Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 270


 

 

Presidentin- ja europarlamenttivaalien 2024 vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen

 

Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 251 

 

 

Presidentinvaali 2024 toimitetaan vaalipäivänä su 28.1.2024 klo 9 - 20. Toisen mahdollisen vaalin vaalipäivä on su 11.2.2024.

 

Vaalilain (714/1998) 15 § mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.

 

Vaalilautakunnan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Jäsenten ja varajäsen on oltava kuntalain (410/2015) mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten, että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Vaalilautakunta

 

Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas. Vaalilautakunnan jäsen ja varajäsen voi toimia kaikissa muissa tehtävissä, mutta eduskuntavaalien ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain (714/1998) 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

Vaalitoimikunta

 

Eduskuntavaaleissa itse ehdokkaana oleva henkilö tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla laitosäänestyksistä huolehtivan vaalitoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

Puolueiden ilmoittaessa uusia jäseniä toivotaan samalla toimittamaan jäsenten yhteystiedot (lomake "Suostumus vaalitehtävään 2024") oheismateriaalina olevalla lomakkeella.

 

Esityslistan ohjeismateriaalina on luettelo edellisen vaalin lautakunnista ja vaalitoimikunnasta. Uusia henkilöitä tulee valita eroilmoituksen jättäneiden tilalle Puhoksen, Arppen ja Kesälahden vaalilautakuntiin sekä vaalitoimikuntaan, mitkä on merkitty oheismateriaalina olevaan luetteloon punaisella.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, tuula.korpi@kitee.fi, puh. 040 105 1012

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus valitsee jäsenet ja varajäsenet vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan.

Päätös Kokouksessa Eeva-Liisa Auvinen esitti, että asia jätetään pöydälle ja käsitellään seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa, jotta asiaa ehditään valmistella. Paula Tolvanen kannatti esitystä. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että asia jätetään pöydälle ja käsitellään seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa.

 

 

159/00.00.00.02/2023

 

Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 270  

 

  

 Presidentinvaali 2024 toimitetaan vaalipäivänä su 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on 17.1.-23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali, on sen vaalipäivä su 11.2.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on 31.1.-6.2.2024.

 

Europarlamenttivaalien vaalipäivä on su 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on 29.5.-4.6.2024.

 

Vaalilain (714/1998) 15 § mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.

 

Vaalilautakunnan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Jäsenten ja varajäsen on oltava kuntalain (410/2015) mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen.

 

Jäsenenä tai varajäsenenä vaalilautakunnassa tai vaalitoimikunnassa ei voi olla ehdokas. Lisäksi vaalitoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten, että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Oikeusministeriöltä tulleen ohjekirjeen mukaan kunta voi asettaa samat vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat sekä presidentin- että europarlamenttivaaleihin.

 

Puolueiden ilmoittaessa uusia jäseniä toivotaan samalla toimittamaan jäsenten yhteystiedot (lomake "Suostumus vaalitehtävään 2024") oheismateriaalina olevalla lomakkeella.

 

Voimassa olevan äänestysaluejaon mukaan Kiteellä on neljä äänestysaluetta (KV 22.4.2013 § 69): Kaupungintalo, Puhos, Arppe ja Kesälahti, joihin kaikkiin on asetettava vaalilautakunnat.

 

Esityslistan ohjeismateriaalina on luettelo edellisen vaalin lautakunnista ja vaalitoimikunnasta. Uusia henkilöitä tulee valita eroilmoituksen jättäneiden tilalle Puhoksen, Arppen ja Kesälahden vaalilautakuntiin sekä vaalitoimikuntaan, mitkä on merkitty oheismateriaalina olevaan luetteloon punaisella.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, tuula.korpi@kitee.fi, puh. 040 105 1012

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus valitsee jäsenet ja varajäsenet vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan.

Samat valitut vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta asetetaan sekä presidentin- että europarlamenttivaaleihin v. 2024.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että asia jätetään pöydälle ja käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa.