Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 136



 

 

Määräalojen ostaminen kiinteistöstä 260-423-3-34 Tohtorila

 

337/10.00.01.00/2022

 

Kaupunginhallitus 05.06.2023 § 136  

 

  

 

Kaupan kohteet käsittävät kaksi määräalaa kiinteistöstä Tohtorila, kiinteistötunnus 260-423-3-34, kooltaan yhteensä n. 11 ha

 

Määräalojen sijainti, koko ja sovittu hinta:

 

  • Määräala 1: Terveystien ja Kehätien välinen pitkä maa-alue n. 9 ha
  • Määräala 2: Ko. kiinteistön Kehätien eteläpuoleinen osa n. 2 ha

Määräalat n. 11 ha = 50 000

 

Määräala 1:n alueella on osittain asemakaavanmukaista VL-aluetta (Lähivirkistysalue), VP-aluetta (Puistoalue) ja AK-1-aluetta (Asuinkerrostalojen korttelialue). Voimassaoleva kaava on Peltola-Palomäen asemakaava.

Lisäksi määräala 1:n Kehätien varteen rajoittuvalla alueella on voimassa Kiteen keskustan osayleiskaava, kaavamerkinnällä VL (lähivirkistysalue).

 

Määräala 2:n alueella voimassaoleva kaava on Kiteen Keskustaaja-Tolosenmäki osayleiskaava, kaavamerkinnällä M (Maa- ja metsätalousvaltainen alue).

 

Kauppahinta on viisikymmentä tuhatta euroa (50 000,00 €).

Kauppahinta perustuu Karelia Metsäpalvelu Oy:n laatimaan arvioon metsäkiinteistön arvosta (31.10.2022) ja uudempaan Metsäpalvelu Turunen Oy:n laatimaan laskelmaan metsäkiinteistön arvosta (17.5.2023).

 

Määräalojen sijainti ja rajat ilmenevät liitteenä olevasta kartasta. Liitteenä myös kauppakirjaluonnos. Oheismateriaaleina mainitut arviot metsäkiinteistön arvosta.

 

Valmistelija: talousjohtaja Kaisa Lappalainen,

kaisa.lappalainen@kitee.fi. puh. 040 105 2002

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, pekka.hirvonen@kitee.fi, puh. 040 105 1001.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ostaa yhteensä n. 11 hehtaarin määräalat kiinteistöstä Tohtorila, kiinteistötunnus 260-423-3-34 hintaan 50 000 euroa.

 

Päätös Esittelijä teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:
Kaupunginhallitus päättää jättää asian pöydälle yksityiskohtien tarkentamista varten.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Elinkeinopäällikkö Risto Hiltunen ja suunnitteluavustaja Marjo Tauriainen olivat läsnä keskustelun aikana, eivät osallistuneet päätöksentekoon.