RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.08.2022/Pykälä 179
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Joensuun seudun Leader ry:lle kertyneen vapaan kuntarahan kohdentaminen Liikkuvia palveluja Kontiolahden kylille hankkeelle
Kunnanhallitus 22.08.2022 § 179
284/02.05.03.01/2022
Kontiolahden kunnalla on Joensuun Seudun Leader ry:n käynnissä olevalle ohjelmakaudelle maksettua niin kutsuttua vapaata kuntarahaa. Vapaa kuntaraha tulee käyttää ennen uuden rahoituskauden alkamista. Kunta voi kohdentaa vapaan kuntarahan haluamallaan tavalla, minkä jälkeen Joensuun seudun Leader-yhdistyksen hallitus tekee kohdentamisesta oman päätöksensä.
Kontiolahden kunta on hakenut Joensuun seudun Leaderista hanketukea Liikkuvia palveluja Kontiolahden kylille -nimiselle hankkeelle, jolla tuetaan kylien palvelujen saatavuutta ja lisätään osallisuutta sekä yhteisöllistä toimintaa monin eri tavoin. Hankkeessa rakennetaan kunnan 150-vuotisjuhlavuonna toimintamalli, jota jatketaan osana perustoimintaa juhlavuoden jälkeen.
Leaderin hanketuen lisäksi uuden toimintamallin toteuttaminen edellyttää nk. vapaan kuntarahan kohdentamista liikkuvien palvelujen kehittämiseen.
Oheismateriaalit:
1) Kontiolahden kunnan hankesuunnitelma: Liikkuvia palveluja Kontiolahden kylille
2) Kustannusarvio: Liikkuvia palveluja Kontiolahden kylille -hanke
Lisätietoja: vapaa-aikapäällikkö Sari Jormanainen, p. 0500 180 800.
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää kohdentaa Leaderin vapaan kuntarahan liikkuvien palvelujen kehittämiseen Kontiolahden kylille sillä edellytyksellä, että Joensuun seudun Leader ry myöntää haetun avustuksen hankkeelle.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti kohdentaa Leaderin vapaan kuntarahan liikkuvien palvelujen kehittämiseen Kontiolahden kylille sillä edellytyksellä, että Joensuun seudun Leader ry myöntää haetun avustuksen hankkeelle.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |