RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 149
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kontiolahden kunnan edustajien nimeäminen kutsuntalautakuntien jäseniksi 2022
Kunnanhallitus 23.05.2022 § 149
214/09.01.00/2022
Kainuun prikaatin Pohjois-Karjalan aluetoimisto on kirjeellään 19.4.2022 pyytänyt Pohjois-Karjalan kaupunkeja ja kuntia nimeämään kutsuntalautakuntiin asevelvollisuuslain 22 §:ssä mainitut jäsenet ja heille riittävän määrän varamiehiä.
Lautakuntien jäseniä nimettäessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyytensä, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Lisäksi pyydetään edustajia valittaessa huomioimaan, että heillä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä.
Jos kutsuntalautakunnassa tarkastettavien asevelvollisten lukumäärä sitä edellyttää, voidaan kutsunnan toimittamista varten asettaa kaksi
kutsuntalautakuntaa. Tällöin pyydetään kyseisillä paikkakunnilla
nimeämään kutsuntalautakuntiin kaksi kaupungin / kunnan edustajaa sekä heille riittävä määrä varamiehiä. Kontiolahden kunnassa toimii kaksi kutsuntalautakuntaa vuoden 2022 kutsunnoissa.
Kutsunnat pidetään Kontiolahdella 28.9.2022.
Lisätietoja: vs. hallintopäällikkö Sini Rantaeskola, p. 050 432 8314.
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää nimetä kokouksessaan kutsuntalautakuntiin 2022 kaksi jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti nimetä Kontiolahden kutsuntalautakuntiin edustajat seuraavasti:
1. varsinaiseksi jäseneksi Ilpo Saarelainen, varajäseneksi Jertta Harinen ja toiseksi varajäseneksi Mika Hiltunen, sekä
2. varsinaiseksi jäseneksi Sirpa Pakarinen, varajäseneksi Pirkko Möntti ja toiseksi varajäseneksi Marja Kauppinen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |