Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 148


- Maapoliittinen ohjelma 2022

 

Maapoliittinen ohjelma

 

Tekninen lautakunta 25.10.2022 § 148  

360/10.00.00.00/2022  

 

 

Kunnan maapolitiikka käsittää kunnan maanhankintaan ja kaavojen toteuttamiseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet, joilla luodaan edellytykset yhdyskuntien kehittämiselle (MRL 5§). Kunnan on huolehdittava alueiden käytön suunnittelusta, rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta alueellaan sekä maapolitiikan harjoittamisesta. Kunnalla tulee olla käytettävissään tehtäviin riittävät voimavarat ja asiantuntemus (MRL 20§ 1 mom.).

 

Maapoliittisessa ohjelmassa määritellään kunnan maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet sekä maapolitiikan toteuttamisen välineet. Maapoliittinen ohjelma antaa tietoa kunnan harjoittamista maapoliittisista käytänteistä niin maanomistajille, rakentajille kuin tontin hakijoillekin ja edistää osaltaan kuntastrategian toteutumista. Maapoliittisella ohjelmalla varmistetaan maankäyttöpolitiikan johdonmukainen hoitaminen kunnassa. Sen tavoitteena on ohjata yhdyskuntarakenteen kehitystä toivottuun suuntaan sekä huolehtia siitä, että maata on oikeana ajankohtana saatavissa kohtuuhintaan sopivilta paikoilta eri käyttötarkoituksia varten.

 

Kontiolahden edellinen maapoliittinen ohjelma on vuodelta 2018. Maapoliittinen ohjelma päivitetään, jotta se olisi toimiva työkalu kunnan maapolitiikan hoidossa. Päivitetty ohjelma noudattaa aikaisemmin käytössä olleita linjauksia.

 

Maapoliittisen ohjelman hyväksyy kunnanvaltuusto.

 

Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkä, puh. 0400 491 791.

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan maapoliittisen ohjelman.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
__________