RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 295
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupien myöntäminen
Kunnanhallitus 16.12.2024 § 295
363/01.01.02/2023
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 19.8.2024 § 181 täyttölupamenettelystä. Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti:
1. kunnan täyttölupamenettely on toistaiseksi kunnes toisin päätetään:
Vakituisen viranhaltijan tai työntekijän irtisanouduttua henkilöstösuunnitelmassa olevia avoimeksi tulleita vakituisia virkoja tai tehtäviä ei lähtökohtaisesti täytetä ollenkaan (ei edes määräaikaisesti). Jos kuitenkin koetaan erityistä tarvetta vakituiselle täytölle, täyttöluvasta päättää kunnanhallitus kunnanjohtajan esityksestä (myöntää tai ei myönnä).
Jokaisen mahdollisen määräaikaisen rekrytoinnin osalta tulee käyttää harkintaa, onko se ehdottoman tarpeellinen. Sijaisuuden, hankkeen tai muun perustellun määräaikaisen tarpeen (tilapäinen työvoiman tarve) vuoksi määräaikaisen viranhoitomääräyksen ja työsopimuksen saa tehdä enintään kuuden (6) kuukauden ajaksi. Jos määräaikainen palvelussuhde kestäisi pitempään kuin kuusi (6) kuukautta, täyttöluvasta päättää kunnanjohtajan esityksestä kunnanhallitus (myöntää tai ei myönnä) jos kyseessä on yli vuoden kestävä määräaikaisuus ja kunnanjohtaja (myöntää tai ei myönnä) jos kyseessä on enintään vuoden kestävä määräaikaisuus.
Täyttölupaa ei tarvitse kuitenkaan hakea seuraavissa tilanteissa:
- Varhaiskasvatuslain (540/2018) ja valtioneuvoston varhaiskasvatusta koskevan asetuksen (753/2018) mukaisen henkilöstömäärän turvaaminen varhaiskasvatuksen opettajilla ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajilla sekä ryhmissä toimivilla varhaiskasvatuksen erityisopettajilla: sekä vakituiset että määräaikaiset palvelussuhteet riippumatta niiden pituudesta.
- Koulujen opettajien ja koulunkäynninohjaajien enintään lukuvuoden kestävät määräaikaiset palvelussuhteet.
Ohje koskee kunnan kaikkia virkoja ja tehtäviä, ja
2. kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja henkilöstöpäällikön antamaan tarkempia ohjeita kunnan esihenkilöille.
Täyttölupamenettelyä päivitetään tarvittaessa uudelleen.
--------
Kunnanhallitukselle on esitetty seuraavien täyttölupien myöntämistä:
- Ruokapalvelupäällikkö on esittänyt yhden (1) kokin vakituisen työsuhteen täyttöluvan myöntämistä 1.1.2025 lukien (työpiste: Kontiolahden koulun valmistuskeittiö).
- Ruokapalvelupäällikkö on esittänyt yhden (1) ruokapalvelutyöntekijän vakituisen työsuhteen täyttöluvan myöntämistä 7.1.2025 lukien ehdollisena siten, että täyttölupaa käytetään, jos kokin vakituiseen työsuhteeseen siirtyy nykyinen vakituinen ruokapalvelutyöntekijä (työpiste: Kontiolahden koulun valmistuskeittiö).
- Hyvinvointi- ja työllisyyspäällikkö on esittänyt kahden (2) työllisyysohjaajan vakituisen virkasuhteen täyttöluvan myöntämistä 1.3.2025 lukien ehdollisena siten, että kunnanhallitus on päättänyt perustaa työllisyysohjaajien virat (työllisyyspalvelut).
- Kuntatekniikan päällikkö on esittänyt yhden (1) liikuntapaikkojen hoitajan vakituisen työsuhteen täyttöluvan myöntämistä 1.1.2025 lukien (kuntatekniikka: liikuntapaikat).
Kaikki tehtävät/virat sisältyvät talousarvion henkilöstösuunnitelmaan.
Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että:
1. myöntää täyttöluvan yhdelle (1) kokin vakituiselle työsuhteelle.
2. myöntää ehdollisena täyttöluvan yhdelle (1) ruokapalvelutyöntekijän vakituiselle työsuhteelle, mikäli kokin vakituiseen työsuhteeseen siirtyy nykyinen ruokapalvelutyöntekijä.
3. myöntää täyttöluvan kahdelle (2) työllisyysohjaajan vakituiselle virkasuhteelle edellyttäen että kunnanhallitus on päättänyt perustaa työllisyysohjaajien virat.
4. myöntää täyttöluvan yhdelle (1) liikuntapaikkojen hoitajan vakituiselle työsuhteelle.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti:
1. myöntää täyttöluvan yhdelle (1) kokin vakituiselle työsuhteelle.
2. myöntää ehdollisena täyttöluvan yhdelle (1) ruokapalvelutyöntekijän vakituiselle työsuhteelle, mikäli kokin vakituiseen työsuhteeseen siirtyy nykyinen ruokapalvelutyöntekijä.
3. myöntää täyttöluvan kahdelle (2) työllisyysohjaajan vakituiselle virkasuhteelle edellyttäen että kunnanhallitus on päättänyt perustaa työllisyysohjaajien virat.
4. myöntää täyttöluvan yhdelle (1) liikuntapaikkojen hoitajan vakituiselle työsuhteelle.
Hyvinvointi- ja työllisyyspäällikkö Ulla Mänttäri-Tikka poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 17.07.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |