Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 155

Teknisen lautakunnan talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2024-2025

Tekninen lautakunta 25.10.2022 § 155  

299/02.02.01/2022  

Kunnanhallitus on antanut talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2024-2025 laadintaohjeet 5.9.2022 ja toimintaraamit toimielimille 3.10.2022. Teknisen lautakunnan toimintakateraami vuodelle 2023 on 1 547 t€.

Talousarvion laatimisohjeessa on huomioitu kuntastrategian sisällyttäminen taloussuunnitelmaan. Kuntastrategian toteuttamista tukevat toiminnalliset tavoitteet ja mittarit ovat osa taloussuunnitelmaa.

Talousarvion toiminnalliset tavoitteet ase­te­taan kuntastrategian kolmen ympäristön näkökulmasta

- Innostavin kasvun ja oppimisen ympäristö

- Kehittyvien asumisen ja elämisen ympäristö

- Rohkein työnteon ja yrittämisen ympäristö.

Asetettavien tavoitteiden tulee kohdistua olennaisiin toimintoihin ja ohjata kehittämään toimintatapoja ja siten toiminnan tuloksellisuutta. Tavoitteiden tulee olla selkeitä, jotta niitä voidaan mitata mahdollisimman yksiselitteisillä ja konkreettisilla mittareilla ja menetelmillä.

Teknisen lautakunnan kehyksessä on huomioitu joukko- ja asiointiliikenteen siirtyminenn hallinnon vastattavaksi, puhtaus- ja ruokapalveluiden myyntitulojen aleneminen sotemyynnin osalta, sekä vastaavasti raaka-aineiden siivoustarvikkeiden ja kuljetuspalveluiden kustannusten aleneminen. Kehyksessä on huomioitu ennuste tonttien myyntitulojen laskusta vuoden 2022 tasosta, sekä vuokratulojen laskusta Varparannan vanhainkodin kiinteistön osalta. Lisäksi huomioon on otettu teknisen toimen taksojen korotus vuodelle 2023 ja yleinen hintatason nousu, etenkin sähkö- ja lämmityskustannusten osalta. Jäähallin siirtyminen kunnalle on huomioitu teknisen toimen kehyksessä.

Toimintakateraamit tekninen lautakunta, tuhansina euroina, sisäinen ja ulkoinen:

TP 2021

TAM 2022

Raami 2023

Muutos

Muutos %

2 864

1 951

1 547

-         403

-20,7

Koko kunnan osalta toimintakate pienenee 47,1 % vuoden 2022 muutettuun talousarvioon verrattuna. Toimintakate vuonna 2022 ja vuonna 2023 eivät ole suoraan vertailukelpoisia sote-uudistuksen vuoksi. Koko kunnan toimintakate kasvaa 9,1 % verrattuna vuoden 2022 muutettuun talousarvioon, josta on eliminoitu vuoden 2022 sote-maksuosuudet.

Käyttötalous:

Taloussuunnittelussa on huomioitu kustannusten nousu.

Teknisen hallinto:

Tulosalue koostuu maaseutupalveluista, kaukolämmöstä sekä hallinnon osuuksista.

Tekniset palvelut:

Teknisten palveluiden osalta Kirkonkylän koulukeskuksen toiminta vakiinnutetaan ja prosesseja kehitetään. Tilojen osalta kiinnitetään huomioita erityisesti tilojen terveyteen ja turvallisuuteen, sekä kartoitetaan tyhjillään olevien kiinteistöjen käyttömahdollisuuksia. Merkittävän kuluerän muodostavat tyhjillään olevat, kuitenkin lämpimänä pidettävät rakennukset, samoin kuin jo purettavaksi suunnitellut rakennukset. Keskeisimpänä muutoksena on Lehmon yhtenäiskoulun uudisrakennusosan valmistuminen ja käyttöönotto vuoden 2023 alusta. Lehmossa, yksityisen tiloissa olevan päiväkodin laajentuminen ja mahdollinen jäähallin siirtyminen kunnan omistukseen ovat myös merkittäviä muutoksia. Hintojen nousulla on suuri vaikutus tulosalueen kustannuksiin ja sitä kautta sisäisien erien kasvuun.

Kuntatekniikka:

Tulosalueen osalta merkittävä muutos on joukkoliikenteen siirtyminen hallinto-osastolle, mikä osaltaan vähentää kustannuksia vuodelle 2023. Uusia asuinalueita, liikuntapaikkoja sekä viihtyisiä ulkoilualueita luodaan kuntalaisille, mitkä muodostavat merkittävän osan kuntatekniikan kustannuksista.  

Vesihuolto:

Keskeisenä tehtäväalueena vesihuollon osalta on uusille asemakaava-alueille vesi- ja viemäriverkostojen rakentaminen ja toimitusvarmuuden varmistaminen. Vesihuoltoverkostojen saneeraus jatkuu. Tavoitteena on turvata riittävän raakaveden saanti, sekä uusien vedenottoalueiden kartoittaminen. Etäluettavien vesimittareiden vaihto aloitettiin vuonna 2022 ja se jatkuu edelleen vuonna 2023.

Maankäyttö ja valvonta:

Lehmon osayleiskaavan hyväksymiskäsittely on tavoitteena saada päätökseen alkuvuonna 2023, mikä mahdollistaa uusien asuinalueiden sekä teollisuus- ja työpaikka-alueiden asemakaavoittamisen. Karhulan asemakaava on hyväksytty 2022, joten kyseiseltä asuinalueelta voidaan luovuttaa tontteja vuonna 2023 kuntatekniikan valmistuttua. Tavoitteena on laajentaa sähköinen arkistointijärjestelmä koko yksikköön. Mahdolliseen maankäyttö- ja rakennuslain muutokseen valmistaudutaan niin ohjelmistohankintojen kuin koulutustenkin muodossa. Ympäristövalvonnan osalta vuodelle 2023 painopisteenä on ympäristölupien sähköisen raportointijärjestelmän koulutus ja sisäänajo toiminnanharjoittajille. Vieraslajien torjuntatyötä jatketaan ja uusia ilmastotekoja kehitetään ja toteutetaan, sekä kannustetaan alueen toimijoita osallistumaan niihin.

Tekninen lautakunta yhteensä:

Vuoden 2022 muutettuun talousarvioon verrattuna palvelujen ostot pienenevät mutta vastaavasti aineiden ja tarvikkeiden kustannukset kasvavat hintojen noususta johtuen. Yleinen hintojennousu on johtanut myös sisäisten erien nousuun.

Tonttitarjonta pyritään edelleen pitämään monipuolisena vaikka vuoden 2023 osalta ei uskotakaan aivan yhtä suureen tonttien kysyntään kuin edellisinä vuosina.

Tehtäväalue

TA 2022

TA 2023

Muutos %

Teknisen hallinto

-32 796

60 880

-285,6%

Tekniset palvelut

2 284 360

2 293 916

0,4%

Kuntatekniikka

-2 145 105

-1 515 840

-29,3%

Vesihuolto

1 110 190

985 540

-11,2%

Maankäyttö ja valvonta

733 445

457 060

-37,7%

Tekninen ltk yhteensä

1 950 094

2 281 556

17,0 %

Investointimäärärahat 2023 tekninen lautakunta:

Valtuustoon nähden sitovat investointien määrärahaesitykset ovat seuraavat:

Talonrakennus 8 487 000 euroa

Kunnallistekniikka 1 981 000 euroa

Kaukolämpölaitos 30 000 euroa

Vesihuoltolaitos 2 385 000 euroa

Irtain omaisuus 15 000 euroa

Tekninen lautakunta yhteensä 12 898 000  euroa

Yksityiskohtaisempi investointisuunnitelma 2023-2025 liitteenä

Henkilöstösuunnitelma:

Jäähallin siirtyminen kunnan hoidettavaksi lisää työvoiman tarvetta. Osan palveluista siirtyessä hyvinvointialueelle, on tällä vaikutusta myös ruokapalvelutyöntekijöiden ja laitoishuoltajien määrään vuodelle 2023. 

Osaamisen kehittämissuunnitelma:

Kunnan osaamisen kehittämissuunnitelma laaditaan vuosittain talousarviovalmistelun yhteydessä. Suunnitelman yleinen osa päivitetään henkilöstöhallinnossa. Suunnitelman toinen osa kootaan osastoilla henkilöstön koulutus- ja kehittämistarpeista. Osaamisen kehittämissuunnitelman laadintavelvoite perustuu kunnalliseen yhteistoimintalakiin ja suunnitelmaan kirjatut toteutuneet koulutus- ja kehittämistoimenpiteet oikeuttavat työnantajalle maksettavaan koulutuskorvaukseen.

Lisätietoja antaa tekninen johtaja Tommi Hirvonen p. 0400 263 001

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy taloussuunnitelman, investointisuunnitelman ja henkilöstösuunnitelman vuodelle 2023 ja esittää ne kunnanhallitukselle sekä edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. Lautakunta merkitsee tiedoksi teknisen osaston osaamisen kehittämissuunnitelman.

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
__________