Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 156


 

Viranhaltijapäätökset ja kokousmuistiot

 

Tekninen lautakunta 17.12.2024 § 156  

    

 

 Kontiolahden kunnan hallintosäännön 53 §:n mukaan asian ottamisesta

 kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus,

kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. 

Hallintosäännön 54 §:n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on

neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava

tekemistään ottokelpoisista päätöksistä.

 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan lautakunnalle:

  1. Lehmonkankaan alueen 1. vaihe, kunnallistekniikka rakennussuunnittelu, muistio, 28.11.2024
  2. Katuvalosaneeraus 2024, Vastaanottotarkastus ja taloudellinen loppuselvitys, 2.12.2024.
  3. Vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys, kylmäojantie 9, rakennuksen purku-urakka, pöytäkirja, 9.12.2024.

 

 

Viranhaltijoiden tekemät päätökset ajalta 15.11.-8.12.2024 annetaan tiedoksi lautakunnalle liitteen mukaisesti.

 

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen viranhaltijoiden tekemät päätökset ja päättää, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta päätöksiin.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
_________