Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 51



 

 

Kouluverkkoselvitys 2023

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 16.03.2021 § 20 

 

 

Kiteen kaupunginvaltuusto on käsitellyt aiemmin kouluverkkoselvityksen kokouksessaan 10.10.2005 § 80.

 

Taloussuunnitelmassa 2018-2021 todetaan:

Vuoden 2018 aikana toimintaympäristöä tarkastellaan kokonaisuutena ja tarkastelun pohjalta toteutetaan ne toimenpiteet, joita organisaation kehittäminen mahdollisesti vaatii.

 

Taloussuunnitelmassa 2019-2022 todetaan:

Kesälahden yläkoulu säilyy kuluvan valtuustokauden eli 31.5.2021 saakka, ja myös siitä eteenpäin, ellei oppilasmäärä laske alle 45. Keskustelut tarvittavista toimenpiteistä Kesälahden yläkoulun säilyttämiseksi on aloitettu ja niitä jatketaan vuoden 2019 aikana.

 

Taloussuunnitelmassa 2020-2023 todetaan:

Syksyn 2019 aikana aloitettu kouluverkkoselvitys ja oppilaaksiottoalueiden uudelleen tarkastelu saatetaan päätökseen kevään 2020 aikana.

 

Kouluverkkoselvityksen laatiminen oli esillä Kiteen kaupunginvaltuuston iltakoulussa 14.9.2020. Iltakoulussa valtuusto ohjeisti vs. Sivistysjohtaja Matias Valoahoa laatimaan kouluverkkoselvityksen.

 

Kouluverkkoselvitys esiteltiin, ennen sen lähettämistä toimielimien käsiteltäväksi, Kiteen kaupunginvaltuustolle 23.2.2021 valtuuston iltakoulussa. Koulujen henkilöstölle selvitystä esiteltiin 4.3.2021. 

 

Valmistelija ja esittelijä:

sivistysjohtaja Matias Valoaho, puh. 040 105 1137,

matias.valoaho@kitee.fi

 

Päätösehdotus 1. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta merkitsee tiedokseen annetun kouluverkkoselvityksen ja esittää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.

2. Sivistys ja vapaa-aikalautakunta katsoo, että kouluverkkoselvitys ohjaa sivistyskeskuksen perusopetuksen rakenteiden- ja henkilöstönsuunnittelutyötä vuosien 2021-2030 aikana. 

3. Sivistys ja vapaa-aikalautakunta esittää, että seuraava valtuusto tekee päätökset kouluverkkoselvityksessä esitettyjen toimenpiteiden toteuttamisesta vuosittaisten talousarvioprosessien yhteydessä.
 

Päätös Keskustelun kuluessa esittelijä täydensi päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti:

1. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta merkitsee tiedokseen annetun kouluverkkoselvityksen ja esittää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.

2. Sivistys ja vapaa-aikalautakunta katsoo, että kouluverkkoselvitys ohjaa sivistyskeskuksen perusopetuksen rakenteiden- ja henkilöstönsuunnittelutyötä vuosien 2021-2030 aikana.

3. Sivistys ja vapaa-aikalautakunta esittää, että seuraava valtuusto tekee päätökset kouluverkkoselvityksessä esitettyjen toimenpiteiden toteuttamisesta vuosittaisten talousarvioprosessien yhteydessä.

4. Kouluverkkoselvitys esitellään kuntalaisille 25.3.2021 klo 17.00 alkaen striimattuna. Linkki laitetaan kaupungin kotisivulle lähempänä esittelytilaisuuden ajankohtaa.

Täydennetty päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 29.03.2021 § 116 

 

Kiteen kaupunginvaltuusto on käsitellyt aiemmin kouluverkkoselvityksen kokouksessaan 10.10.2005 § 80.

 

Taloussuunnitelmassa 2018-2021 todetaan:

Vuoden 2018 aikana toimintaympäristöä tarkastellaan kokonaisuutena ja tarkastelun pohjalta toteutetaan ne toimenpiteet, joita organisaation kehittäminen mahdollisesti vaatii.

 

Taloussuunnitelmassa 2019-2022 todetaan:

Kesälahden yläkoulu säilyy kuluvan valtuustokauden eli 31.5.2021 saakka, ja myös siitä eteenpäin, ellei oppilasmäärä laske alle 45. Keskustelut tarvittavista toimenpiteistä Kesälahden yläkoulun säilyttämiseksi on aloitettu ja niitä jatketaan vuoden 2019 aikana.

 

Taloussuunnitelmassa 2020-2023 todetaan:

Syksyn 2019 aikana aloitettu kouluverkkoselvitys ja oppilaaksiottoalueiden uudelleen tarkastelu saatetaan päätökseen kevään 2020 aikana.

 

Kouluverkkoselvityksen laatiminen oli esillä Kiteen kaupunginvaltuuston iltakoulussa 14.9.2020. Iltakoulussa valtuusto ohjeisti vs. Sivistysjohtaja Matias Valoahoa laatimaan kouluverkkoselvityksen.

 

Kouluverkkoselvitys esiteltiin, ennen sen lähettämistä toimielimien käsiteltäväksi, Kiteen kaupunginvaltuustolle 23.2.2021 valtuuston iltakoulussa. Koulujen henkilöstölle selvitystä esiteltiin 4.3.2021. Kouluverkkoselvitys esiteltiin kuntalaisille 25.3.2021 klo 17.00 alkaen striimattuna.

 

Valmistelija: vs. talousjohtaja Juha Vuorela, juha.vuorela@kitee.fi,

puh. 040 105 2002.

 

Esittelijä: vs. kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, pekka.hirvonen@kitee.fi, puh. 040 105 1001.

 

Päätösehdotus Kaupungin hallitus päättää

1. merkitä tiedokseen annetun kouluverkkoselvityksen ja esittää sen hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustolle.

2. että kouluverkkoselvitys ohjaa sivistyskeskuksen perusopetuksen rakenteiden- ja henkilöstönsuunnittelutyötä vuosien 2021-2030 aikana.

3. esittää, että kaupunginvaltuusto tekee päätökset kouluverkkoselvityksessä esitettyjen toimenpiteiden toteuttamisesta vuosittaisten talousarvioprosessien yhteydessä.

 

Päätös Keskustelun aikana Esa Lahtela teki päätösehdotuksesta poikkeavan seuraavanlaisen esityksen/lisäyksen kohtaan 2:

2. että kouluverkkoselvitys ohjaa sivistyskeskuksen perusopetuksen rakenteiden- ja henkilöstönsuunnittelutyötä vuosien 2021-2030 aikana selvityksessä esitetyn toimenpide-ehdotuksen 2 mukaisesti Puhoksen koulun sekä Hutsin koulun ja Arppen koulun osalta. Kesälahden yläkoulun osalta selvityksen toimenpide-ehdotuksesta poiketen, koulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2023-2024 jälkeen mikäli oppilasmäärä ei nouse vähintään 45 oppilaaseen.

Ari Asikainen ja Paula Tolvanen kannattivat Esa Lahtelan esitystä.

Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana on tehty päätösehdotuksesta poikkeava esitys, jota on kannatettu, asiasta tulee äänestää. Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä ja ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Esa Lahtelan esitystä äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä JAA ääniä ei annettu. EI äänestivät Esa Lahtela, Pentti Mähönen, Osmo Pirhonen, Ari Asikainen, Sanna Halttunen, Kaisu Kiiskinen, Tarja Timonen, Paula Tolvanen ja Unto Väkeväinen.

Puheenjohtaja totesi, että äänin 0 - 9 vastaehdotus tuli kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Kaupunginvaltuusto 07.04.2021 § 13 

 

 

 

Päätösehdotus 1. Kaupunginvaltuusto hyväksyy kouluverkkoselvityksen.

2. Kouluverkkoselvitys ohjaa sivistyskeskuksen perusopetuksen rakenteiden- ja henkilöstönsuunnittelutyötä vuosien 2021-2030 aikana selvityksessä esitetyn toimenpide-ehdotuksen 2 mukaisesti Puhoksen koulun sekä Hutsin koulun ja Arppen koulun osalta. Kesälahden yläkoulun osalta selvityksen toimenpide-ehdotuksesta poiketen, koulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2023-2024 jälkeen mikäli oppilasmäärä ei nouse vähintään 45 oppilaaseen

3. Kaupunginvaltuusto tekee päätökset kouluverkkoselvityksessä esitettyjen toimenpiteiden toteuttamisesta vuosittaisten talousarvioprosessien yhteydessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Vs sivistysjohtaja Matias Valoaho, kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen sekä valtuutetut Esa Lahtela, Hannu Juvonen ja Matti Kosonen käyttivät asiasta puheenvuoron.

 

 

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 15.08.2023 § 80 

 

 

 

Kiteen kaupunginvaltuusto teki 7.4.2021 § 13 päätöksen Kiteen kouluverkosta. Päätöksen mukaan Kesälahden koulun vuosiluokat 7-9 siirtyvät Arppen koululle lukuvuoden 2024-2025 alusta, jos Kesälahden koulun vuosiluokkien 7-9 oppilasmäärä jää alle 45 oppilaan. Käytettävissä olevien oppilasennusteiden mukaan 45 oppilaan raja ei täyty syksyllä 2024.

 

Lisäksi valtuuston kouluverkkopäätös sisälsi päätöksen Kesälahden koulun vuosiluokkien 1-6 siirtymisestä vaiheittain yhdysluokkaopetukseen, jos kahden perättäisen ikäluokan koko jää alle 20 oppilasta.

 

Kolmantena osana päätöstä oli Puhoksen koulun siirtyminen vaiheittain kolmeen opettajaan.

 

Valtuuston kouluverkkopäätöksen neljäntenä osana oli Hutsin koulun toiminnan lakkauttaminen ja oppilaiden siirtyminen Arppen koululle heti tilojen sen salliessa.

 

Valtuuston kouluverkkoa 7.4.2021 § 13 koskevan päätöksen valmistelussa keväällä 2023 on myös tutkittu vaihtoehtoa, että tilojen toiminnallisuuden ja terveellisyyden näkökulmasta Hutsin koulun tiloissa aloittaisivat vaiheittain syksystä 2024 alkaen Hutsin koulun ja Arppen koulun oppilaaksiottoalueilla asuvat viskarit, esiopetus, ensimmäisen luokan ja toisen luokan oppilaat. Vuosiluokkien 3-9 oppilaat sijoitetaan Arppen koululle. Tämä järjestely mahdollistaa, ikäluokkien pienentyessä, luopua väliaikaisiksi tarkoitetuista Kellonsoittajantien päiväkodin tiloista.

 

Kiteen kaupunginvaltuuston 7.4.2021 § 13 päätöksen mukaisesti kouluverkkoa koskevat päätökset tehdään talousarvioprosessin yhteydessä.

 

 

Valmisteilla olevilla päätöksillä on iso vaikutus lapsiin ja nuoriin, sekä useisiin heihin liittyviin tahoihin. Päätösten valmistelussa toteutetaan lapsivaikutusten arvio.   

 

Lapsivaikutusten arviointi perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, erityisesti lapsen edun ensisijaisuuteen sekä lapsen oikeuteen osallistua ja vaikuttaa. Lapsivaikutusten arvioinnissa on kyse erilaisten päätösten ja toimenpiteiden yhteydessä tehtävää lapsiin kohdistuvien vaikutusten ennakointia ja seurantaa: miten lapsen oikeudet toteutuvat ja millaisia hyötyjä tai haittoja lapsiin kohdistuvilla päätöksillä ja toiminnalla aiheutetaan?

 

Lapsivaikutusten arvioinnin lisäksi päätösten valmistelussa järjestetään kuulemistilaisuuksia ja annetaan mahdollisuus antaa kirjallisia lausuntoja.

Mahdollisilla muutoksilla kouluverkkoon on myös laajoja henkilöstövaikutuksia, mitkä vaativat muutosneuvotteluiden käynnistämisen.

 

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Matias Valoaho, puh. 040 105 1137,

matias.valoaho@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kiteen sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää aloittaa Kiteen kaupunginvaltuuston 7.4.2021 § 13 päätöksen mukaisen kouluverkkopäätösten valmistelun.

Valmisteluun kuuluu eri kouluverkkoratkaisujen taustatietojen uudelleen arviointi verrattuna vuoden 2021 päätöksiin, lapsivaikutusten arviointi, lausuntojen pyytäminen kouluverkkomuutosten vaikutuksista eri tahoilta, kuulemistilaisuuksien järjestäminen ja mahdollisuus antaa kirjallisia lausuntoja. Lisäksi toteutetaan kouluverkkoon liittyvät henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 21.11.2023 § 112 

 

 

Kiteen kaupunginvaltuusto on käsitellyt Kiteen kouluverkkoa 7.4.2021 §4. Kaupunginvaltuusto linjasi kokouksessa, että kevään 2021 kouluverkkoselvitys ohjaa perusopetuksen rakenteiden- ja henkilöstönsuunnittelutyötä vuosien 2021-2030 aikana selvityksessä esitetyn toimenpide-ehdotuksen 2 mukaisesti Puhoksen koulun, Hutsin koulun ja Arppen koulun osalta. Kesälahden yläkoulun osalta selvityksen toimenpide-ehdotuksesta poiketen, koulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2023-2024 jälkeen mikäli oppilasmäärä ei nouse vähintään 45 oppilaaseen. Toimenpide-ehdotuksen 2 mukaan Puhoksen koulu muuttuu kolmen yhdysluokan kouluksi ja vuodesta 2030 kahden yhdysluokan kouluksi. Erityisopettaja olisi yhteinen Kiteen keskustan alueen kanssa. Hutsin ja Arppen koulut yhdistetään heti kun se on tilojen puolesta mahdollista. Lisäksi Kesälahden koulun vuosiluokat 1-6 siirtyvät yhdysluokkaopetukseen asteittain heti kun kahden perättäisen vuosiluokan koko on 15-20 oppilasta. Valtuusto myös määritteli, että se tekee päätökset kouluverkkoselvityksessä esitettyjen toimenpiteiden toteuttamisesta vuosittaisten talousarvioprosessien yhteydessä. Kiteen kaupunginvaltuuston päätös keväältä 2021 ohjaa tarkastelemaan kouluverkkoa vuoden 2024 talousarvioprosessin yhteydessä. Henkilöstösuunnittelua on toteutettu suunnitelmallisesti valtuuston päätöksen jälkeen niin, että määräaikaisten opettajien tehtäviä on keskitetty Kesälahden koululle ja muidenkin yksiköiden määräaikaisuuksia on perusteltu mahdollisilla kouluverkkomuutoksilla.

 

Asettaessaan vuoden 2024 talousarvioraamia (23.10.2023 § 265) Kiteen kaupunginhallitus merkitsi päätökseen tiedokseen, että talousarvioraamin toteutuminen edellyttää sivistys- ja vapaa-aikalautakunnalta esitystä palveluverkon muuttamiseksi sekä tekniseltä lautakunnalta esitystä toimitilojen käytön tehostamiseksi. Sivistystoimen vuoden 2024 talousarvioraamiksi hallitus asetti -20 561 440 euroa.

 

Suomessa toteutettiin sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan liittyvä uudistus niin, että järjestämisvastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta siirtyi uusille hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta. Aikaisemmin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu oli ollut kunnilla tai kuntien hallinnoimilla kuntayhtymillä. Uudistuksen yhteydessä päivitettiin myös valtionosuusjärjestelmä vastaamaan järjestämisvastuita. Kuntien valtionosuuksista otettiin päältä pois ns "sote-erät" eli summat, jotka oli laskennallisesti käytetty sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen. Käytännössä tämä tarkoitti merkittävää leikkausta kuntien valtionosuuksiin. Vuoden 2023 alusta valtionosuuksia on käytännössä saanut alle 16 vuotiaista. Valtionosuusjärjestelmässä myös tasataan vuosina 2024-2026 vuonna 2023 liikaa maksettuja valtionosuuksia ja verotuloja. Kiteen osalta valtionosuudet vähenevät vuodesta 2023 vuoteen 2024 noin 3 miljoonaa euroa eli noin 20 %. Lisäksi verotulojen odotetaan vähenevän vuodesta 2023 vuoteen 2024 noin 600 000 euroa.

 

 

Kiteen syntyvyys on heikkoa. Vuonna 2023 odotetaan syntyvän 34 lasta ja vuodelle 2024 touko-kesäkuulle laskettuja aikoja on tiedossa 18. Perusopetuksen suurimmat ikäluokat ovat vuosina 2010 ja 2011 syntyneet nuoret. Molempia ikäluokkia on koko kaupungissa hieman alle sata. Vastaavasti vuonna 2022 syntyi 39 lasta ja vuonna 2021 lapsia syntyi 51 kappaletta. Syntyvyys on ollut huomattavassa laskussa vuosista 2010 ja 2011. Syyskuun (5.9.2023) alussa kerättyjen tilastojen mukaan Kiteen perusopetuksen oppilasmäärä tulee laskemaan vielä tällä vuosikymmenellä 210 oppilaalla, 721 oppilaasta 511 oppilaaseen eli noin 30 %.

 

210 oppilasta tarkoittaa noin 12 perusopetuksen ryhmää. Nykyisestä valtionosuusjärjestelmästä laskettuna vuoden 2024 valtionosuuksilla/ikäluokka ja vuoden 2030 oppilasmäärillä on pudotus valtionosuuksissa 1,7 miljoonaa euroa. Pudotusta oppilasmäärissä tapahtuu kaikkien koulujen oppilaaksiottoalueilla. Kesälahden ja Puhoksen koulujen alueilla koulunsa aloittavien ekaluokkalaisten määrä tippuu alle kymmeneen oppilaaseen ja vastaavasti Kiteen keskustan alueella ensimmäisen luokan aloittavien määrä tippuu alle 40 oppilaaseen. Kesälahden koulun vuosiluokkien 7-9 osalta Kiteen kaupunginvaltuusto linjasi päätöksessään 7.4.2021 § 13 että Kesälahden yläkoulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2023-2024 jälkeen mikäli koulun oppilasmäärä ei nouse vähintään 45 oppilaaseen. Pitkällä aikavälillä lasten ja nuorten määrä on laskeva niin, että koulun aloittavien lukumäärä painuu alle kymmeneen oppilaaseen tällä vuosikymmenellä.

 

Alhaisen syntyvyyden lisäksi Kiteen väkiluku pienenee tasaisesti. Työikäisen väestön määrä on laskenut 2020-luvulla noin 100 henkeä/vuosi. Maahanmuutto on osittain hidastanut väkiluvun laskua. Syyskuun 2023 loppuun mennessä Kiteen nettomaahanmuutto oli vuoden 2023 osalta +97. Luku on Pohjois-Karjalan toiseksi korkein Joensuun jälkeen. Nettomaahanmuuttoa ovat kasvattaneet omalta osaltaan kotikuntaoikeuden ottaneet kevään 2022 jälkeen tilapäisen suojelun statuksen saaneet ja Suomessa vähintään vuoden oleskelleet ukrainalaiset.  

 

Kiteen perusopetus näyttäytyy kustannuksiltaan kalliina, kun vertaamme palkkoja/oppilas esimerkiksi lähes saman oppilasmäärän omaaviin ja pinta-alaltaan vastaaviin Lieksaan ja Nurmekseen. Kiteen perusopetuksen palkat/oppilas olivat vuonna 2022 Vertikal oy:n tekemässä vertailussa 6 834 euroa/oppilas, kun vastaava summa oli Lieksassa 5 217 euroa/oppilas ja Nurmeksessa 6 175 euroa. Kitee käyttää siis noin 500 000 euroa enemmän opettajien palkkoihin kuin Nurmes. Erot vertailussa selittyvät pääsääntöisesti opetusryhmien lukumäärällä. Esimerkiksi Nurmeksessa on kaksi alakoulua ja yksi yläkoulu. Noin 10 000 asukkaan kuntien osalta vertailtaessa palkkoja/oppilas on kuntien mediaani 6 407 euroa/oppilas. Vertailussa tehokkaina näyttäytyvät yhdyskuntarakenteeltaan tiiviit ja paljon perusopetuksen lapsia käsittävät kunnat. Perusopetuksen kustannuksia tarkasteltaessa ratkaisevaa on opetusryhmien lukumäärä ja niiden koko. Ilman toimenpiteitä Kiteen perusopetuksen kouluverkon opetusryhmien koko pienenee matalan syntyvyyden vuoksi kohti 2020-luvun loppua. Tämä tarkoittaa kustannusten kasvua. Vuoden 2024 sivistystoimen ja perusopetuksen talousarvioraami ei sisällä kokonaisuudessaan nykyisen henkilöstön palkankorotuksia. Nykyinen henkilöstö tarvitaan lukumääräisesti pyörittämään nykyistä kouluverkkoa. Kiteen kuntatalous tulee olemaan tiukilla myös tulevina vuosina, johtuen valtionosuuksien ja työikäisen väestön laskevasta trendistä. Tämän lisäksi taloutta heikentää vuoden 2025 alusta voimaan tuleva TE-uudistus. Tiedossa olevan laskentamallin mukaan Kitee häviää uudistuksessa n. 45 euroa/asukas.

 

Tehostetun tuen oppilaita Kiteen perusopetuksessa on vuoden 2022 tilastojen mukaan prosentuaalisesti suunnilleen sama määrä vuosiluokilla 1-3-6 ja 7-9 eli noin 18 %. Erityisen tuen oppilaita on puolestaan vuosiluokilla 1-6 noin 7 % ja vuosiluokilla 7-9 noin 10 %. Määrät ovat keskitasoa vertailtaessa Suomen kuntia ja niiden tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden määriä. Pedagoginen entropia kuitenkin lisääntyy koko ajan ja Kiteen perusopetuksenkin tulee pystyä vastaamaan uusiin erityisopetuksen haasteisiin. Yhä useampi oppilas tarvitsee hyvin henkilökohtaista tukea ja ainakin ajoittaista pienryhmätyöskentelyä. 

 

Kouluverkko sisältää myös useita kiinteistöjä. Arppen koulu toimii kolmessa eri kiinteistössä. Kiteen kaupungin uusin koulukiinteistö on vuonna 2015 valmistunut Arppen koulun uusi osa. Lisäksi Arppen koululla järjestetään opetusta vuonna 1954 valmistuneessa ja vuonna 1995 peruskorjatussa Rantala talossa ja vuonna 2010 valmistuneessa Kulttuurikeskus Ilmarisessa, missä muutaman erikoisluokan, perusluokkien ja Kiteen lukion lisäksi sijaitsee perusopetuksen ja lukion yhteinen ruokala. Hutsin koulu toimii vuonna 1987 rakennetussa ja vuonna 2012 peruskorjatussa rakennuksessa. Puhoksen koulun rakennus on peräisin vuodelta 1957 ja peruskorjaus siihen on suoritettu 1994. Kesälahden yhtenäiskoulu toimii kolmessa eri rakennuksessa. Rakennuksista uusiin on vuonna 1990 valmistunut Poukkuluoso -talo. Puruvesitalossa toimii perusopetuksen lisäksi myös Kiteen kirjasto ja Kiteen nuorisotoimella on rakennuksessa nuorisotila. Puruvesitalossa on myös Kesälahden koulun ruokala ja liikuntasali. Rakennus on valmistunut 1962 ja se on peruskorjattu vuonna 1989. Kesälahden koulun käytössä olevista rakennuksista sisäilmaongelmien vuoksi vähäisimmällä käytöllä on vuonna 1956 valmistunut ja vuonna 1989 peruskorjattu Pyhäjärvi talo. Käytössä olevista tiloista perusopetus maksaa vuonna 2023 vuokraa 1 639 240 euroa. Korkeinta vuokraa maksetaan vuonna 2015 valmistuneesta Arppen koulun uudesta osasta. Kiteen perusopetuksen käytössä olevista rakennuksista on kertynyt korjausvelkaa ja neliötä/oppilas on eniten Kesälahden yhtenäiskoululla. Toimintojen tiivistäminen tarjoaisi mahdollisuuden leikata korjausvelkaa luopumalla joistakin rakennuksista ja peruskorjaamalla käyttöön jääviä rakennuksia. Toimintojen tiivistäminen myös nostaisi käyttöön jäävien tilojen käyttöastetta. 

 

Kiteen perusopetuksen taloudellinen liikkumavara tulee olemaan, ilman toimenpiteitä, ahdas tällä vuosikymmenellä. Valtionosuuksien leikkaus vaatii Kiteen sivistystoimelta ja perusopetukselta sopeutumista uuteen taloudelliseen tilanteeseen. Kiteen kaupunginhallituksen vuodelle 2024 asettama talousarvioraami ei sisällä vuodelle 2024 määrärahoja nykyisen henkilöstön jo valtakunnallisesti sovittuihin palkankorotuksiin. Vuoden 2024 talousarvioraamissa ei ole myöskään huomioitu inflaation vaikutuksia perusopetuksen isoihin kustannuseriin kuten kouluruokaan ja koulukyyteihin. Määräaikaisten valtionosuusleikkauksien jälkeen valtionosuuksia tulee laskemaan pienenevä lasten ja nuorten määrä. Perusopetuksen mahdollisuudet sopeutua uuteen taloudelliseen tilanteeseen ovat toimintojen ja tilojen käytön tehostaminen.       

 

Kouluverkkoa tulee arvioida kokonaisuutena niin, että kaikille oppilaille pystytään takaamaan terveelliset ja turvalliset oppimisympäristöt, pätevien opettajien opetus, riittävä tuki oppimisvaikeuksiin, monipuoliset mahdollisuudet valinnaisaineisiin, keskenään vertailukelpoiset ryhmäkoot, riittävät kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon palvelut. Myös koulumatkat tulee huomioida.

 

Kiteen kouluverkkosuunnitelmien osalta järjestettiin kaksi kuulemistilaisuutta. Ensimmäinen 19.9.2023 Kesälahden koululla ja toinen 20.9.2023 Kulttuurikeskus Ilmarisen ravintolasalissa. Virallisia lausuntoja on pyydetty Siun Soten koulu- ja opiskeluterveydenhuollolta, Siun Soten lapsiperhepalveluilta, Kiteen MLL:ää, Puhoksen kehittämisyhdistykseltä, Pro Kesälahdelta, Kesälahden koulun vanhempainyhdistykseltä, Kiteen kaupungin varhaiskasvatukselta ja Kiteen kaupungin tekniseltä toimelta. Lapsivaikutusten arviointiin suoritettiin kysely Kesälahden koulun ja Hutsin koulun oppilaille. Kyselyssä kysyttiin nykyisen koulun hyvistä ja huonoista puolista, harrastuksista, kavereista muissa kouluissa, kiusaamisesta, oppilashuollon palveluiden käyttämisestä, koulumatkasta, asioista, jotka askarruttavat mahdollisessa koulun vaihdossa sekä asioista, jotka mahdollisesti olisivat paremmin, jos kyselyyn vastannut joutuisi vaihtamaan koulua. Osa oppilaista oli vastannut koululuokkana opettajan toimiessa kirjaajana. Oppilaskyselyn lisäksi lapsivaikutusten arviointiin liitetään kevään 2023 kouluterveyskyselystä keskeisiä indikaattoreita ja pyydetyt viralliset lausunnot ja eri oppilaskuntien lausunnot.  

 

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Matias Valoaho, puh. 040 105 1137, matias.valoaho@kitee.fi.

 

Päätösehdotus Päätösesitys annetaan kokouksessa.

 

Päätös Keskustelun päätteeksi esittelijä teki seuraavan päätösesityksen:

Kiteen kaupungin sivistys- ja vapaa-aikalautakunta esittää Kiteen kaupunginhallitukselle valtuuston 7.4.2021 §13 päätöksen ja kaupunginhallituksen 23.10.2023 § 265 päätöksen mukaisesti, että Kesälahden koulun vuosiluokkien 7-9 toiminta lakkaa lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirretään Arppen koulun oppilaiksi.

Lisäksi sivistys- ja vapaa-aikalautakunta esittää, että Hutsin koulun toiminta lakkautetaan lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirtyvät Arppen koulun oppilaiksi.

Kiteen kaupunginvaltuuston päätöksestä 7.4.2021 § 13 poiketen sivistys- ja vapaa-aikalautakunta esittää, että Puhoksen koulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2027-2028 jälkeen Puhoksen koulun oppilaiden mahtuessa Kiteen keskustan alueen kouluun sen oppilasmäärää kasvamatta nykyisestä. Puhoksen koulun lakkauttamisesta Kiteen kaupunginvaltuusto tekee erillisen päätöksen.

Lisäksi sivistys- ja vapaa-aikalautakunta esittää, että Kesälahden koulun vuosiluokat 1-6 siirtyvät vaiheittain yhdysluokkaopetukseen syksystä 2024.

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta esittää, että Kesälahdelle laaditaan Puruvesitalon peruskorjaussuunnitelma vuonna 2024 ja sen peruskorjaus toteutetaan vuonna 2025. Tämä mahdollistaa luopumisen kahdesta rakennuksesta nykyisessä Kesälahden koulun miljöössä.

Kokouksessa annettu päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.


Merkintä: kokouksessa pidettiin tauko klo 18.54-19.04.

Merkintä: puheenjohtaja huomasi pöytäkirjaa allekirjoittaessaan, että pykälän selitysosassa on kirjoitusvirhe ensimmäisessä lauseessa. Kaupunginvaltuusto on käsitellyt Kiteen kouluverkkoa 7.4.2021 §13, ei §4. Kirjoitusvirheellä ei ole vaikutusta päätösesitykseen eikä tehtyyn päätökseen.

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 319 

 

 

Esityslistan liitteenä on Kiteen kouluverkkoa koskeva lapsivaikutusten arviointi, kouluverkkoselvitys 16.3.2021 sekä kouluverkkoselvitys syksy 2023.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1012, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kiteen kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle:

1. Kaupunginvaltuuston 7.4.2021 § 13 ja kaupunginhallituksen 23.10.2023 § 265 päätöksen mukaisesti Kesälahden koulun vuosiluokkien 7-9 toiminta lakkaa lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirretään Arppen koulun oppilaiksi.

2. Hutsin koulun toiminta lakkautetaan lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirtyvät Arppen koulun oppilaiksi.

3. Kiteen kaupunginvaltuuston päätöksestä 7.4.2021 § 13 poiketen Puhoksen koulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2027-2028 jälkeen Puhoksen koulun oppilaiden mahtuessa Kiteen keskustan alueen kouluun sen oppilasmäärää kasvamatta nykyisestä. Puhoksen koulun lakkauttamisesta Kiteen kaupunginvaltuusto tekee erillisen päätöksen.

4. Kesälahden koulun vuosiluokat 1-6 siirtyvät vaiheittain yhdysluokkaopetukseen syksystä 2024.

5. Kesälahdelle laaditaan Puruvesitalon peruskorjaussuunnitelma vuonna 2024 ja sen peruskorjaus toteutetaan vuonna 2025. Tämä mahdollistaa luopumisen kahdesta rakennuksesta nykyisessä Kesälahden koulun miljöössä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti käsitellä päätösehdotuksen jokaisen numerokohdan erikseen.

Kohdan 1. osalta Kari Pennanen esitti, että "kohta 1 poistetaan päätösehdotuksesta". Paula Tolvanen kannatti esitystä.
Kohta 2. hyväksyttiin yksimielisesti sellaisenaan.
Kohdan 3. osalta Esa Lahtela esitti, että kohta 3 muutetaan siten, että "Puhoksen koulun osalta noudatetaan kaupunginvaltuuston 7.4.2021 § 13 tehtyä päätöstä". Kaisu Kiiskinen kannatti esitystä.
Kohta 4. hyväksyttiin yksimielisesti sellaisenaan.
Kohta 5. hyväksyttiin yksimielisesti sellaisenaan.

Koska keskustelun kuluessa oli tehty kaksi päätösehdotuksesta poikkeavaa ja kannatettua esitystä, puheenjohtaja päätti, että suoritetaan nimenhuuto-äänestys kohdan 1 ja 3 osalta. Ne, jotka kannattavat esittelijän tekemään pohjaehdotusta, vastaavat "JAA" ja vastaehdotus on "EI".

Kohdan 1 osalta "jaa" ääniä annettiin 6 (Eeva-Liisa Auvinen, Esa Lahtela, Osmo Pirhonen, Olli Salmelainen, Unto Väkeväinen ja Sinikka Musikka) ja "ei" ääniä annettiin 3 (Kaisu Kiiskinen, Kari Pennanen ja Paula Tolvanen). Äänestyksen voitti pohjaehdotus äänin 6-3.

Kohdan 3 osalta "jaa" ääniä annettiin 5 (Eeva-Liisa Auvinen, Osmo Pirhonen, Olli Salmelainen, Unto Väkeväinen ja Sinikka Musikka) ja "ei" ääniä annettiin 4 (Kaisu Kiiskinen, Esa Lahtela, Kari Pennanen ja Paula Tolvanen). Äänestyksen voitti pohjaehdotus äänin 5-4.

Pöytäkirjan liitteenä ovat äänestyspöytäkirjat.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle:

1. Kaupunginvaltuuston 7.4.2021 § 13 ja kaupunginhallituksen 23.10.2023 § 265 päätöksen mukaisesti Kesälahden koulun vuosiluokkien 7-9 toiminta lakkaa lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirretään Arppen koulun oppilaiksi.

2. Hutsin koulun toiminta lakkautetaan lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirtyvät Arppen koulun oppilaiksi.

3. Kiteen kaupunginvaltuuston päätöksestä 7.4.2021 § 13 poiketen Puhoksen koulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2027-2028 jälkeen Puhoksen koulun oppilaiden mahtuessa Kiteen keskustan alueen kouluun sen oppilasmäärää kasvamatta nykyisestä. Puhoksen koulun lakkauttamisesta Kiteen kaupunginvaltuusto tekee erillisen päätöksen.

4. Kesälahden koulun vuosiluokat 1-6 siirtyvät vaiheittain yhdysluokkaopetukseen syksystä 2024.

5. Kesälahdelle laaditaan Puruvesitalon peruskorjaussuunnitelma vuonna 2024 ja sen peruskorjaus toteutetaan vuonna 2025. Tämä mahdollistaa luopumisen kahdesta rakennuksesta nykyisessä Kesälahden koulun miljöössä.

Merkintä: Sivistysjohtaja Matias Valoaho oli paikalla asian käsittelyn aikana, poistui kokouksesta klo 18:49 ja ei osallistunut päätöksentekoon.

Merkintä: Talousjohtaja Kaisa Lappalainen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 17:18-17:20.

Merkintä: Kokouksessa pidettiin tauko klo 19:02-19:11.

 

 

64/12.00.00.01/2021

 

Kaupunginvaltuusto 18.12.2023 § 51  

 

  

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että:

1. Kaupunginvaltuuston 7.4.2021 § 13 ja kaupunginhallituksen 23.10.2023 § 265 päätöksen mukaisesti Kesälahden koulun vuosiluokkien 7-9 toiminta lakkaa lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirretään Arppen koulun oppilaiksi.

2. Hutsin koulun toiminta lakkautetaan lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirtyvät Arppen koulun oppilaiksi.

3. Kiteen kaupunginvaltuuston päätöksestä 7.4.2021 § 13 poiketen Puhoksen koulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2027-2028 jälkeen Puhoksen koulun oppilaiden mahtuessa Kiteen keskustan alueen kouluun sen oppilasmäärää kasvamatta nykyisestä. Puhoksen koulun lakkauttamisesta Kiteen kaupunginvaltuusto tekee erillisen päätöksen.

4. Kesälahden koulun vuosiluokat 1-6 siirtyvät vaiheittain yhdysluokkaopetukseen syksystä 2024.

5. Kesälahdelle laaditaan Puruvesitalon peruskorjaussuunnitelma vuonna 2024 ja sen peruskorjaus toteutetaan vuonna 2025. Tämä mahdollistaa luopumisen kahdesta rakennuksesta nykyisessä Kesälahden koulun miljöössä.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti käsittelyn aluksi, että asiassa käydään ensin yleinen keskustelu ja yleisen keskustelun jälkeen päätösehdotuksen jokainen numerokohta käsitellään erikseen.

Yleisen keskustelun päätteeksi Sini Törönen esitti kokoomuksen valtuustoryhmän muutosesityksen, että kouluverkkoselvitys 2023 palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Koska oli tehty valtuustoryhmän esitys asian palauttamisesta valmisteltavaksi, on ehdotuksesta tehtävä päätös ennen kuin asian käsittelyä voidaan jatkaa. Puheenjohtaja päätti, että suoritetaan nimenhuuto-äänestys: ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, vastaavat "JAA" ja vastaehdotusta kannattavat (asian palauttaminen valmisteluun) vastaavat "EI".

"JAA"-ääniä annettiin 33 (Eeva-Liisa Auvinen, Emmi Hakulinen, Satu Hasunen, Kirsi Hirvonen, Mervi Holopainen, Aki Hukka, Hannu Juvonen, Olavi Kekkonen, Kaisu Kiiskinen, Marko Koskinen, Matti Kosonen, Esa Lahtela, Juha Lintumäki, Sinikka Musikka, Birgitta Muukkonen, Tiina-Mari Mölsä, Tero Nenonen, Vesa Parviainen, Kari Pennanen, Raija-Liisa Pesonen, Liisa Pirhonen, Osmo Pirhonen, Arto Putkonen, Timo Päivinen, Esa Päiväkumpu, Arja Rahunen, Olli Salmelainen, Aki Sutinen, Tarja Timonen, Paula Tolvanen, Erja Törönen, Jaakko Uuksulainen ja Unto Väkeväinen) ja "EI" -ääniä annettiin 2 (Sanna Halttunen ja Sini Törönen). "JAA" äänten voitettua äänestyksen asian käsittelyä voitiin jatkaa.

Tämän jälkeen jokainen pohjaehdotuksen numerokohta käsiteltiin erikseen.

Pohjaehdotuksen kohta nro 1.
Paula Tolvanen esitti, että kohta muutetaan seuraavasti:
"Kesälahdella jatkuu 0-9 luokkien yhtenäiskoulu. Uusia toimintatapoja ja yhteistyötä kehitetään kaikkien Kiteen koulujen kesken. Toiminnassa otetaan huomioon Kiteen kaupungin yhteisten opettajien ja tilojen tehokas käyttö. Mahdollisesta toiminnan lakkaamisesta tulevaisuudessa päätöksen tekee Kiteen kaupunginvaltuusto."
Paula Tolvasen esitystä kannattivat: Kari Pennanen, Tero Nenonen, Emmi Hakulinen, Kaisu Kiiskinen, Liisa Pirhonen ja Jaakko Uuksulainen.

Koska keskustelun kuluessa oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava ja kannatettu vastaesitys, puheenjohtaja päätti, että suoritetaan nimenhuutoäänestys kohdan 1 osalta. Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen tekemää pohjaehdotusta, vastaavat "JAA" ja vastaehdotusta kannattavat vastaavat "EI".

"JAA"-ääniä annettiin 18 (Eeva-Liisa Auvinen, Satu Hasunen, Aki Hukka, Hannu Juvonen, Olavi Kekkonen, Matti Kosonen, Esa Lahtela, Sinikka Musikka, Birgitta Muukkonen, Tiina-Mari Mölsä, Osmo Pirhonen, Timo Päivinen, Esa Päiväkumpu, Olli Salmelainen, Aki Sutinen, Tarja Timonen, Erja Törönen ja Unto Väkeväinen), "EI"-ääniä annettiin 15 (Emmi Hakulinen, Kirsi Hirvonen, Mervi Holopainen, Kaisu Kiiskinen, Marko Koskinen, Juha Lintumäki, Tero Nenonen, Vesa Parviainen, Kari Pennanen, Raija-Liisa Pesonen, Liisa Pirhonen, Arto Putkonen, Arja Rahunen, Paula Tolvanen ja Jaakko Uuksulainen) ja "TYHJÄÄ" äänesti 2 (Sanna Halttunen ja Sini Törönen).
Äänestyksen tuloksena 18-15-2 kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä kohdan 1 osalta kaupunginhallituksen tekemän pohjaehdotuksen.

Pohjaehdotuksen kohta nro 2 hyväksyttiin yksimielisesti sellaisenaan.

Pohjaehdotuksen kohta nro 3.
Esa Lahtela esitti, että kohta muutetaan seuraavasti:
"Puhoksen koulun osalta noudatetaan kaupunginvaltuuston 7.4.2021 § 13 tehtyä päätöstä."
Esa Lahtelan esitystä kannattivat: Matti Kosonen, Hannu Juvonen, Juha Lintumäki ja Kaisu Kiiskinen.

Koska keskustelun kuluessa oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava ja kannatettu vastaesitys, puheenjohtaja päätti, että suoritetaan nimenhuutoäänestys kohdan 3 osalta. Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen tekemää pohjaehdotusta, vastaavat "JAA" ja vastaehdotusta kannattavat vastaavat "EI".

"JAA"-ääniä annettiin 18 (Eeva-Liisa Auvinen, Sanna Halttunen, Satu Hasunen, Kirsi Hirvonen, Aki Hukka, Olavi Kekkonen, Marko Koskinen, Sinikka Musikka, Tiina-Mari Mölsä, Raija-Liisa Pesonen, Osmo Pirhonen, Esa Päiväkumpu, Arja Rahunen, Olli Salmelainen, Aki Sutinen, Tarja Timonen, Erja Törönen ja Unto Väkeväinen), "EI"-ääniä annettiin 15 (Emmi Hakulinen, Mervi Holopainen, Hannu Juvonen, Kaisu Kiiskinen, Matti Kosonen, Esa Lahtela, Juha Lintumäki, Birgitta Muukkonen, Tero Nenonen, Vesa Parviainen, Kari Pennanen, Liisa Pirhonen, Arto Putkonen, Timo Päivinen ja Paula Tolvanen) ja "TYHJÄÄ" äänesti 2 (Sini Törönen ja Jaakko Uuksulainen).
Äänestyksen tuloksena 18-15-2 kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä kohdan 3 osalta kaupunginhallituksen tekemän pohjaehdotuksen.

Pohjaehdotuksen kohta nro 4 hyväksyttiin yksimielisesti sellaisenaan.
Pohjaehdotuksen kohta nro 5 hyväksyttiin yksimielisesti sellaisenaan.

Pöytäkirjan liitteenä ovat äänestyspöytäkirjat.

Kiteen kaupunginvaltuusto päätti, että:

1. Kaupunginvaltuuston 7.4.2021 § 13 ja kaupunginhallituksen 23.10.2023 § 265 päätöksen mukaisesti Kesälahden koulun vuosiluokkien 7-9 toiminta lakkaa lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirretään Arppen koulun oppilaiksi.

2. Hutsin koulun toiminta lakkautetaan lukuvuoden 2023-2024 jälkeen ja oppilaat siirtyvät Arppen koulun oppilaiksi.

3. Kiteen kaupunginvaltuuston päätöksestä 7.4.2021 § 13 poiketen Puhoksen koulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2027-2028 jälkeen Puhoksen koulun oppilaiden mahtuessa Kiteen keskustan alueen kouluun sen oppilas-määrää kasvamatta nykyisestä. Puhoksen koulun lakkauttamisesta Kiteen kaupunginvaltuusto tekee erillisen päätöksen.

4. Kesälahden koulun vuosiluokat 1-6 siirtyvät vaiheittain yhdysluokkaopetukseen syksystä 2024.

5. Kesälahdelle laaditaan Puruvesitalon peruskorjaussuunnitelma vuonna 2024 ja sen peruskorjaus toteutetaan vuonna 2025. Tämä mahdollistaa luopumisen kahdesta rakennuksesta nykyisessä Kesälahden koulun miljöössä.

Merkintä: Kokouksessa pidettiin tauko klo 19:37-19:50 ja klo 20:55-21:02.

Merkintä: Raija-Liisa Pesonen poistui kokouksesta toisen tauon päättyessä klo 21:02.