RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 301
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Paikallinen virka- ja työehtosopimus työskentelystä klo 6-7 välillä eräissä teknisen alan sekä laitoshuollon tehtävissä
Kunnanhallitus 16.12.2024 § 301
358/01.00.01.00/2024
Työnantaja ja henkilöstöjärjestöjen edustajat ovat neuvotelleet paikallisesta virka- ja työehtosopimuksesta koskien työskentelyä klo 6-7 välillä eräissä teknisen alan sekä laitoshuollon tehtävissä.
Paikallista sopimusta sovelletaan ns. kenttätyötä tekeviin yleistyöajassa oleviin kiinteistönhoidon, kiinteistöjen kunnossapidon ja liikuntapaikkojen hoidon työntekijöihin, jotka ovat kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) piirissä, ja laitoshuollon (puhtaanapidon) työntekijöihin, jotka ovat kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) piirissä.
Lisäksi paikallista sopimusta sovelletaan liikuntapaikkojen hoidon työntekijöihin, jotka tekevät ns. kenttätyötä ja jotka ovat kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) piirissä.
Aloite paikallisen sopimuksen laatimiselle on tullut työntekijöiltä. Paikallisen sopimuksen tarkoituksena on mahdollistaa työntekijälähtöisesti työn aloittaminen klo 6-7 välillä. Paikallisessa sopimuksessa sovitaan, että työntekijälähtöisissä tilanteissa kello 6-7 välillä tehtävästä työstä ei makseta KVTES kunta-alan yleisen sopimuksen III luvun 19 §:n 2. momentin mukaista yötyökorvausta tai anneta vastaavaa vapaa-aikakorvausta tai makseta TTES kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen Työaikaluvun 24 §:n 1. momentin mukaista yötyölisää.
Työnantajalähtöisissä tilanteissa kello 6-7 välillä tehtävästä työstä maksetaan KVTES kunta-alan yleisen sopimuksen III luvun 19 §:n 2. momentin mukainen yötyökorvaus tai annetaan vastaava vapaa-aikakorvaus tai maksetaan TTES kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen Työaikaluvun 24 §:n 1. momentin mukainen yötyölisä.
Sopimusta sovelletaan kaikkina viikon päivinä, mukaan lukien KVTES kunta-alan yleisen sopimuksen III luvun 18 §:ssä tai TTES kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen Työaikaluvun 23 §:ssä, 25 §:ssä ja 27 §:ssä mainittuina päivinä, siltä osin mitä päivät ovat työntekijälle tavanomaisia työpäiviä.
Paikallisella sopimuksella ei ole kustannuksia lisäävää vaikutusta.
Kontiolahden kunnan hallintosäännön 3. luvun § 12:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy kunnassa laaditut paikalliset virka- ja työehtosopimukset.
Liitteenä on paikallinen virka- ja työehtosopimus työskentelystä klo 6-7 välillä eräissä teknisen alan sekä laitoshuollon tehtävissä.
Lisätietoja: henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että:
1. hyväksyy esityslistan liitteenä olevan paikallisen virka- ja työehtosopimuksen työskentelystä klo 6-7 välillä eräissä teknisen alan sekä laitoshuollon tehtävissä voimaan toistaiseksi 1.2.2025 lukien,
2. ennen paikallisen virka- ja työehtosopimuksen allekirjoittamista siihen voidaan viranhaltijoiden toimesta tehdä mahdollisesti tarvittavia teknisluonteisia muutoksia, ja
3. valtuuttaa kunnanjohtajan ja henkilöstöpäällikön allekirjoittamaan paikallisen virka- ja työehtosopimuksen kunnan puolesta.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti, että:
1. hyväksyy liitteenä olevan paikallisen virka- ja työehtosopimuksen työskentelystä klo 6-7 välillä eräissä teknisen alan sekä laitoshuollon tehtävissä voimaan toistaiseksi 1.2.2025 lukien,
2. ennen paikallisen virka- ja työehtosopimuksen allekirjoittamista siihen voidaan viranhaltijoiden toimesta tehdä mahdollisesti tarvittavia teknisluonteisia muutoksia, ja
3. valtuuttaa kunnanjohtajan ja henkilöstöpäällikön allekirjoittamaan paikallisen virka- ja työehtosopimuksen kunnan puolesta.
Henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 17.22.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |