Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 41


 

 

Kuntalaisaloite Kiteen julkisen liikenteen lisäämiseksi

 

Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 37 

 

 

Kiteen kaupungille on saapunut 25.1.2023 kuntalaisaloite Kiteen julkisen liikenteen lisäämiseksi.

 

Kuntalaisaloitteen on allekirjoittanut kolme henkilöä. Kuntalain (410/2015) 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Kiteen kaupungin hallintosäännön luku 9. § 6 mukaan aloite viedään valmisteluun sille toimielimelle, jolla on asian valmistelu- tai päätösvalta. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa yhteenveto tehdyistä aloitteista

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Pasi Lamminluoto, pasi.lamminluoto@kitee.fi, puh. 040 105 1012

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, pekka.hirvonen@kitee.fi, puh. 040 105 1001

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää kuntalaisaloitteen sivistyslautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 19.09.2023 § 93 

 

 

Kiteen kaupunki osallistuu julkisen liikenteen järjestämiseen kolmella eri tavalla. Perusopetuksen vaatimia koulukuljetuksia järjestetään koulupäivinä niin, että perusopetuksen oppilaat ehtivät omiin oppilaitoksiinsa ennen koulupäivän alkua. Iltapäivisin koulukuljetuksia järjestetään eri kouluista eri määrä riippuen koulupäivän päättymisajankohdista. Koulukuljetukset ovat kaupungin kilpailuttamia ostopalveluita. Savonlinnan (kantatie 71) suunnasta tulevien oppilaiden osalta hyödynnetään Pohjois-Savon ELY:n järjestämää ja kilpailuttamaa kuntakeskuksien välistä vuoroliikennettä. Koulukyytien osalta jokaiseen autoon on kilpailutuksessa varattu paikkoja itsemaksaville asiakkaille. Näitä paikkoja pystyvät siis hyödyntämään perusopetuksen ulkopuoliset henkilöt. 

 

Kiteen kaupunki järjestää myös asiointi- ja palveluliikennettä koko kaupungin alueella. Asiointi- ja palveluliikenteen tarkoituksena on mahdollistaa autottomien ihmisten asiointi haja-asutusalueelta Kiteen keskustassa ja Kesälahden pitäjän keskustassa. Asiointi- ja palveluliikenteen asiakkaista suurin osa on autottomia ikäihmisiä, jotka käyttävät palvelua kauppa-, terveyskeskus- ja apteekkiasiointiin. Asiakkailta peritään normaali linja-autotaksa ja järjestelmä toimii tilausperiaatteella. 

 

Kiteen kaupunki on mukana Pohjois-Savon ELY -keskuksen kilpailuttamassa ja organisoimassa kuntakeskuksien välisessä joukkoliikenteessä. Tämä joukkoliikenne muodostaa Pohjois-Savon ELY -keskuksen alueelle yhtenäisen joukkoliikenneverkon niin, että siinä pyritään huomioimaan jatkoyhteyksien lisäksi työmatkaliikenne ja liikenne eri oppilaitoksiin. Tästä joukkoliikenteestä Kitee maksaa oman kuntaosuutensa.

 

Voimakkaasti kohonneet polttoaineiden hinnat ja liikennöitsijöiden kasvaneet henkilöstökustannukset ovat nostaneet joukkoliikenteen kustannuksia viimeisen kahden vuoden aikana. Kiteen sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on halukas kehittämään joukkoliikennettä, mutta kustannusten kohotessa se tarkoittaa käytännössä merkittäviä määrärahojen lisäyksiä tai nykyisen joukkoliikenneverkon uudelleen arviointia. Päätökset joukkoliikenneverkosta tehdään talousarviovaiheessa.       

 

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Matias Valoaho, puh. 040 105 1137,

matias.valoaho@kitee.fi

 

Päätösehdotus Vastineena kuntalaisaloitteeseen Kiteen julkisen liikenteen lisäämisestä sivistys- ja vapaa-aikalautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että linjaukset joukkoliikenneverkosta tehdään talousarvion 2024 valmistelun yhteydessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 271 

 

 

 

 Kokouksen oheismateriaalina kuntalaisaloite liitteineen.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Vastineena kuntalaisaloitteeseen Kiteen julkisen liikenteen lisäämisestä kunnanhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että linjaukset joukkoliikenneverkosta tehdään talousarvion 2024 valmistelun yhteydessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

63/00.02.00.00.04/2023

 

Kaupunginvaltuusto 06.11.2023 § 41  

 

  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto vastaa kuntalaisaloitteeseen Kiteen julkisen liikenteen lisäämisestä, että linjaukset Kiteen kaupungin joukkoliikenneverkosta tullaan tekemään talousarvion 2024 valmistelun yhteydessä. Kaupunginvaltuusto päättää merkitä kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.