RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 168
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite Veneluiskan rakentamisesta Suurhiekan rantaan
Tekninen lautakunta 29.11.2022 § 168
292/00.01.02.04/2022
Kuntaan on jätetty kuntalaisaloite veneluiskan rakentamisesta Suurhiekan rantaan. 5.7.2022 saapuneessa aloitteessa esitetään, että kyseisen rannan venepaikoille rakennetaan betoninen luiska veneiden laskua varten.
Kontiolahden kunnalla on vuokrattavia venepaikkoja 20 eri kohteessa. Kohteissa voi olla laituri- tai rantapaikkoja. Rantalassa, eli Suurhiekantiellä olevassa pienvenesatamassa on 13 rantapaikkaa. Rantalasta katsottuna lähin pienvenesatama on Tammalahti (Teerisaarentie 16). Rantalasta Tammalahteen on matkaa autolla 5 km ja rantaviivaa pitkin vain noin 1200 m. Tammalahdessa on 33 rantapaikkaa ja mm. veneenlaskuluiska.
Koska kunnalla on pienvenesatamapaikkoja useissa eri kohteissa, ei kaikkien varustelutaso voi olla yhtä hyvä. Esitän, että kunta ei rakenna aloitteen mukaista betonista veneiden laskuluiskaa Rantalan pienvenesatamaan.
Kuntatekniikan päällikkö Juho Väisänen p. 050 567 3280
Teknisen johtajan ehdotus:
Lautakunta päättää antaa vastauksena aloitteeseen kuntatekniikan päällikön ylläolevan selvityksen. Aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |