu Oy haluaa tiivistää yhteistyötä Kiteen kaupungin kanssa ja tarjoaa omana panoksenaan yhteistyöhön seuraavia elementtejä seuraavalle 4 vuodelle:

 

Näkyvyys Savonlinnan Matkailu Oy:n markkinoinnissa

 

. yhteinen kääntöesite Savonlinna/Kitee (tehdään yhteistyössä ja kulut jaetaan)

. yrityksillä mahdollisuus liittyä SSM Oy:n osakkaiksi

. näkyvyys VisitSavonlinna sivustolla ja tapahtumakalenterissa (osakasyritykset)

. erilaiset kartat

 

Luonto-Saimaa 2.0. -hanke (1.8.2023- 31.5.2026, hanke-esittely liitteenä)

 

Sisältäen Kiteen kaupungin omarahoituksen hankkeelle ja näin mahdollistaen alueen yritysten mukaan tulon hankkeeseen.

 

Saimaa Lautasella -hanke

 

valmistelussa yhdessä ProAgrian, Savonlinnan Hankekehityksen, Samiedun ja SSM Oy:n kesken tavoitteena hankeaika 1.9.2023- 30.09.2025

 

SSM Oy:n budjetti on noin 250 000, josta kuntarahoitus on n. 30 000 ja yritysrahoitus n. 20 000. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 1 milj. euroa. Hankekokonaisuudessa SSM Oy:n vastuualueina ovat aitojen elämysten kehittäminen matkailijoille, ruokamatkailureittien luominen, sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntäminen (mm. paimenlomat, food safaris esim päivä mehiläishoitajana, vapaaehtoismatkailu), mökki- ja

maatila majoituskapasiteetin löydettävyyden ja saavutettavuuden parantaminen. Päätösesityksen rahoitus sisältää Kiteen kaupungin osuuden hankkeen omarahoituksesta ja näin mahdollistaa alueen yritysten mukaan tulon hankkeeseen.

 

Esitys Kiteen kaupungin osuudeksi yhteistyöpaketissa:

 

Esitämme Kiteen kaupungin panokseksi yhteiseen tekemiseen yhteensä joko 1 €/kaupunkilainen (+ alv24). Sopimuksen kesto olisi vuoden 2026 loppuun saakka.

 

Tähänastisesta yhteistyöstä kiittäen toivomme, että Kiteen kaupunki on jatkossakin mukana yhteisessä ponnistuksessa, jonka tavoitteena on matkailumme kasvu ja kansainvälistyminen ja sitä kautta elinvoiman lisääntyminen Savonlinnan seutukunnassa ja lähialueilla.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Pasi Lamminluoto, pasi.lamminluoto@kitee.fi, puh. 040 105 1012

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, pekka.hirvonen@kitee.fi, puh. 040 105 1001

 

Päätösehdotus Kiteen kaupunki päättää osallistua yhteistyöhön Savonlinnan matkailu Oy:n kanssa kuntarahoitusosuudella, jonka suuruus on 9 729 € / vuosi aikavälillä 1.5.2023 - 31.5.2026. Osallistumisen edellytyksenä on, että hankkeille myönnetään hankerahoitus.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.