Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 114


 

 

Siun soten neuvottelukunnan toiminnan lopettaminen

 

Hyvinvointilautakunta 29.11.2022 § 177 

 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja

 

Siun soten ja kuntien väliseen perussopimukseen sisältyy maininta kuntakohtaisista neuvottelukunnista, joiden pääasiallinen tehtävä on ollut ns. rajapinta-asioiden käsitteleminen. Lieksan neuvottelukunnan jäseniä ovat olleet kaupunginvaltuuston nimeämät seitsemän jäsentä kaupunginhallituksesta, hyvinvointilautakunnasta ja vaikuttamistoimielimistä. Lisäksi valtuusto on nimennyt neuvottelukunnan jäseneksi hyvinvointijohtajan. Lisäksi Siun sote on nimennyt neuvottelukuntaan kolme eri toimialojensa vastuuviranhaltijaa.

 

Vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä siirtyy 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueelle, jolloin neuvottelukunnan toiminta lakkaa.

Lieksan paikallinen neuvottelukunta kokoontuu viimeisen kerran 8.12.2022.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että Siun soten paikallisen neuvottelukunnan toiminta lakkaa 1.1.2023 alkaen.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että Siun soten paikallisen neuvottelukunnan toiminta lakkaa 1.1.2023 alkaen.

 

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 05.12.2022 § 380 

 

 

Valmistelija Vs. hallintojohtaja

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Siun soten paikallisen neuvottelukunnan toiminta lakkaa 1.1.2023 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että Siun soten paikallisen neuvottelukunnan toiminta lakkaa 1.1.2023 alkaen.

 

 

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 19.12.2022 § 114  

826/00.00.01.00.15/2022  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Siun soten paikallisen neuvottelukunnan toiminta lakkaa 1.1.2023 alkaen.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti, että Siun soten paikallisen neuvottelukunnan toiminta lakkaa 1.1.2023 alkaen.

 

 

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi