Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 199

Valtuuston päätösten täytäntöönpano

Kaupunginhallitus 14.08.2023 § 199  

Kuntalain 96 §:n mukaisesti, jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Valtuusto on käsitellyt 26.6.2023 kokouksessaan seuraavat asiat:

§ 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

-          ei toimenpiteitä

§ 10 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

-          ei toimenpiteitä

§ 11 Henkilöstökertomus 2022

-          annettu tiedoksi kotisivuilla

§ 12 Vuoden 2022 arviointikertomus

-          annettu tiedoksi kotisivuilla

§ 13 Kiteen kaupungin tilinpäätös 2022

-          annettu tiedoksi kotisivuilla, tilintarkastajalle ja Meidän It ja talous Oy:lle

§ 14 Osavuosiraportti 1/2023

-          annettu tiedoksi kotisivuilla

§ 15 Bioter - Puhoksen Bio- ja luonnontuoteterminaalin investointihanke

-          annettu tiedoksi elinkeinopäällikölle ja P-K:n maakuntaliitolle

§ 16 Talousarviomuutokset vuoden 2023 talousarvioon

-          annettu tiedoksi Meidän It ja talous Oy:lle

§ 17 Kaupungintalon tilakysymys

-          asia kaupunginhallituksen jatkokäsittelyyn

§ 18 Varajäsenen valitseminen ympäristölautakuntaan

-          annettu tiedoksi valituille ja ympäristölautakunnalle

§ 19 Varavaltuutettujen määrääminen

-          annettu tiedoksi valituille

§ 20 Liikuntapaikkasuunnitelma

-          ei toimenpiteitä

§ 21 Kiteen väestön hyvinvoinnin ja terveyden kuvaus

-          ei toimenpiteitä

§ 22 Kaupunginhallituksen vaali

-          annettu tiedoksi valituille

§ 23 Muut asiat

-          ei toimenpiteitä

Valmistelija: hallintosihteeri Soila Makkonen, puh. 040 105 2004, soila.makkonen@kitee.fi

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,

pekka.hirvonen@kitee.fi

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet oikeassa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai ole muutoinkaan lain vastaisia. Kaupunginhallitus hyväksyy em. täytäntöönpanon.

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.