Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 323


 

 

Edustajan nimeäminen Itä-Suomen vesihuoltovalvojien yhteistoimintaryhmään

 

254/00.04.00.00/2023

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 323  

 

  

Laki aluehallintovirastoista (896/2009) 4 § mukaisesti aluehallintovirastot hoitavat niille erikseen säädettyjä tehtäviä mm. ympäristöterveydenhuollossa. Aluehallintoviraston tehtävänä on lisäksi varautumisen yhteensovittaminen alueella ja siihen liittyvän yhteistoiminnan järjestäminen, valmiussuunnittelun yhteensovittaminen, kuntien valmiussuunnittelun tukeminen. Lisäksi AVI.n tehtävänä on tukea toimivaltaisia viranomaisia turvallisuuteen liittyvien tilanteiden viranomaisjohtamisen osalta, sekä tarvittaessa sovittaa toimintaa viranomaisten kesken.

 

Koronapandemian puhjettua keväästä 2020 lähtien Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskusten vesihuoltoviranomaiset ja Itä-Suomen kuntien ympäristöterveydenhuollon talousvesivalvontaviranomaiset ovat kokoontuneet vesihuollon tilannekuvan tiimoilta yhteen Itä-Suomen AVIn kutsumana. Tämän jälkeen yhteistyöryhmä on kokoontunut tiiviisti käymään läpi alueen vesihuoltoon ja talousveteen liittyvien varautumis- ja yhteistyöasioiden tiimoilta.

 

Syksyllä 2023 ryhmä muutti nimensä Itä-Suomen vesihuoltovalvojiksi. Yhteistyöryhmässä on Etelä-Savon ELY-keskuksen vesihuoltoyksikön edustajat sekä Itä-Suomen kuntien talousveden valvontaviranomaiset (terveydensuojeluviranomaiset) kolmen edellä mainitun maakunnan alueelta. Yhteistyöryhmä toimii toistaiseksi.

 

Yhteistyöryhmä päätti 7.11.2023 kokouksessa täydentää yhteistyöryhmää lisäämällä siihen ELY-keskusten puhdistamonvalvojat ja kutsumalla edustajat myös hyvinvointialueiden pelastuslaitoksilta. Lisäksi tarvittaessa kutsutaan edustajat kuntien ympäristönsuojelusta niiltä osin, kun kokouksessa on heitä koskevia asioita. Yhteistyöryhmän seuraava kokous on 23.1.2024.

 

Itä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Itä-Suomen alueen kuntia nimeämään edustaja/edustajat Itä-Suomen vesihuoltovalvojien yhteistoimintaryhmään.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi                           

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä Kiteen kaupungin edustajaksi Itä-Suomen vesihuoltovalvojien yhteistoimintaryhmään ympäristöpäällikkö Marjo Tikan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.