Dynasty tietopalvelu
Kontiolahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 213


 

Talouskatsaus heinäkuu 2025

 

Kunnanhallitus 08.09.2025 § 213  

37/02.02.02/2025  

 

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 16.12.2024 §:ssä 302 hyväksynyt talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2025.

 

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan:

 

Osavuosiraporteissa 1/2025 raportoidaan talouden toteutumisesta. Osavuosiraportissa 2/2025 raportoidaan talouden ja tavoitteiden toteutumisesta. Kunnanhallitukselle raportoidaan edellisen lisäksi kunnan talouden ja toiminnan tilanne kuukausittain kunnanhallituksen kokousten yhteydessä. Talouden toteutumista on arvioitava kokonaisvaltaisesti ja ajantasaisesti. Poikkeamiin on reagoitava heti ja niistä on raportoitava välittömästi.

 

Kiireelliset, rahamääräisesti merkittävät talousarviomuutokset tulee saattaa erillisenä valtuuston käsiteltäväksi, mikäli muutosten esittäminen ei ajallisesti sovellu raportoinnin yhteyteen. Kaikki talousarviomuutokset on saatettava valtuuston käsittelyyn talousarviovuoden aikana. Talousarviomuutoksia esitettäessä, osastojen tulee ensisijaisesti kattaa tarvittavat määrärahat oman toimielimen sisältä. 

 

Oheismateriaalina:

1) Talouskatsaus heinäkuu 2025

 

Lisätietoja: talousjohtaja Minna Kuusela-Hurskainen p. 050 302 8003.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää merkitä talouskatsauksen heinäkuulta 2025 tiedokseen.

 

 Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.