Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 46


 

 

Vuoden 2024 veroprosentit

 

Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 268 

 

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n mukaisesti kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentti prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella.

 

Kiinteistöverolain (654/1992) 11 §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Kiinteistöveroprosentit määrätään kiinteistöverolaissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa prosentin sadasosan tarkkuudella.

 

Kiinteistöverojen vaihteluvälit ovat seuraavat:

 

Yleinen kiinteistövero 0,93-2,00 %

Vakituinen asuinrakennus 0,41-1,00 %

Muu asuinrakennus 0,93-2,00 %

 

Lisäksi voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93-3,10 %, yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00-2,00 % ja rakentamattomalle rakennuspaikalle voidaan määrätä erikseen veroprosentti, joka on vähintään 2,00 ja enintään 6,00 %.

 

Vuonna 2023 Kiteen kiinteistöveroprosentit ovat kaupunginvaltuuston 31.10.2022 § 55 päätöksen mukaan olleet seuraavat:

 

Yleinen kiinteistövero 0,95 %

Vakituinen asuinrakennus 0,55 %

Muu asuinrakennus 1,10 %

Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero 0,00 %

 

Kiteen kaupungin v. 2023 tuloveroprosentti oli 8,11 %. Sote-uudistuksen vuoksi v. 2023 ei erikseen päätetty tuloveroprosenttia, koska kaikkien kuntien v. 2022 tuloveroprosenteista leikattiin yhteensä 12,64 %-yksikköä.

 

Kiteen kaupunki ei ole v. 2023 määrännyt kiinteistöveroprosentteja rakentamattomille rakennuspaikoille eikä voimalaitoksille.

 

Voimalaitoksille tarkoitettua veroprosenttia voidaan soveltaa (kiinteistöverolaki, 14 §) vain, jos voimalaitoksen nimellisteho ylittää 10 megavolttiampeeria tai, jos useampi voimalaitos on kytketty sähkömarkkinalain (588/2013) 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettuun jakeluverkkoon tai pykälän 3 kohdassa tarkoitettuun suurjännitteiseen jakeluverkkoon taikka 31 §:n 1 mom. 1 kohdassa tarkoitettuun kantaverkkoon yhteisen liittymispisteen kautta, niiden yhteenlaskettu nimellisteho ylittää 10 megavolttiampeeria.

 

Eduskunnan käsiteltävänä on hallituksen esitys kiinteistöverolain muuttamisesta (HE 39/2023). Esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että maapohjan kiinteistöveroprosentti eriytetään yleisestä kiinteistöveroprosentista ja sen vaihteluvälin alaraja korotettaisiin yleisen kiinteistöveroprosentin alarajasta 0,93:sta 1,30:aan. Yläraja säilyisi 2,00 prosentissa. Kiinteistöverolain muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024 eli se tulee sovellettavaksi vuoden 2024 verotuksessa. Kuntien tulee valmistautua antamaan Verohallinnolle maapohjan vuoden 2024 kiinteistöveroprosentti 17.11.2023 mennessä, vaikka lakia ei saada vahvistettua ennen lokakuun puolta väliä.

 

Toteutuessaan lakimuutos lisäisi Kiteen kaupungin kiinteistöverokertymää n. 159 000 euroa.

 

Vuoden 2024 veroprosenttia päätettäessä tulee uusi lainsäädäntö ottaa huomioon päättämällä ehdollisesti maapohjan verotuksen tasosta siinä tapauksessa, että kiinteistöverolain uudistus tulee voimaan 1.1.2024 alkaen.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi ja talousjohtaja Kaisa Lappalainen, puh. 040 105 2002, kaisa.lappalainen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä v. 2024 veroprosentit seuraavasti:

- Tuloveroprosentti 8,1 %
- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95 %
- Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,55 %
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %
- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 2,0 %

Mikäli päätöksen selvitysosassa esitelty kiinteistöverolain uudistus tulee voimaan 1.1.2024, ja maapohjan kiinteistöveroprosentti eriytetään yleisestä kiinteistöveroprosentista, kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että se päättää hyväksyä Kiteen kaupungin veroprosentit v. 2024 seuraavasti:

- Tuloveroprosentti 8,1 %
- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95 %
- Maapohjan kiinteistöveroprosentti 1,30 %
- Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,55 %
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %
- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 2,0 %

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

198/02.02.00.00.00/2023

 

Kaupunginvaltuusto 06.11.2023 § 46  

  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Kiteen kaupungin v. 2024 veroprosentit seuraavasti:

- Tuloveroprosentti 8,1 %
- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95 %
- Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,55 %
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %
- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 2,0 %

Mikäli kiinteistöverolain uudistus tulee voimaan 1.1.2024, ja maapohjan kiinteistöveroprosentti eriytetään yleisestä kiinteistöveroprosentista, kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Kiteen kaupungin veroprosentit v. 2024 seuraavasti:

- Tuloveroprosentti 8,1 %
- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95 %
- Maapohjan kiinteistöveroprosentti 1,30 %
- Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,55 %
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %
- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 2,0 %

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.