Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 296


 

Ohje - Talkoovapaiden hakeminen ja ehdot vuonna 2025

 

Yhteistyötoimikunta 09.12.2024 § 58 

 

 

 

Kunnan henkilöstölle suunnatussa syksyllä 2024 toteutetussa kunnan talouden tasapainottamisen vaihtoehtoja kartoittaneessa kyselyssä henkilöstöltä tuli esityksiä vapaaehtoisten talkoovapaiden käyttöönotosta. Esityksiä on tullut myös suoraan johtoryhmän jäsenille.

 

Talkoovapaa on eräänlainen harkinnanvarainen virka- tai työvapaa, johon sovelletaan talkoovapaata koskevia linjauksia. Virka- ja työehtosopimuksissa ei ole määräyksiä talkoovapaista.

 

Vapaaehtoiset talkoovapaat ovat työnantajan tarjoama mahdollisuus työntekijälle/viranhaltijalle (myöh. työntekijä) harkinnanvaraisten palkattomien vapaiden pitämiseen palkattomina talkoovapaina talkoovapaata koskevien ehtojen puitteissa. Palkattomia talkoovapaita vastaan työntekijät saavat palkallisia talkoovapaita.

 

Palkattomat talkoovapaat ovat osa kunnan talouden tasapainottamisen säästötoimenpiteitä. Talkoovapaakäytäntöä vuodelle 2025 on valmisteltu johtoryhmässä ja talkoovapaakäytännön valmistelua on käyty läpi välittömässä yhteistoiminnassa pääluottamusmiesten kanssa. Johtoryhmä on käsitellyt talkoovapaita koskevat ohjeet vuodelle 2025 kokouksessaan 2.12.2024. Valmistellun ohjeen ehdot ovat voimassa 1.1.-31.12.2025: ohjetta voidaan siis soveltaa vuonna 2025 oleviin talkoovapaisiin. Talkoovapaita koskevat ohjeet esitetään hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle.

 

Liitteenä on Ohje - Talkoovapaiden hakeminen ja ehdot vuonna 2025.

 

Lisätietoja: henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.

 

Käsittelyehdotus:

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedokseen valmistellut ohjeet talkoovapaiden hakemisesta ja ehdoista vuonna 2025.

Ohjeet esitetään kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Henkilöstöpalvelut voivat tarvittaessa tehdä teknisiä tarkennuksia ohjeeseen.

 

 Käsittely:

Yhteistyötoimikunta merkitsi tiedokseen valmistellut ohjeet talkoovapaiden hakemisesta ja ehdoista vuonna 2025.

Ohjeet esitetään kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Henkilöstöpalvelut voivat tarvittaessa tehdä teknisiä tarkennuksia ohjeeseen.

 

 

Kunnanhallitus 16.12.2024 § 296  

414/00.00.01.04/2022  

 

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 3. luvun § 12:n mukaan kunnanhallitus muun muuassa johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti, vastaa taloudellisten ja muiden yleisten toimintaedellytysten säilymisestä huolehtien muun muuassa siihen liittyvästä talous- ja henkilöstösuunnittelusta sekä ohjaa muun muuassa kunnan henkilöstöpolitiikkaa.

 

Liitteenä on Ohje - Talkoovapaiden hakeminen ja ehdot vuonna 2025.

 

Lisätietoja: henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:  

Kunnanhallitus päättää hyväksyä ohjeet talkoovapaiden hakemisesta ja ehdoista vuonna 2025.

Henkilöstöpalvelut voivat tarvittaessa tehdä teknisiä tarkennuksia ohjeeseen.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti hyväksyä ohjeet talkoovapaiden hakemisesta ja ehdoista vuonna 2025.

Henkilöstöpalvelut voivat tarvittaessa tehdä teknisiä tarkennuksia ohjeeseen.