Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 284



 

 

Edustajien nimeäminen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen alueellisiin kumppanuusryhmiin

 

228/00.04.00.00/2023

 

Kaupunginhallitus 13.11.2023 § 284  

 

Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) säädetään kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyövelvoitteesta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Molempien on edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

 

Hyvinvointialueen on neuvoteltava vähintään kerran vuodessa yhdessä alueensa kuntien sekä muiden edellä tässä momentissa mainittujen hyvinvointialueella hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien toimijoiden kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevista tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta. Kunnan on osallistuttava 7 §:n 4 momentissa tarkoitettuihin neuvotteluihin.

 

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Pohjois-Karjalan kunnat ovat laatineet sopimuksen yhdyspintarakenteista, toimintamalleista, työnjaosta ja tiedonkulusta. Yhteistyörakenteista sovittiin neljälle toisiaan täydentäville tasoille: strateginen, operatiivinen, hv-koordinaattori ja kumppanuustaso. Kumppanuustasoon kuuluvat nyt nimettävät alueelliset kumppanuusryhmät sekä Pohjois-Karjalan hyvinvoinnin kumppanuusryhmä.

 

Alueellisissa kumppanuusryhmissä on edustettuna keskeiset hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen sekä turvallisuuden työntekijät hyvinvointialueelta, kunnista ja maakuntaliitosta sekä toimijat yritys- ja elinkeinoelämästä, järjestöistä ja seurakunnista. Alueellisille ryhmille valitaan puheenjohtajat.

 

Kerran vuodessa järjestettävässä neuvottelussa sovitaan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman konkreettisista ja vaikuttavista toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta. Lisäksi muita tapaamisia on 2-3 kertaa vuodessa. Tapaamisissa varmistetaan tiedonkulku ja käsitellään elintapoihin, mielen hyvinvointiin, ehkäisevään päihdetyöhön, arjen toimintakykyyn, turvallisuuteen, osallisuuteen liittyviä keskeisiä ilmiöitä ja niihin kytkeytyviä vaikuttavia toimenpiteitä sekä tarvittavia muita keskeisiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen teemoja.

 

Alueellisten kumppanuusryhmien koollekutsujana on hyvinvointialue yhteistyössä kuntien kanssa.

 

Kuntia pyydetään nimeämään Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen alueellisiin kumppanuusryhmiin 1-4 työntekijää 30.11.2023 mennessä. Ryhmä tulee kokoontumaan n. 4 kertaa vuodessa ja ryhmät aloittavat toimintansa vuoden 2024 alussa.

 

Esityslistan liitteenä hyvinvointialueen nimeämispyyntö.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi.

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,

pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen alueellisiin kumppanuusryhmiin omalle alueelle Kiteen kaupungin edustajiksi sivistysjohtaja Matias Valoahon ja vapaa-aikapäällikkö Tiia-Riina Lintumäki-Karhapään.

 

Päätös Eeva-Liisa Auvinen esitti kokouksessa päätösehdotukseen muutosta siten, että kumppanuusryhmiin nimettäisiin päätösehdotuksessa esitettyjen henkilöiden lisäksi hallintopäällikkö Tuula Korpi.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen alueellisiin kumppanuusryhmiin omalle alueelle Kiteen kaupungin edustajiksi nimetään sivistysjohtaja Matias Valoaho, vapaa-aikapäällikkö Tiia-Riina Lintumäki-Karhapää ja hallintopäällikkö Tuula Korpi.