Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 142


 

 

Hallintopäällikön viran täyttäminen

 

Kaupunginhallitus 08.05.2023 § 110 

 

Hallintopäällikkö Pasi Lamminluoto on jättänyt päiväyksellä 25.4.2023 irtisanoutumisilmoituksen hallintopäällikön virasta siten, että viimeinen virkasuhteen päivä on 9.5.2023.

 

Hallintosäännön 5. luvun 10 §:n mukaan eron myöntää se, joka valitsee viranhaltijan.

 

Hallintopäällikön tehtäviä ei ole mahdollista hoitaa sisäisin järjestelyin, joten hallintopäällikön virka tulee julistaa haettavaksi.

 

Hallintosäännön 5.luvun 7 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, joka valitsee viranhaltijan. Edelleen hallintosäännön 5.luvun 9 §:n mukaan hallintopäällikön valitsee kaupunginhallitus.

 

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan viran hakuajan tulee olla vähintään 14 vuorokautta siitä, kun hakuilmoitus on julkaistu kuntalain mukaisesti. Hakuilmoitus julkaistaan Kiteen kaupungin kotisivuilla, Kuntarekryssä, TE-palveluiden verkkopalvelussa, sekä kaupungin omilla facebook- sivuilla.

 

Valmistelija: talousjohtaja Kaisa Lappalainen, puh. 040 105 2002, kaisa.lappalainen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. myöntää eron Pasi Lamminluodolle hallintopäällikön virasta 10.5.2023 lukien.
2. julistaa hallintopäällikön viran haettavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

294/01.01.00.00.00/2022

 

Kaupunginhallitus 05.06.2023 § 142  

 

Hallintopäällikön virka oli haettavana 29.5.2023 kello 15.00 mennessä.

Määräaikaan mennessä virkaa haki kolme (3) henkilöä. Hakijaluettelo on esityslistan oheismateriaalina. Liitettä ei julkaista, koska se sisältää henkilötietoja.

 

Valmistelija: talousjohtaja Kaisa Lappalainen, puh. 040 105 2002, kai-sa.lappalainen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pek-ka.hirvonen@kitee.fi

    

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Esittelijän päätösehdotus kokouksessa:
1. Kaupunginhallitus valitsee haastatteluun kutsuttavat hakijat.
2. Valitsee haastatteluryhmän jäsenet

Kaupunginhallitus päätti kutsua hallintopäällikön avointa virkaa hakeneista haastatteluun Minna Kontturin, Tuula Korpin ja Lasse Neuvosen. 

Kaupunginhallitus valitsi haastatteluryhmään hallituksen jäsenistä Sinikka Musikan, Esa Lahtelan ja Osmo Pirhosen sekä viranhaltijoista kaupunginjohtaja Pekka Hirvosen, talousjohtaja Kaisa Lappalaisen ja henkilöstösihteeri Eeva Tenhosen.