Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 13


Liite 3 Kiteen tilintarkastuskertomus 2022
Liite 4 Tilinpaatos_2022_final

 

 

Kiteen kaupungin tilinpäätös 2022

 

Kaupunginhallitus 30.03.2023 § 74 

 

 

Kiteen kaupunginvaltuusto vahvisti 13.12.2021 (§ 89) talousarvion vuodelle 2022. Talousarvion mukainen tilikauden tulos oli 1 577 388 euroa.  Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2022 käyttötalouden määrärahamuutoksia lokakuun kokouksessa. Talousarviomuutosten jälkeen tilikauden tulokseksi muodostui 1 905 677 euroa.  Tilinpäätöksen osoittama tilikauden tulos on 1 790 132 euroa.

 

Alkuperäistä talousarviota parempaa toteumaa selittää suurelta osin verotulojen ja valtionosuuksien (76,1 milj. euroa) arvioitu suurempi toteuma (78,1 milj. euroa).  Siun sote -kuntayhtymän alijäämää katetaan talousarviossa ennakoitua enemmän. Kaupungintalon tasearvo (0,35 milj. euroa) on kirjattu lisäpoistoina tilikauden kuluksi.

 

Talousarvion toteutuminen

 

Valtuustoon nähden sitovista käyttötalousosan tulosalueista (15 kpl) talousarvion toimintakatteen ylitti kuusi tulosaluetta. Poikkeamat eivät kuitenkaan ole prosentuaalisesti tai euromääräisesti merkittäviä. 

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulosalueen ylitys johtuu Siun soten -kuntayhtymän talousarvion poikkeamasta. Yhtymävaltuuston (4.10.2022) muutetun talousarvion mukaan jäsenkunnat kattavat vuoden 2022 alijäämää 32,7 milj. eurolla. Palkkaharmonisointiin liittyvä valmistelu oli kesken ja sen mahdollisia vaikutuksia ei ollut huomioitu kuntayhtymän lokakuun talousarvion 2022 tarkastuksen yhteydessä. Yhtymävaltuusto ei ole muuttanut talousarviota 4.10.2022 jälkeen. Kiteen talousarviomuutoksen (31.10.2022) yhteydessä Siun soten kustannuksiin varauduttiin 47,5 milj. eurolla. Talousarvioon nähden poikkeama on noin 1,5 milj. euroa. Prosentuaalinen ylitys on 3,2 %:a. Talousarviomuutoksen yhteydessä arvioitiin, että pahimman skenaarion toteutuessa Kiteen on varauduttava lievästi alijäämäiseen tilikauteen vuonna 2022. Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedokseen Siun soten alijäämään liittyvät epävarmuustekijät.

 

Toimielimet pysyivät talousarviossa. Toimielinten toimintakatteiden toteuma on esitetty alla. 

 

 

Muutettu TA

Toteuma

Tot %

Poikkeama

Tarkastuslautakunta

- 33 000

- 33 856 

102,6

856

Kaupunginhallitus

- 52 977 514

-  53 031 798

100,1

54 284

Sivistys- ja

vapaa-aikalautakunta

- 19 533 474

-  19 357 477

99,1

- 175 997

Ympäristölautakunta

-  221 030

- 198 263

89,7

- 22 767

Tekninen lautakunta

- 807 424

- 804 992

99,7

- 2 432

Kaupunki yhteensä

-        73 572 442

-   73 426 386 

99,8

50 701

 

Verotulot ja valtionosuudet toteutuivat lähes muutetun talousarvion mukaisena.

 

Investointeihin oli talousarviossa varauduttu 3,6 milj. eurolla. Toteuma on 2,5 milj. euroa. Kiinteistö Oy Tikkamäen Vuokratalojen osakkeiden hankintaan varauduttiin 0,4 milj. eurolla. Kauppa ei toteutunut. Kaupunkikuvan parantaminen oli varattu 0,5 milj. euroa. Toteuma 0,3 milj.euroa. Hanke on kesken.

 

Siun soten vuoden 2022 alijäämän ja palkkaharmonisaation kirjanpidollinen käsittely

 

Siun sotelta 23.2.2023 saatujen ennakkotietojen mukaan Kiteen osuus Siun soten alijäämästä ja palkkaharmonisaation kustannuksista muodostuu seuraavasti: alijäämä 2,8 milj. euroa, vuoden 2022 palkkaharmonisointi 0,8 milj. euroa, vuoden 2021 palkkaharmonisointi 0,9 milj. euroa.

 

Kaupunginhallituksen 13.3.2023 (§ 62) päätöksen mukaisesti vuoden 2021 palkkaharmonisaation kustannukset on kirjattu edelliseen vuoteen kohdistuvana virheen oikaisuna omaan pääomaan. Vuoden 2021 palkkaharmonisaation kustannukset eivät siten sisälly tilikauden 2022 kuluihin.

 

Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaoston 16.5.2022 antaman lausunnon (nro 128) mukaan sairaanhoitopiirin ja erityishuoltopiirin kuntayhtymän vuoden 2022 saamisiin sisällytetään sellainen osuus alijäämän kattamisesta, johon jäsenkunnat ovat velvollisia voimaanpanolain mukaisesti, mutta jota ei ole kyetty arvioimaan vuoden 2022 aikana eikä siksi ole maksettu. Jäsenkunnat kirjaavat osuuden velaksi vuodelle 2022.

 

Kiteen tilinpäätöksessä Siun sote -kuntayhtymän alijäämä on kirjattu siirtovelaksi lukuun ottamatta palkkaharmonisoinnin kustannuksia. Mahdollisiin palkkaharmonisoinnin kustannuksiin on varauduttu 1,7 milj. euron pakollisella varauksella. Palkkaharmonisoinnin neuvottelut ovat kesken ja lopputuloksella voi olla vaikutus tulevien vuosien kustannuksiin. Voimaanpanolain § 20 mukaan erikoissairaanhoitolain 7 §:ssä mainittujen sairaanhoitopiirien kuntayhtymät sekä kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) 6 §:n 1 momentissa tarkoitetut erityishuoltopiirit siirretään varoineen ja velkoineen sekä sitoumuksineen hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023.

 

Hallituksen allekirjoittamaa Siun soten tilinpäätöstä 2022 ei ollut käytettävissä tilinpäätöstä laadittaessa.

 

Valmistelija: talousjohtaja Kaisa Lappalainen, kaisa.lappalainen@kitee.fi, puh. 040 105 2002

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, pekka.hirvonen@kitee.fi, puh. 040 105 1001

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen, että
- Siun sote -kuntayhtymän mahdollisiin palkkaharmonisoinnin kustannuksiin on varauduttu 1,7 milj. euron pakollisella varauksella. Palkkaharmonisoinnin neuvottelut ovat kesken ja lopputuloksella voi olla vaikutus tulevien vuosien kustannuksiin. Voimaanpanolain § 20 mukaan erikoissairaanhoitolain 7 §:ssä mainittujen sairaanhoitopiirien kuntayhtymät sekä kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) 6 §:n 1 momentissa tarkoitetut erityishuoltopiirit siirretään varoineen ja velkoineen sekä sitoumuksineen hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023.

- Hallituksen allekirjoittamaa Siun soten tilinpäätöstä 2022 ei ollut käytettävissä tilinpäätöstä laadittaessa.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tilikauden 1 790 132,00 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa:
- tuloutetaan tehtyä poistoeroa suunnitelman mukaan 28 410,31 euroa.
- siirretään tilikauden ylijäämä 1 818 543,31 euroa taseen yli-/alijäämätilille.

Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä ja allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi sekä saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Kaupunginhallitus valtuuttaa
- talousjohtajan tekemään teknisluonteisia korjauksia tilinpäätösasiakirjaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Eeva-Liisa Auvinen (yhteisöjäävi) poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo. 15:05 - 16:21.

Merkintä: sivistysjohtaja Matias Valoaho oli läsnä asian käsittelyn ajan klo. 15:05 - 16:20.

Merkintä: tekninen johtaja Kari Siponen oli läsnä asian käsittelyn ajan klo. 15:05 - 15:37.

 

 

Tarkastuslautakunta 17.05.2023 § 41 

 

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksensa kokouksessa ja esittää, onko tilinpäätös hyväksyttävissä ja vastuuvapaus myönnettävissä tilivelvollisille.

 

Valmistelija: Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- saattaa tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi,
- esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään, ja että kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja toimielinten johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

80/02.02.02.00.02/2023

 

Kaupunginvaltuusto 26.06.2023 § 13  

 

  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen.
Kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja toimielinten johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.- 31.12.2022.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.