Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 68


 

 

Tilikauden 2023 tuloksen käsittely

 

64/02.02.02.00.02/2024

 

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 68  

 

 

Kuntalain (410/2015) 115 §:n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupungin tilinpäätös vuodelta 2023 sisältää kaupunginhallituksen esityksen tilikauden tuloksen käsittelyä koskeviksi toimenpiteiksi. Jotta tilinpäätösasiakirja olisi tuloksen käsittelyä koskevalta osaltaan kaupunginhallituksen tahdon mukainen jo allekirjoitustilanteeseen tuotaessa, on katsottu tarkoituksenmukaiseksi esittää tuloksen käsittelyä koskevat toimenpiteet päätettäväksi ennen allekirjoituskokousta.

 

Tilikauden tulos on 6 342 884,50 euroa.

 

Kaupungin tilinpäätös 2023 esitellään hallitukselle yksityiskohtaisesti hallituksen kokouksessa 27.3.2024 tilinpäätöksen allekirjoittamisen yhteydessä.

 

Valmistelija: talousjohtaja Kaisa Lappalainen, puh. 040 105 2002, kaisa.lappalainen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 2002,

pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää tilikauden 6 342 884,50 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa:
- tehdään 4 000 000,00 euron investointivaraus Kesälahden koulun peruskorjaukseen.
- tuloutetaan tehtyä poistoeroa suunnitelman mukaan 28 410,31 euroa.
- siirretään tilikauden ylijäämä 2 371 294,81 euroa taseen yli-/alijäämätilille.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Kokouksessa pidettiin tauko klo 17:40-17:56.