Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 165



 

Lehmonkankaan asemakaavan muutos ja laajennus, ehdotusvaihe

 

Tekninen lautakunta 29.11.2022 § 165  

428/10.02.03.00/2021  

 

 

Lehmonkankaan asemakaavan muutos ja laajennus on käynnistetty yksityisen maanomistajan aloitteesta. Kaavoitukseen liittyen tehdään maankäyttösopimus.

 

Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa uuden n. 500 asukkaan asuinalueen toteuttaminen liikenne-, puisto- ja viheralueineen. Suunnittelualue sisältää myös asemakaavamuutosalueen. Asemakaavamuutoksella muutetaan nykyinen asemakaava vastaamaan toteutunutta tilannetta ja tarkastetaan Vanhan Nurmeksentien liittymät uudelle asuinalueelle. Lisäksi kaavassa on tutkittu mahdollisen vanhustenyksikön tai tehostetun palveluasumisen sijoittumista alueelle.

 

Tekninen lautakunta päätti asettaa kaavaluonnosasiakirjat julkisesti nähtäville 26.4.2022 § 67. Asiakirjat on pidetty julkisesti nähtävillä 9.5. - 8.6.2022 ja niistä on pyydetty lausunnot kunnan eri hallintokunnilta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois-Karjalan alueelliselta vastuumuseolta, Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksilta, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta, Joensuun kaupungilta, Lehmon kyläyhdistykseltä, Kontiolahden luonnonystävät ry:ltä sekä MTK Metsänomistajilta.

 

Kaavaluonnoksesta saapui lausuntoja kahdeksan kappaletta ja mielipiteitä viisi. Lausuntojen ja mielipiteiden tiivistelmät sekä niiden vastineet on esitetty kaavaselostuksen liitteessä.

 

Kaavaluonnokseen on tehty useita muutoksia ja tarkastuksia. Näitä ovat mm. kaavakarttaan lisätyt puistomuuntamot suoja-alueineen, hulevesien hallintaan liittyvät tarkennetut määräykset, Pionikadun linjauksen muutos sekä AP- ja AR- kortteleiden tehokkuusluvun lasku. Tarkempi listaus kaikista tehdyistä muutoksista löytyy kaavaselostuksesta.

 

Kaavaehdotusasiakirjat ovat valmistuneet ja ne voidaan asettaa julkisesti nähtäville lausuntojen ja muistutusten esittämistä varten.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 18 § mukaisesti tekninen lautakunta päättää asema- ja yleiskaavojen osalta valmisteluaineiston nähtäville asettamisesta (MRA 19 § ja 27 §).

 

Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö p. 0400 491 791

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Lehmonkankaan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen luonnosvaiheen kaava-asiakirjoista annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet sekä päättää asettaa 21.11.2022 päivätyt Lehmonkankaan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen ehdotusasiakirjat julkisesti nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti ja pyytää niistä lausunnot MRA 28 §:n mukaisesti kunnan eri hallintokunnilta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois-Karjalan alueelliselta vastuumuseolta, Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksilta, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta, Joensuun kaupungilta, Lehmon kyläyhdistykseltä, Kontiolahden luonnonystävät ry:ltä, Pohjois-Karjalan Riistakeskukselta, Joensuun seudun riistanhoitoyhdistykseltä ja MTK Metsänomistajilta.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
__________